Luokkaretki ruumishuoneelle

Kansanradiossa oli keskusteltu nuorten viemisestä ruumishuoneelle luokkaretkelle :) Ihan mielenkiintoinen ajatus.

En kuullut koko keskustelua, mutta puolesta ja vastaan tietysti jakautuivat mielipiteet. Eräs rouva kertoi olevansa syntynyt 40 luvulla. Hänen mielestään nykynuoret olisi hyvä viedä ruumishuoneelle, koska enää ei tiedetä kuolemasta. Hänen omassa nuoruudessaan oli kuoltu kotiin, pesty vainajat ja laitettu arkkuun. Toinen rouva oli taas kovasti vastaan. Hän peräsi vainajien kunnioitusta.

Ja mitähän mieltä itse olisin? Olen ollut opiskeluaikana katsomassa ruumiinavausta. Olihan se mielenkiintoista, ei voi kieltää, mutta että veisinkö sinne luokallisen nuoria? No en kuitenkaan. Uskoisin ruumiinavauksen olevan turhan dramaattista katseltavaa. Toisaalta työssäni laitan joskus vainajia. Se vastannee tätä 40 luvulla syntyneen rouvan näkemää/tekemää/kokemaa vainajan pesua. Sen voisin suoda omaisille, heidän niin tahtoessaan.

Itsensä tutkailua

On tilanteita ja hetkiä, jotka laukaisevat minussa itsetutkiskelun. Se on, minulla, pitkä ja piinallinen prosessi. Käyn siinä läpi itseni niin täydellisesti ja niin monelta kantilta.

Olen oppinut itsestäni paljon näiden hetkien aikana. Tiedän millainen olen. Olen tullut rohkeammaksi omien mielipiteideni kanssa. Olen vähentänyt kritiikkiä itseäni kohtaan. Tiedän omat heikkouteni ja epävärmuuteni. Aina löytyykin jotain parannettavaa. Koskaan en ole täydellinen, enkä oikeastaan haluaisi ollakaan.

Yritän muistaa, että on minussa hyvääkin, täytyy olla. Hyvät asiat täytyy löytää ja niihin täytyy uskoa.

Olen koko ajan matkalla syvemmälle minuuteeni. Matka on eloni mittainen.

Kuinka monta kaveria sinulla on?

Nykyään voidaan kaverien määrä määrittää esim. facebook profiilin kautta. Vaan mitä sanoo tiede sopivasta kaverien ja/tai sosiaalisten suhteiden määrästä. Tässäpä eräs teoria:

"Ihmisapinoiden ja muiden apinoiden suurin ryhmä, joka vielä voi pysyä  yhdessä ja olla toimiva, kun keinot suhteiden ylläpitoon perustuvat paljon aikaa vievään sukimiseen ja harvoihin muihin eleisiin tai ilmeisiin, on keskimäärin noin 70 yksilöä. Vertailun vuoksi voi todeta, että ihmisen vastaavaksi sosiaaliseksi ryhmäksi, muun muassa neocortexin suhteellisen koon perusteella, on esitetty keskimäärin noin 150 henkeä. Mikäli sosiaalisten suhteiden ylläpito perustuisi ihmisilläkin apinoiden keinoon, sukimiseen, ystävyys- ja tuttavuussuhteiden huolto vaatisi 40% päiväajasta. Puhekielen ansiosta ihminen selviytyy kontakteista nopeammin: useista kulttuureista saatu keskiarvo on noin 20% valveillaoloajasta, eli olemme tässäkin suhteessa kädellisten aikaraamissa. 

•    

•  

Brittiläinen evolutiivisen psykologian edustaja Robin Dunbar työtovereineen päättelee, että puhekieltä olisi tarvittu sosiaaliseen yhteydenpitoon siinä vaiheessa, kun suhteiden ylläpitoon käytetty aika ryhmäkoon kasvaessa alkoi ylittää noin 30% valveillaoloajasta. Tämän tutkijat olettavat tapahtuneen puolisen miljoonaa vuotta sitten varhaisen Homo Sapiens- populaatioiden ilmaantuessa."

          Seppo Turunen; Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa. 2007.

 

Sairasta

Satu Salosen kirja Sairasta! Lääkärin käyttöohje potilaalle; 2011, ei ollut niin hyvä, kuin edeltäjänsä Sairaan hyvä potilas.

Sairasta! Lääkärin käyttöohje potilaalle on, kirjoittajan mukaan paranneltu versio Sairaan hyvästä potilaasta. Olen erimieltä. Molemmat kirjat lukeneena voin todeta tykkääväni enemmän Sairaan hyvästä potilaasta. Sairasta! oli kuivempi. Lisäksi en oikein ymmärtänyt miten tässä kirjassa "opetettiin" käyttämään lääkäriä? Kirjan nimeksi olisi riittänyt Sairasta!

No jos jotain huonoa, niin oli hyvääkin. Tykkäsin kirjassa vaihtoehtohoitojen esittelystä ja pohdinnasta. Tätä ei ollut edeltäjässä. Sekä luku, jossa Salonen pohtii erilaisia potilastyyppejä. Oli ihan hauska miettiä, mihin itse kuuluisi.