sunnuntai 26. elokuuta 2012

Onko sinulla kivaa töissä?

Selailin Anna-lehteä 1.9.2011. Silmiini osui pikku juttu "Pitääkö töissä olla kivaa?"

"Pitääkö töissä olla kivaa?
Saako töissä olla kivaa? Pitäisikö siellä olla kivaa? Kilautetaan Duunitohtorille.
Haloo, Duunitohtori eli tutkija Jari Hakanen Työterveyslaitokselta. Olisiko töissä syytä olla kivaa? - Ehdottomasti, eikä se tarkoita sitä, ettei hoidettaisi hommia. Töissä kivuus syntyy ennen kaikkea siitä, että kokee työn imua. Tämä on mahdollista, kun työ on rittävän haastavaa ja ponnisteluista saa tunnustusta. Ja kun asioita jaetaan työkavereiden kesken.
Mitä sanot sille yrmylle, joka ei koskaan tervehdi? - Huomaavaisuus ja arkinen ystävällisyys ovat yhteydessä vähäisempään työuupumusoireiluun ja suurempaan työn imuun. Olemme tutkineet tätä suomalaisissa tuomioistuimissa.
Onko se pahasta, jos kahvitauko välillä venähtää? - Se on päinvastoin hyvä juttu. Palautuminen ei voi tapahtua pelkästään kotona ja harrastuksissa. Työpaikoille tarvitaan  juhlahetkiä!
Miten innostunut työkaveri vaikuttaa muihin? - Tutkimme tätä parhaillaan hammaslääkäreillä- ja hoitajilla. Se tiedetään jo, että toisen innostus tarttuu osittain toiseen. Kun annamme itsestämme jotakin hyvää, myös oma itsearvostuksemme lisääntyy.
Onko työpisteen somistaminen turhuutta? - Ei tietenkään. Kuvat, kortit ja lasten piirustukset voimaannuttavat ja tuovat suhteellisuudentajua. Jos töissä on tiukkaa, ne muistuttavat, että on minulla muutakin elämää.
Mitä firma hyötyy siitä, että työntekijöillä on mukavaa? - Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus bisnesalalla. Yritykset jaettiin neljään ryhmään sen mukaan, miten paljon työn imua ihmiset kokivat. Korkeimman ja matalimman ryhmän välinen ero tuottavuudessa oli lähes miljoona dollaria vuodessa. Myös asiakastyytyväisyys ja -uskollisuus, työteho ja työturvallisuus olivat korkeammat, ja työntekijät vaihtoivat harvemmin työpaikkaa."

torstai 23. elokuuta 2012

Ihminen on mahtava olento!

Olettekos huomanneet kuinka mahtavia me olemme, noin eliönä, biologisena ilmiönä?

En jaksa olla ihmettelemättä, kerta toisensa jälkeen, kuinka sopeutuvainen ihminen on. Kuinka matalilla hemoglobiini arvoilla, korkeilla ja matalilla verensokereilla tai verenpaineilla jaksetaan mennä eteenpäin.

Veri liikkuu, sydän pumppaa, maha porisee, suolisto supistelee, ravintoaineet imeytyy.... niin paljon sellaista, johon ei tarvitse kiinnittää huomiota. Jopa nukkuessammekin olemme "käynnissä".

VAU!

perjantai 17. elokuuta 2012

20/80

Ann Heberlein kirjassaan , En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (2010), esittää 20/80 teorian. Mielenkiintoinen.

"Satavuotta sitten kahdeksankymmentä prosenttia ihmisten valveillaoloajasta kului eloonjäämiselle välttämättömiin toimiin: piti poistaa kiviä pelloilta, kylvää, kitkeä, korjata satoa, ruokkia eläimet, lypsää lehmät, kuoria perunoita, kutoa lapasia, teurastaa, kutoa kangasta, valaa kynttilöitä, pestä pyykkiä ja mitä kaikkea sitä tehtiinkään. Oli valtava määrä askareita jotka olivat välttämättömiä eloonjäämiselle. Sen jälkeen jäi hiukan aikaa, ne kaksikymmentä prosenttia, huvitteluun. Kaksikymmentä prosenttia aikaa tapettavaksi: jutella, tanssia, lukea, naida, pelata korttia, laulaa, soittaa harmonikkaa ja nyplätä. Nyt tilanne on toisinpäin. Olemme järkeistäneet tekemättömiin lähes jokaisen askareen, jonka tekeminen oli enne välttämätöntä. Enää ei tarvitse kangeta kiviä pelloista, lypsää lehmiä, leipoa leipää taikka ommella vaatteita. Suurin osa teoistamme on keinotekoisia. Olemme vieraantuneet. Se mikä vei ennen kahdeksankymmentä prosenttia ajasta vie nykyään vain kaksikymmentä. Emme enää joudu raatamaan selviytymisemme eteen. Suurin osa valveillaoloajasta kuluu huvitteluun. Jotta saisimme ajan kulumaan. Meillä on valtavasti aikaa ahdistua, potea unettomuutta ja olla neuroottisia. Valtavasti aikaa tunnustella oloa."

torstai 9. elokuuta 2012

Kun ei ole sanoja

Ainakin minulle yksi hoitotyön hirveyksistä on se, ettei ole sanoja. Ei kertakaikkiaan mitään, mitä sanoa asiakkaalleen.

Olisin halunnut sanoa paljon
olisin halunnut sanoa merkityksellisiä sanoja
sanoja, jotka olisivat kantaneet kauas
sanoja, joilla olisi ollut voimaa
ei kertakaikkiaan mitään

Yritin olla läsnä
puristaa kädestä, olkapäästä
halata
halusin sanoa sanoja, jotain 
ei kertakaikkiaan mitään

Toivon parasta
toivon hyvää
jaksamista, voimaa
toivon ajatusteni tavoittavan kohteeni
                                    SH

tiistai 7. elokuuta 2012

Hukassa

Näen tosiaan paljon unia, kuten mainitsenkin tekstissäni: tahtoo ylityökorvauksen unessa tehdystä työstä.
Tässä taanoin oli taas melko mielenkiintoinen yö.

Tiesin ja tunsin olevani väsynyt. Odotin iltaa ja nukahdinkin heti. Heräsin kuitenkin 0,5-1h nukahtamisen jälkeen todella syvästä unesta aivan yhtäkkisesti. Näin on tapahtunut aiemminkin ja tällöin olen hetken hukassa. Tilanne yleensä laukeaa sillä, että katson kännykästä kellon.

Nyt tilanne oli kuitenkin pidempikestoisempi.Loikkasin sängystä ylös ja kävelin ympäri kotia miettien missä mennään. Vähän pelottikin, koska tiesin olevani hukassa. Tilanteen selkiinnyttyä puhaltelin hetken sängyn reunalla ennen kuin uskalsin nukahtaa uudestaa.

Seuraavana aamuna päivittelin ja kauhistelin tilannetta ääneen ja sain vastaukseksi: mietippä niitä ihmisiä, joilla on vastaava tilanne päivittäin tai lähes koko ajan. TODELLAKIN!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ekologinen omatunto isommalla mittakaavalla

Olen pohtinut jo aiemmin ekologista omaatuntoani ja päässyt sen kanssa sinuiksi. Vaan tänä kesänä tutustuin näyttelyyn, jossa oli esillä asiaa mm. ilmastonmuutoksesta, jäätiköiden sulamisesta, luonnonvarojen riistosta, tuulen ja veden mukanaan tuomista saastelautoista ja vähemmistökulttuurien samauttamisesta. Tätä kaikkea on tehty, ja tehdään varmaan edelleenkin, jotta elintasomme on tämä mikä se nyt on.

Tunsin itseni pieneksi, mitättömäksi ja häpeän. Häpeän itseäni ja teitä muita, meitä kaikkia. Olemme aika omahyväisiä, vai mitä? Suorastaan riistäjiä. Häpeääni lisäsi TV 1:ltä 27.7.2012 tullut ohjelma Elämää jättikaupungeissa. Suuret miljoona kaupungit tuottavat jätettä uskomattomat määrät. Kaatopaikat paukkuvat, viemäriverkostot ovat lujilla. Oli ihan kauheaa katseltavaa. Tokihan osa meistä kierrättää, enemmän tai vähemmän, mutta enemmistö taitaa vaan kuluttaa. Kulutushysteria on vallalla, kertakäyttökulttuuri kukoistaa.

Tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta asustella talossa, jossa on talvellakin lämmintä ilman suuren suuria ponnistuksia, ajella autolla ja kuluttaa mitä mieli tekee. Se, että sai sanoin ja kuvin nähdä mitä tämä kaikki aiheuttaa, veti hiljaiseksi. Meistä on tullut ihan kauheita tavoitellessamme kaikkia niitä mukavuuksia, joita meillä nyt on. Jos on aseiden kilpavarustelua, käydään varmasti kauppaa luonnonvaroistakin.

Olemmeko jo myöhässä yrittäessämme pelastaa sitä mikä vielä on jäljellä? Voisiko miettiä omia valintojaan, jättää välillä auton kotiin, kierrättää enemmän, viihtyä metsässä tekemässä halkoja, kuluttaa vähemmän?

Onko vähemmän enemmän?

Jälkikirjoitus: Haluaisin uuden kännykän. Tiedänkin minkä ostaisin, vaan enpä ostanut, koska vanha toimii, siinä ei ole mitään vikaa. Olen siis tehnyt tietoisen valinnan ja kuluttanut vähämmän ;)