Tänä kesänä, näin alussa jo, on silmiini pistänyt eräs seikka lehdissä ja televisiossa. Nimittäin paljasjalkakävely. Tästä on tullut nyt iso asia. Jutut painottavat, että ihminen on kerennyt kävellä paljain jaloin neljä miljoona vuotta, ennen kenkien keksimistä. Sitten tulikin kenkäteollisuus ja kävelymme muuttui. Olen kyllä samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa siitä, että kenkäteollisuus voi muokata kävelyämme ja jalkojamme melkeinpä miten tahtoo. Tosiasiahan kuitenkin on, että emme ilman kenkiä pärjää, pitkä talvi jne. Hyviä kenkiä on, ja etsimällä ja kokeilemalla löytää itselle sopivimmat.
Hauskinta tässä asiassa minusta kuitenkin on se, että itse olen harrastanut paljasjalkakävelyä lähes koko elämäni ajan (muodin edelläkävijä). Lapsena oli turhauttavaa kesällä tunkea kenkiä jalkoihin, eipä siis muuta kuin ovesta ulos ilman kenkiä. Samoiten sepelillä kävely oli lapsena oikeastaan kilpailua. Naapurin lasten kanssa piti tietysti kokeilla kuka kykeni pisimmälle kävelemään. Voi sitä riemua kun voitti. Lisäksi minulla todettiin lättäjalat. Sain oikein tuetulla pohjallisella olevat kengät. Muistikuva kuitenkin niistä kengistä on hieman hatara, eivät siis ilmeisestikään kauhen miellyttävät? Parasta tässä lättäjalkaisuudessa oli se, että sai/piti/kehoitettiin kävelemään avojaloin ja mukava harjoitus oli nostella pieniä kiviä varpailla. Tästäkin sai hienosti kilpailun aikaiseksi. Harjoittelun tulos tarkistettiin tasaisin väliajoin katsomalla märkää jalanjälkeä betonilla. Viime talvena tein ostoksen, joka oikeastaan tukee paljasjalkakävelyä ja voin harjoitella talvella, sisällä kesää varten. Ostin nimittäin yantra tossut. Ideahan noissa tossuissa on pallukat, jotka painelevat jalkapohjien akupisteitä ja tuovat näin hyvääoloa yms. Alkuun pallerot kävivät todella kipeää, kuten sepeli, vaan hiljalleen niihin tottui, kuten sepeliin, ja nyt niillä kävelee jo hyvinkin, kuten sepelillä.
Suosittelen kenkien heittämistä nurkkaan kesäksi ja jaloille kesälomaa.
