Joulu; rauhaisaa yhdessä oloa perheen parissa, hyvää ruokaa, sauna, paketteja, lasten iloa, rauhaa ja lepoa. Aina joulukaan ei mene kuten sen haluaisi menevän. Osa tekee töitä, osa sairastuu, osalle jouluaatto on viimeinen päivä.
Oli tilanne mikä tahansa, kenellä tahansa haluan toivottaa HYVÄÄ JOULUA !
"IKÄKYSYMYKSIÄ
Elin lapsuuteni kolmen sukupolven talossa. Isovanhempani hoitivat minua vanhempieni ollessa töissä ja olivat muutenkin elämässäni läsnä. Vanhoja sukulaisia ja tuttavia oli paljon. He kävivät usein kylässä, ja puhetta riitti. Lapsena sitä oli mukava kuunnella, se toi elämään jo varhaisessa vaiheessa jonkinlaista ajantajua: kauan ennen minua oli ollut aika, joka sitoi vanhat ihmiset yhteen ja myös minut heihin. Aina ei kaikesta oltu yksimielisiä, ja oli myös asioita, joista ei puhuttu. Tosin niiden olemassaolon tajusin vasta paljon myöhemmin. Mutta edelleenkin sanoista "vanha ihminen" minulle tulee lämmin ja hyvä olo.
Vasta hoitajan opinnot aloitettuani näin sairaita ja vanhoja ihmisiä, kroonikkoja, kuten heitä silloin kutsuttiin. He makasivat huonokuntoisina laitosten vuoteissa, sänkyjä oli vieri vieressä, huoneita pitkän käytävän varressa loputon määrä. Oli järkytys huomata, että sellaistakin saattoi olla. Silti sanassa "vanha" ei ollut mitään hävettävää tai epämääräistä jälkikaikua.
Nyt vanha on kuin kirosana. Ikääntymisestä eli vanhenemisesta puhutaan kuin ongelmasta. Ainakin siihen vaikuttaa liittyvän paljon ongelmia. Vanhuksia on liikaa, väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärällä tavalla. He asettavat muille ihmisille ja yhteiskunnalle ikäviä vaatimuksia, jotka vaativat rahaa. Vanha on menoerä. Siltä ainakin yhteiskunnallinen keskustelu kuulostaa. Ei siis ihme, ettei kukaan halua olla vanha. Parempi olla ikäihminen, seniori tai ikääntynyt.
Jatkuvan kasvun ja tehokkuuden maailmassa elämääkin pitäisi olla aina vain enemmän, sen pitäisi olla suurempaa ja mahtavampaa. Ihmiseloon tämä ajattelu ei sovi. Väistämättä ihminen muuttuu, keho ei jaksa kuten ennen, sairauksia voi tulla, mutta silti vanhuus ei ole sairaus. Se ei ole ikävä vika tai virhe. Se on elämää, henkilökohtaista ja yksilöllistä kuten elämä siihenkin asti on ollut.
Yksi syy vanhuuden vieroksuntaan on ihanteellinen harhakuva nuoruudesta. Nuoruus nähdään tavoiteltavana olotilana, ei yhtenä ikävaiheena muiden joukossa. Koko yhteiskunta haluaa olla energinen, rypytön, täynnä toiveita ja mahdollisuuksia ja juhlia jatkuvaa menestystä ystävien ympäröimänä. Ristiriitaista, kun samaan aikaan puhutaan suuresta joukosta syrjäytyviä nuoria. Tähän ongelmalliseen puoleen nuoruutta kuuluvat päihteet, mielenterveysongelmat, kaahauskuolemat, rikollisuus. Suurimmalle osalle nuoruus on kuitenkin aivan muuta kuin jatkuvaa menestyksen liitoa tai ongelmien kasautumista ja syrjäytymistä. Stereotypiat peittävät alleen ihmisen haluineen, toiveineen ja ajatuksineen, oli hän minkä ikäinen tahansa
Olisiko kyseenalaistettava ajattelutapojamme? Kuten miksi näemme ongelmia emmekä ihmistä? Miksi niin helposti muutamme toisen ihmisen sairaudeksi tai diagnoosiksi? Vaikka ihminen tarvitsisi toisten apua, eikö hän saa olla oma itsensä koko elämänsä ajan?
Onneksi muutosta tapahtuu. Hyvänä esimerkkinä on ProudAge-liike, jonka kehittäjälle Anna Pylkkäselle myönnettiin Miina Sillanpää-tunnustus. Liike on aloittanut asennekampanjan, jolla se haluaa ravistella yksipuolisen harmaata ajattelua vanhuudesta. Se tekee "vallankumousta arvokkaan vanhuuden puolesta" ja puhuu voimavaroista, mahdollisuuksista. Keskeisin viesti on ajattelutavan muutos, näkökulman vaihdos. Suurimmat vallankumoukset tehdään ihmisen pään sisällä. Siitä syntyy luovuus."
"Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka tarkoittaa kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan ja taipumusta asettaa muiden seura yksinolon edelle. Sosiaalinen ihminen haluaa olla toisten ihmisten kanssa, yksin hän ei viihdy. Parempi nimitys tälle olisikin seurallisuus.
Sosiaaliset taidot taas tarkoittavat kykyä tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Osataan olla ihmisiksi. Sosiaalisuus on halu, sosiaaliset taidot kyky olla muiden kanssa. Sosiaalisella ihmisellä voi olla surkeat sosiaaliset taidot ja ujolla loistavat."Tämä teksti vastaakin mukavasti itselleni esittämiin kysymyksiin. Olen mielestäni sosiaalisesti taidokas ja sairaanhoitajan työssä molempi parempi.
"Suututtaa niin saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junanraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: " Täytyy vain hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää myös kärsiä." Fuck You."Lähde: Ann Heberlein; En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. 2010.
"Ihmisapinoiden ja muiden apinoiden suurin ryhmä, joka vielä voi pysyä yhdessä ja olla toimiva, kun keinot suhteiden ylläpitoon perustuvat paljon aikaa vievään sukimiseen ja harvoihin muihin eleisiin tai ilmeisiin, on keskimäärin noin 70 yksilöä. Vertailun vuoksi voi todeta, että ihmisen vastaavaksi sosiaaliseksi ryhmäksi, muun muassa neocortexin suhteellisen koon perusteella, on esitetty keskimäärin noin 150 henkeä. Mikäli sosiaalisten suhteiden ylläpito perustuisi ihmisilläkin apinoiden keinoon, sukimiseen, ystävyys- ja tuttavuussuhteiden huolto vaatisi 40% päiväajasta. Puhekielen ansiosta ihminen selviytyy kontakteista nopeammin: useista kulttuureista saatu keskiarvo on noin 20% valveillaoloajasta, eli olemme tässäkin suhteessa kädellisten aikaraamissa.
Brittiläinen evolutiivisen psykologian edustaja Robin Dunbar työtovereineen päättelee, että puhekieltä olisi tarvittu sosiaaliseen yhteydenpitoon siinä vaiheessa, kun suhteiden ylläpitoon käytetty aika ryhmäkoon kasvaessa alkoi ylittää noin 30% valveillaoloajasta. Tämän tutkijat olettavat tapahtuneen puolisen miljoonaa vuotta sitten varhaisen Homo Sapiens- populaatioiden ilmaantuessa."Seppo Turunen; Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa. 2007.
"Pitääkö töissä olla kivaa?
Saako töissä olla kivaa? Pitäisikö siellä olla kivaa? Kilautetaan Duunitohtorille.
Haloo, Duunitohtori eli tutkija Jari Hakanen Työterveyslaitokselta. Olisiko töissä syytä olla kivaa? - Ehdottomasti, eikä se tarkoita sitä, ettei hoidettaisi hommia. Töissä kivuus syntyy ennen kaikkea siitä, että kokee työn imua. Tämä on mahdollista, kun työ on rittävän haastavaa ja ponnisteluista saa tunnustusta. Ja kun asioita jaetaan työkavereiden kesken.
Mitä sanot sille yrmylle, joka ei koskaan tervehdi? - Huomaavaisuus ja arkinen ystävällisyys ovat yhteydessä vähäisempään työuupumusoireiluun ja suurempaan työn imuun. Olemme tutkineet tätä suomalaisissa tuomioistuimissa.
Onko se pahasta, jos kahvitauko välillä venähtää? - Se on päinvastoin hyvä juttu. Palautuminen ei voi tapahtua pelkästään kotona ja harrastuksissa. Työpaikoille tarvitaan juhlahetkiä!
Miten innostunut työkaveri vaikuttaa muihin? - Tutkimme tätä parhaillaan hammaslääkäreillä- ja hoitajilla. Se tiedetään jo, että toisen innostus tarttuu osittain toiseen. Kun annamme itsestämme jotakin hyvää, myös oma itsearvostuksemme lisääntyy.
Onko työpisteen somistaminen turhuutta? - Ei tietenkään. Kuvat, kortit ja lasten piirustukset voimaannuttavat ja tuovat suhteellisuudentajua. Jos töissä on tiukkaa, ne muistuttavat, että on minulla muutakin elämää.
Mitä firma hyötyy siitä, että työntekijöillä on mukavaa? - Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus bisnesalalla. Yritykset jaettiin neljään ryhmään sen mukaan, miten paljon työn imua ihmiset kokivat. Korkeimman ja matalimman ryhmän välinen ero tuottavuudessa oli lähes miljoona dollaria vuodessa. Myös asiakastyytyväisyys ja -uskollisuus, työteho ja työturvallisuus olivat korkeammat, ja työntekijät vaihtoivat harvemmin työpaikkaa."
"Satavuotta sitten kahdeksankymmentä prosenttia ihmisten valveillaoloajasta kului eloonjäämiselle välttämättömiin toimiin: piti poistaa kiviä pelloilta, kylvää, kitkeä, korjata satoa, ruokkia eläimet, lypsää lehmät, kuoria perunoita, kutoa lapasia, teurastaa, kutoa kangasta, valaa kynttilöitä, pestä pyykkiä ja mitä kaikkea sitä tehtiinkään. Oli valtava määrä askareita jotka olivat välttämättömiä eloonjäämiselle. Sen jälkeen jäi hiukan aikaa, ne kaksikymmentä prosenttia, huvitteluun. Kaksikymmentä prosenttia aikaa tapettavaksi: jutella, tanssia, lukea, naida, pelata korttia, laulaa, soittaa harmonikkaa ja nyplätä. Nyt tilanne on toisinpäin. Olemme järkeistäneet tekemättömiin lähes jokaisen askareen, jonka tekeminen oli enne välttämätöntä. Enää ei tarvitse kangeta kiviä pelloista, lypsää lehmiä, leipoa leipää taikka ommella vaatteita. Suurin osa teoistamme on keinotekoisia. Olemme vieraantuneet. Se mikä vei ennen kahdeksankymmentä prosenttia ajasta vie nykyään vain kaksikymmentä. Emme enää joudu raatamaan selviytymisemme eteen. Suurin osa valveillaoloajasta kuluu huvitteluun. Jotta saisimme ajan kulumaan. Meillä on valtavasti aikaa ahdistua, potea unettomuutta ja olla neuroottisia. Valtavasti aikaa tunnustella oloa."
" Luonnonlääkinnän painopiste on laadullisten ja yksilöllisten ominaisuuksien huomioonottamisessa. Koululääketieteen painopiste on taas standardisoinnin ja mitattavuuden korostamisessa. Kolulääketiede edellyttää kaksoissokkokokeita, tilastollisia menetelmiä ja tarkkoja lääkkeiden yksittäisten ainesosien standardeja. Koululääketieteen piirissä pidetään yleensä epätieteellisinä niitä menetelmiä, jotka pyrkivät ottamaan huomioon laadulliset näkökohdat sekä ihmisen yksilöllisyyden ja tästä seuraavat tarpeet sairauksien hoidossa. Vaihtoehtoiset hoitomuodot täydentävät luonnontieteitä mm. fenomenologisen eli ilmiöitä havainnoivan tieteen menetelmin, jotka ottavat huomioon lineaaristen eli suoraviivaisten prosessien lisäksi elollisen piirissä tapahtuvat muodonmuutokset."
"Luontaishoitojen tarjoama aktiivinen ohjaustyö edellyttää vasteeseen, reaktioon kykenevää elimistöä, ja vain jos tämä ehto täyttyy, on mielekästä ryhtyä reaktivoivaan hoitoon. Esimerkiksi heikkoja selkä- ja vatsalihaksia voidaan vahvistaa yksilöllisesti annostellulla, asteittain lisääntyvällä rasituksella, jotta uudelta heikon selän aiheuttamalta sairauslomalta vältyttäisiin.
Aktiivinen ohjaushoito ei kykene korjaamaan pitkälle edenneitä sairaalloisia kudosmuutoksia, mutta voi niistä huolimatta antaa hyvää lievitystä potilaan vaivoihin. Esimerkiksi akupunktiolla voidaan lievittää nivelrikkoisten polvien särkyä jopa niin hyvin, että proteesileikkaukselta vältytään.
Toisaalta vaikeat vammat, myrkytykset ja henkeä uhkaavan infektion aiheuttama shokki ovat esimerkkejä keskeisten elintoimintojen hätätilanteesta, jossa elimistö ei enää kykene antamaan parantavaa vastetta aktiiviseen korjaushoitoon, vaan hoito on annettava passiivisen ohjauksen mukaisesti. Tällä alueella on koululääketiede kiistatta osoittanut pätevyytensä. Verenhukka korvataan, lamaantunutta hengitystoimintaa avustetaan hengityskoneella ja aivokalvontulehdus pysäytetään suurten suoneen annettavien antibioottiannosten avulla. Kriittisesti sairas potilas on passiivinen, henkeä pelastavien hoitojen vastaanottaja. Vasta kriisin ohi mentyä, toipumisvaiheessa, voidaan sen sijaan alkaa suunnitella aktiivisen ohjauksen mukaisia hoitoja, jossa potilaalta edellytetään omaan kuntoutukseen halukkaasti tarttuvaa asennetta. Esimerkin mukaisesti voivat kummatkin hoitotavat toimia mielekkäällä tavalla potilaan hyväksi."Lähde: Martti Tuomola ja Rauli Mäkelä kirjassa Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa. Toim. Saana Saarinen 1998.
" Esittämäni luontaislääketieteen lähtökohtana on energiaan ja informaatioon perustuva vaikutusmekanismi. Luontaislääketieteessä ei etsitä vaikuttavaa ainetta, esim. lääkeainetta, kuten koululääketieteessä (farmakologiassa), mikä siis on tässä mielessä materialistinen -aineen vaikutukseen uskova- lähestymistapa. Jo filosofi Platonin mukaan tieto on vain hyvin perusteltu uskomus. Kyse on siitä, onko aineen parantavaan hoitovaikutukseen uskominen, (materialismi/koululääketiede) perustellumpaa kuin aineen, energian ja informaation -tunteiden ja ajattelun- yhteiseen hoitovaikutukseen uskominen (holismi/luontaislääketiede).
Näkemykseni pohjaa suomalaisen, äskettäin edesmenneen tekniikan tohtori Jaakko Kajamaan esittämään energiahiukkasmalliin, vedyn molekyylimalliin ja etenkin veden rakennemalliin. Ne luovat perustan energialähtöiselle fysiikalla ja sitä kautta samalla myös luontaislääketieteelle. Vesi pystyy sitomaan itseensä sähkömagneettista informaatiota fysikaalisesti todistettavissa olevalla tavalla. Energiaan sitoutunut informaatio taas siirtyy -eli sitä voidaan lähettää ja vastaanottaa- kuten radiotekniikasta tiedämme. Sähkömagneettinen säteily noudattaa fysiikan lakeja (Max Wellin yhtälöiden) mukaisesti. Resonanssi ja taajuus ovat yhtä keskeisiä käsitteitä hoitamisessa kuin konsanaan radiotekniikassa. Lääkärit, aineellisen tieteellisen perususkomuksen vuoksi, opiskelevat vain mekanistista fysiikkaa, kvanttimekaniikkaa ja niihin perustuvaa kemiaa -mutta eivät opiskele sähkömagnetismia ja ihmistä biosähköisenä ilmiönä. Sähkömagnetismin kannalta tieteellisen ajattelun peruskomponentti on värähtelevä resonanssipiiri eikä Nils Bohrin aineellinen atomi.
Luontaislääketieteen ongelmana mallien tasolla on ollut juuri sen energiasidonnaisuus. Mihin idea vyöhyketerapian vyöhykeradoista tai akupunktion meridiaaneista perustuu? Mitä on se energia, joka niissä "kulkee", "tukkeutuu", "on epätasapainossa" ja jota hoitamalla "avataan"? Mitä on se kasvista, eläimestä tai mineraaleista peräisin oleva energia tai informaatio, joka homeopatiassa liukenemalla, laimentamalla ja potensoimalla siirretään välittäjäaineeseen, esim. veteen tai ruoko- tai maitosokeriin? Se on kasvin molekyylirakenteessa olevaa sähkömagneettista energiaa, johon kasvin informaatio, sen rakenteen ja muodon kehittänyt ja niitä jatkuvasti uudistaen ylläpitävä informaatio on sitoutuneena. Elämä on tässä mielessä biosähköinen ja hyvin monimutkaiseen informaation säätelyyn perustuva ilmiö, ei ensisijaisesti aineellinen ilmiö.
Kun kehossa hoitojen tuloksena tapahtuu erilaisia energiailmiöitä, kuten lämpöä, värähtelyjä, tukkeutumisia tai avautumisia, voimme antaa niille sähkömagneettisen sisällön. Hoitamisen keskeiseksi sisällöksi tulee ihminen biosähköisenä ilmiönä ja yhdeksi hoidon tavoitteista energeettinen, dynaaminen tasapaino"Lähde: Antti Pietiäinen kirjassa Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa. Toim. Saana Saarinen 1998.
"Kipu (eli sattuvuus, tuska tai särky) on varoitusmerkki elimistöä kohdanneesta vammasta, sairaudesta, hapenpuutetta aiheuttavasta verenkiertohäiriöstä (iskeeminen kipu) tai kipua välittävän hermoston häiriötilasta. Kipuviestejä aivoihin välittäviä hermopäätteitä on joka puolella ihoa sekä sisäelimissä.
Joissakin kehon osissa on vähemmän kipureseptoreita kuin toisissa. Esimerkiksi silmän sarveiskalvossa niitä on runsaasti, mutta aivojen pinnalta ne taas puuttuvat kokonaan. Eri kipureseptorit reagoivat erityyppisiin ärsykkeisiin. Neulanpisto sormeen voi aiheuttaa kipua, kun taas suolta voi leikata sen aiheuttamatta mitään tuntemuksia. Muuntyyppiset ärsykkeet, kuten suolenseinämän venyminen tai kouristuminen, sen sijaan aiheuttavat kipua suolistossa." www.wikipedia.org
