tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kesän -12 juttu, pakko tehdä ja toteuttaa

Tänä kesänä, näin alussa jo, on silmiini pistänyt eräs seikka lehdissä ja televisiossa. Nimittäin paljasjalkakävely. Tästä on tullut nyt iso asia. Jutut painottavat, että ihminen on kerennyt kävellä paljain jaloin neljä miljoona vuotta, ennen kenkien keksimistä. Sitten tulikin kenkäteollisuus ja kävelymme muuttui. Olen kyllä samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa siitä, että kenkäteollisuus voi muokata kävelyämme ja jalkojamme melkeinpä miten tahtoo. Tosiasiahan kuitenkin on, että emme ilman kenkiä pärjää, pitkä talvi jne. Hyviä kenkiä on, ja etsimällä ja kokeilemalla löytää itselle sopivimmat.

Hauskinta tässä asiassa minusta kuitenkin on se, että itse olen harrastanut paljasjalkakävelyä lähes koko elämäni ajan (muodin edelläkävijä). Lapsena oli turhauttavaa kesällä tunkea kenkiä jalkoihin, eipä siis muuta kuin ovesta ulos ilman kenkiä. Samoiten sepelillä kävely oli lapsena oikeastaan kilpailua. Naapurin lasten kanssa piti tietysti kokeilla kuka kykeni pisimmälle kävelemään. Voi sitä riemua kun voitti. Lisäksi minulla todettiin lättäjalat. Sain oikein tuetulla pohjallisella olevat kengät. Muistikuva kuitenkin niistä kengistä on hieman hatara, eivät siis ilmeisestikään kauhen miellyttävät? Parasta tässä lättäjalkaisuudessa oli se, että sai/piti/kehoitettiin kävelemään avojaloin ja mukava harjoitus oli nostella pieniä kiviä varpailla. Tästäkin sai hienosti kilpailun aikaiseksi. Harjoittelun tulos tarkistettiin tasaisin väliajoin katsomalla märkää jalanjälkeä betonilla. Viime talvena tein ostoksen, joka oikeastaan tukee paljasjalkakävelyä ja voin harjoitella talvella, sisällä kesää varten. Ostin nimittäin yantra tossut. Ideahan noissa tossuissa on pallukat, jotka painelevat jalkapohjien akupisteitä ja tuovat näin hyvääoloa yms. Alkuun pallerot kävivät todella kipeää, kuten sepeli, vaan hiljalleen niihin tottui, kuten sepeliin, ja nyt niillä kävelee jo hyvinkin, kuten sepelillä.

Suosittelen kenkien heittämistä nurkkaan kesäksi ja jaloille kesälomaa.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Luontaislääketiede vs. koululääketiede

Edellistä aihetta jatkaen. Samassa kirjassa oli myös kirjoitus molempien lääketieteiden eroavaisuuksista. Se selittänee miksi moni koululääketieteen puolella olevista on vahvasti vastaan luontaislääketiedettä. Toisaalta samassa kirjassa oli myös kirjoitus siitä, miten nämä molemmat lääketieteet voisivat tukea toisiaan. 

" Luonnonlääkinnän painopiste on laadullisten ja yksilöllisten ominaisuuksien huomioonottamisessa. Koululääketieteen painopiste on taas standardisoinnin ja mitattavuuden korostamisessa. Kolulääketiede edellyttää kaksoissokkokokeita, tilastollisia menetelmiä ja tarkkoja lääkkeiden yksittäisten ainesosien standardeja. Koululääketieteen piirissä pidetään yleensä epätieteellisinä niitä menetelmiä, jotka pyrkivät ottamaan huomioon laadulliset näkökohdat sekä ihmisen yksilöllisyyden ja tästä seuraavat tarpeet sairauksien hoidossa. Vaihtoehtoiset hoitomuodot täydentävät luonnontieteitä mm. fenomenologisen eli ilmiöitä havainnoivan tieteen menetelmin, jotka ottavat huomioon lineaaristen eli suoraviivaisten prosessien lisäksi elollisen piirissä tapahtuvat muodonmuutokset."
"Luontaishoitojen tarjoama aktiivinen ohjaustyö edellyttää vasteeseen, reaktioon kykenevää elimistöä, ja vain jos tämä ehto täyttyy, on mielekästä ryhtyä reaktivoivaan hoitoon. Esimerkiksi heikkoja selkä- ja vatsalihaksia voidaan vahvistaa yksilöllisesti annostellulla, asteittain lisääntyvällä rasituksella, jotta uudelta heikon selän aiheuttamalta sairauslomalta vältyttäisiin.
Aktiivinen ohjaushoito ei kykene korjaamaan pitkälle edenneitä sairaalloisia kudosmuutoksia, mutta voi niistä huolimatta antaa hyvää lievitystä potilaan vaivoihin. Esimerkiksi akupunktiolla voidaan lievittää nivelrikkoisten polvien särkyä jopa niin hyvin, että proteesileikkaukselta vältytään.
Toisaalta vaikeat vammat, myrkytykset ja henkeä uhkaavan infektion aiheuttama shokki ovat esimerkkejä keskeisten elintoimintojen hätätilanteesta, jossa elimistö ei enää kykene antamaan parantavaa vastetta aktiiviseen korjaushoitoon, vaan hoito on annettava passiivisen ohjauksen mukaisesti. Tällä alueella on koululääketiede kiistatta osoittanut pätevyytensä. Verenhukka korvataan, lamaantunutta hengitystoimintaa avustetaan hengityskoneella ja aivokalvontulehdus pysäytetään suurten suoneen annettavien antibioottiannosten avulla. Kriittisesti sairas potilas on passiivinen, henkeä pelastavien hoitojen vastaanottaja. Vasta kriisin ohi mentyä, toipumisvaiheessa, voidaan sen sijaan alkaa suunnitella aktiivisen ohjauksen mukaisia hoitoja, jossa potilaalta edellytetään omaan kuntoutukseen halukkaasti tarttuvaa asennetta. Esimerkin mukaisesti voivat kummatkin hoitotavat toimia mielekkäällä tavalla potilaan hyväksi."
Lähde: Martti Tuomola ja Rauli Mäkelä kirjassa Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa. Toim. Saana Saarinen 1998.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ihminen on biosähköinen ilmiö?

Olen pitkään pohdiskellut vaihtoehtoisten hoitojen vaikuttavuutta (esim. akupunktio, homeopatia, vyöhyketerapia) ja mihin se perustuu. Toisaalta vaihtoehtoiset hoidot kiinnostavat, mutta se miten ne vaikuttavat, vaikka nyt avaamalla tai sulkemalla jotain, on hieman epäilyttänyt näin koululääketieteen parissa opiskellutta ja työskentelevää. Nyt luulen löytäneeni selityksen asiaan, ainakin joltain osin.

" Esittämäni luontaislääketieteen lähtökohtana on energiaan ja informaatioon perustuva vaikutusmekanismi. Luontaislääketieteessä ei etsitä vaikuttavaa ainetta, esim. lääkeainetta, kuten koululääketieteessä (farmakologiassa), mikä siis on tässä mielessä materialistinen -aineen vaikutukseen uskova- lähestymistapa. Jo filosofi Platonin mukaan tieto on vain hyvin perusteltu uskomus. Kyse on siitä, onko aineen parantavaan hoitovaikutukseen uskominen, (materialismi/koululääketiede) perustellumpaa kuin aineen, energian ja informaation -tunteiden ja ajattelun- yhteiseen hoitovaikutukseen uskominen (holismi/luontaislääketiede).
Näkemykseni pohjaa suomalaisen, äskettäin edesmenneen tekniikan tohtori Jaakko Kajamaan esittämään energiahiukkasmalliin, vedyn molekyylimalliin ja etenkin veden rakennemalliin. Ne luovat perustan energialähtöiselle fysiikalla ja sitä kautta samalla myös luontaislääketieteelle. Vesi pystyy sitomaan itseensä sähkömagneettista informaatiota fysikaalisesti todistettavissa olevalla tavalla. Energiaan sitoutunut informaatio taas siirtyy -eli sitä voidaan lähettää ja vastaanottaa- kuten radiotekniikasta tiedämme. Sähkömagneettinen säteily noudattaa fysiikan lakeja (Max Wellin yhtälöiden) mukaisesti. Resonanssi ja taajuus ovat yhtä keskeisiä käsitteitä hoitamisessa kuin konsanaan radiotekniikassa. Lääkärit, aineellisen  tieteellisen perususkomuksen vuoksi, opiskelevat vain mekanistista fysiikkaa, kvanttimekaniikkaa ja niihin perustuvaa kemiaa -mutta eivät opiskele sähkömagnetismia ja ihmistä biosähköisenä ilmiönä. Sähkömagnetismin kannalta tieteellisen ajattelun peruskomponentti on värähtelevä resonanssipiiri eikä Nils Bohrin aineellinen atomi.
 Luontaislääketieteen ongelmana mallien tasolla on ollut juuri sen energiasidonnaisuus. Mihin idea vyöhyketerapian vyöhykeradoista tai akupunktion meridiaaneista perustuu? Mitä on se energia, joka niissä "kulkee", "tukkeutuu", "on epätasapainossa" ja jota hoitamalla "avataan"? Mitä on se kasvista, eläimestä tai mineraaleista peräisin oleva energia tai informaatio, joka homeopatiassa liukenemalla, laimentamalla ja potensoimalla siirretään välittäjäaineeseen, esim. veteen tai ruoko- tai maitosokeriin? Se on kasvin molekyylirakenteessa olevaa sähkömagneettista energiaa, johon kasvin informaatio, sen rakenteen ja muodon kehittänyt ja niitä jatkuvasti uudistaen ylläpitävä informaatio on sitoutuneena. Elämä on tässä mielessä biosähköinen ja hyvin monimutkaiseen informaation säätelyyn perustuva ilmiö, ei ensisijaisesti aineellinen ilmiö.
Kun kehossa hoitojen tuloksena tapahtuu erilaisia energiailmiöitä, kuten lämpöä, värähtelyjä, tukkeutumisia tai avautumisia, voimme antaa niille sähkömagneettisen sisällön. Hoitamisen keskeiseksi sisällöksi tulee ihminen biosähköisenä ilmiönä ja yhdeksi hoidon tavoitteista energeettinen, dynaaminen tasapaino"
Lähde: Antti Pietiäinen kirjassa Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa. Toim. Saana Saarinen 1998.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Miltä kesä maistuu?

Minun kesäni maistuu uusilta potuilta, voilta (oikealta voilta ja sitä pitää olla paljon), sipulilta ja HK:n siniseltä lenkiltä (sillistä en tykkää).

Joka kerta laittaessani suuhun edellämainittua ruoka-annosta on kesä. Joka kerta palaan muistoissani mummolaan, jossa ison pöydän ääressä koko suku, pienet ja isot, söivät oman maan uusia pottuja ja oman maan sipulia. Mummolassa makkaran kyllä joskus korvasi ahven, joka sekin on kesän maku.

Kyllä kesä maistuu hyvältä!