Yksinkertaista

Moraalista on se, 

minkä jälkeen tuntuu hyvältä

ja moraalitonta se,

minkä jälkeen tuntuu pahalta. 

Ernest Hemingway                                          

...ja lopussa on kuolema

Tätä kirjaa tulee nyt siteerattua useampaan kertaan, mutta ei voi mitään, on niin hyvä. Tällä kertaa otan otteen luvusta eliniän pidentäminen ja elämän tarkoitus. Nauttikaa.

"9.1 Kuolemattomuus ja vanheneminen

Ihmiselämä alkaa, näkemyksestä riippuen, hedelmöittymisestä, raskauden aikana tai syntymässä. Ja se loppuu joka tapauksessa kuolemaan. Yritykset pidentää elämää ovat aina myös yrityksiä lykätä kuolemaa, vaikka niillä voi olla myös muita yksilöiden tai ryhmien terveyteen ja onnellisuuteen liittyviä päämääriä. On käsitteellinen totuus, että jos kuolema voitaisiin voittaa, voisimme elää ikuisesti.

Ihmisten kuolevaisuudella on kolme aiheuttajaa: vamma, tauti ja vanheneminen. Vammojen ja tautien ehkäiseminen ja hoito ovat ikiaikaisia tapoja lykätä kuolemaa ja lisätä elämänlaatua, ja niin kauan kuin olemme biologisesti haavoittuvia, näitä tullaan tarvitsemaan elämän jatkamisessa. Mutta suurin haaste eliniän huomattavalle pidentämiselle on vanheneminen. Mikäli ihmisillä biologisina olentoina on jonkinlainen "käytettävä ennen"- päiväys, vaikkapa vähän toistasataa vuotta syntymästä, emme voi tehdä muuta kuin välttää onnettomuuksia ja sairauksia ja elää niin hyvin kuin osaamme kunnes aikamme tikittää loppuun. Pitääkö tämä paikkansa vai voidaanko vanheneminen pysäyttää tai jopa kumota?

Useimmat organismit, mutta eivät välttämättä kaikki, ovat kuolevaisia. Bakteerikannat näyttäisivät olevan immuuneja ainakin nopealle vanhenemiselle; hydrat ja korallit eivät ilmeisesti vanhene lainkaan; meduusa turritopsis nutricula voi heilahdella edestakaisin lajin polyyppivaiheen ja aikuisuuden välillä; ja vanhimman vihnemännyn iäksi on arvioitu yli 4800 vuotta. Ihmisten osaan kuuluu kuitenkin yksisuuntainen vanheneminen ja sen päätteeksi kuolema, kuten enemmistöllä muistakin elävistä olioista. Selitykseksi tälle ilmiölle on ehdotettu muiden muassa sitä, että monimutkaiset järjestelmät on vain tuomittu pettämään ennemmin tai myöhemmin, että kemiallisten vahinkojen kasaantuminen tukkii ennen pitkää elimistön tai että jokin perimässämme tekee meidät alttiiksi biologiselle rappeutumiselle ja hajoamiselle, pidämme sitten kuinka tahansa hyvää huolta kunnostamme ja terveydestämme.

Yksi selitys elävien yksilöiden kuolevaisuudelle perustuu evoluutiobiologiaan. Organismien ja lajien on sopeuduttava ympäristöönsä pysyäkseen hengissä, ja sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin maapallolla edellyttää elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta. Sisäsiittoisuus lajin puitteissa lisää geneettistä samanlaisuutta sekä vähentää erilaisuutta ja voi siksi pitkällä aikavälillä muodostaa uhan lajin monimuotoisuudelle ja eloonjäännille. Kuolevaisuus voidaan nähdä ratkaisuna ongelmaan: kun yksilöt kuolevat lisäännyttyään, ne tekevät tilaa uusille sukupolville.

Erityyppiset lajit ovat saavuttaneet kuolevaisuuden eri tavoin. Pienille eläimille ja saaliseläimille riittää usein "ulkoinen kuolevuus" - muut eläimet ja ympäristö pitävät huolta sukupolvien vaihtuvuudesta. Suuremmat eläimet ja saalistajat eläisivät monesti pidempään ilman "sisäistä kuolevaisuutta", jota saavat aikaan esimerkiksi tappavat mutaatiot elimistössä. Tämä voisi olla syy siihen, että ihmiskunta - suhteellisen isokokoinen, sosiaalinen ja älykäs saalistajalaji - tarvitsee syöpää ja ikääntymiseen liittyviä sairauksia välttääkseen liiallisen ja kollektiivisesti kohtalokkaan pitkäikäisyyden.

Syöpään kuoleminen ei silti saa tapahtua ennen kuin yksilö on ehtinyt siirtää perimänsä uudelle sukupolvelle. Tässä tulevat kuvaan ainakin yhden ehdotuksen mukaan telomeerit ja niiden asteittainen lyheneminen. Aina, kun solu jakautuu, osa kopioidusta geneettisestä informaatiosta DNA-ketjun lopussa jää pois. Jos tämä informaatio on tärkeää, epätäydellinen kopiointi johtaa mutaatioihin, jotka voivat vaarantaa organismin elinvoiman. Telomeerit näyttävät auttavan tässä prosessissa. Ne ovat geneettisesti merkityksettömiä toistosarjoja lineaaristen kromosomien DNA-ketjujen lopuissa. Kun hukatut palat kuuluvat näihin sarjoihin, olennainen DNA pysyy ennallaan eikä organismille aiheudu riskejä. Mutta telomeerit lyhenevät iän myötä. Siinä vaiheessa, kun ne eivät enää suojele jakautuvia soluja, seurauksena voi olla hengenvaarallisia mutaatioita ja solutoiminnan vikoja. Evoluution kannalta katsottuna elävä yksilö on tehnyt tehtävänsä ja sen on kuoltava tehdäkseen tilaa jälkikasvulleen.

Yleisemmän antagonistisen pleiotropian ajatuksen mukaan biologiset mekanismit voivat toimia muinkin tavoin suosiakseen nuoruutta ja aikuisuutta vanhuuden kustannuksella. Yksi ja sama geeni voi palvella erilaisia tarkoitusperiä elämän eri vaiheissa. On esimerkiksi hyvä saada kalsiumia varastoitumaan luustoon jo varhaisella iällä, joten geeni joka ohjaa elimistön tekemään näin on epäilyksettä hyödyllinen. Mutta sama geeni voi myöhemmällä iällä ohjata elimistön keräämään kalsiumia verisuoniin, ja tämä taas on vaarallista. Evoluution näkökulmasta tällainen yhdistelmä näyttää elinvoimaisemmalta kuin päinvastainen järjestely, jossa geeni aiheuttaisi vakavia sairauksia lapsena tai kohentaisi elämän laatua sen loppupuolella.

Edellä kuvattuun on lisättävä varoituksen ja selityksen sana. Evoluutioon ja biologiaan liittyviä asioita on vaikea luonnehtia ilman tahattomia viittauksia toimijuuteen luonnossa: vanheneminen tappaa, telomeerit suojelevat geneettistä informaatiota ja polyypit hyppivät edestakaisin aikuisuuden ja lapsuuden välillä. Kaikki tämä on tietenkin ymmärrettävä kuvaannollisesti ja olettamatta mitään harkittua ja tarkoituksellista toimintaa luonnon olioilta ja ilmiöiltä. On myös muistettava, että kuolevaisuuden ja vanhenemisen luonnetta ei ainakaan vielä ymmärretä kovin hyvin. Vaikka uutta tietoa kertyy jatkuvasti, kukaan ei tiedä, miksi kuolemme eikä onko se aidosti väistämätöntä. Edellä sanottua onkin parasta pitää kokoelmana mahdollisia tarinoita kuolevaisuuden ja vanhenemisen rooleista luonnonhistoriassa. Oman tarkasteluni kannalta näiden tarinoiden tehtävä on luoda taustaa eettisille näkemyksille."

Lähde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kusymykset. Ote luvusta 9. Eliniän pidentäminen ja elämän tarkoitus.

Klooni -tulevaisuuden kaveri?

"6.10. Ihmisten jälkeinen maailma

Kaikkien muotoiluargumenttien mukaan kloonauksen hyväksyminen muuttaisi itseymmärrystämme. Ihmisten tuottamisen nähdään hämärtävän ihmisen ja muiden olioiden välistä rajaa; uhkaavan sukupuolisuuttamme ja perhe-elämäämme; nakertavan yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden siteitä; hävittävän hyödyllisiä ja luovan vahingollisia mysteerejä; sekä tekevän  mahdottomaksi tasaveroiden demokraattisen päätöksenteon.

Yksi tapa vastata kaikkeen tähän on yksinkertaisesti kyseenalaistaa ihmisyyden niin kuin me sen nyt tunnemme arvo. Lajimme on käynyt läpi lukemattomia muutoksia ja muunnoksia, eivätkä ne jälkikäteen tarkasteltuina näytä haittaavan juuri ketään. Pari tuhatta vuotta sitten ihmiset eivät käyttäneet saippuaa, mutta ne meistä, jotka ovat omaksuneet tämän tavan, eivät koe menettäneensä ihmisyyttään sen myötä-päinvastoin, myöhemmät sukupolvet voivat tuntea ylemmyyttä ja helpotusta ajatellessaan epähygieenisiä esivanhempiaan. Miksei tämä olisi totta myös juuri tapahtumassa olevien kehitysaskelten suhteen? Hyväksymme nyt ihomme bakteerien ja ruumiimme tuoksun muuntelun; eikö siis kuulosta järkevältä, että tulevaisuuden ihmiset hyväksyvät samalla tavalla uudet lisääntymisen tavat? He voivat luoda katseensa menneisyyteen huojentuneina siitä, ettei heidän tarvitse elää siinä "luonnollisten" suhteiden verkossa, joka nykyään vallitsee. Ja jos demokratia perustuu alkuperämme luonnollisuuteen, ehkä tulevat yhteiskunnat toimivat parempien periaatteiden valossa - ainakin omasta  mielestään, samoin kuin me suhteessa vanhentuneiksi näkemiimme poliittisiin järjestelmiin. Ihmisyytemme voi lakata olemasta, mutta jälki-ihmisyys (trans- tai posthumaanius) voi tulevaisuuden yksilöiden näkökulmasta olla parempi vaihtoehto."

 Lähde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 Geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset.
Ote luvusta 6 Kloonaus ja ihmisen muotoilu.

Hoitaja potilaana

Nyt kun kerrankin on oikeasti ollut potilaan sairaalassa, pois omalta mukavuusalueelta, voi analysoida itseä ja muita.

• Huomasin vajaassa vuorokaudessa oireita laitostumisesta. Odotin kaikkea valmiiksi ja ruokailut olivat päivän kohokohta. Laitostumista edesauttoi, ettei ruokaa tarvinnut itse laittaa ja tiskit hoiti joku muu. Täytyy tässä kohtaa oikein kehua sairaalan ruokaa. Erinomaista!

• Omassa työpisteessäni joudun käyttämään erinäisiä laitteita ja nyt minussa kiinni olevat laitteet kiinnostivat erityisesti. Tarkkailin itseäni niiden kautta, enkä sitä miltä minusta oikeasti tuntui. Hyi minua. Tämän tajuaminen hätkähdytti. Eihän minun tuntemukseni ole kiinni laitteen antamasta lukemasta.

• Minua hoitaneet kollegat ja lääkärit olivat aivan ihania. He tsemppasivat ja kertoivat hyvin huolellisesti mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi heillä oli lehmän hermot. Minusta asioiden olisi pitänyt tapahtua heti eikä kohta. Välillä kliseet "kyllä se siitä", "muista pyytää ajoissa kipulääkettä ettei kipu pääse päälle", "kelloa saa soittaa"... Tuntuivat varsin turhauttavilta. Tosin näitä samoja kliseitä hoen itsekin hoitamilleni asiakkaille. Tarttis vissiin tehdä jotain. :)

Kaiken kaikkiaan valaisevaa olla potilaana. Enkä varmasti ollut potilaana helpoimmasta päästä.

Se on pienestä kiinni

Fysiikka on ihmeellistä ja fysiikan lait nimenomaan. Tässäpä pätkä eräästä kirjasta, joka kertoo kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni.

" Maailmankaikkeutta ohjaavat tietyt "lait". Muutamia esimerkkejä näistä fysiikan laeista:

    Gravitaatio eli painovoima, joka saa aikaan sen, että esine putoaa maahan.

    Ydinvoimat, jotka aiheuttavat sen, että energiaa syntyy atomien pilkkoutuessa.

    Sähkömagneettinen voima.

    Paikan ja ajan lait. Kolmea tilaulottuvuutta voidaan kuvailla esimerkiksi käsitteillä ylös/alas, taaksepäin/eteenpäin ja sivusuuntaan.

Nämä lait vuorostaan ovat kehittyneet "alkuehdoista", toisin sanoen niistä erityisoloista, jotka olivat voimassa universumin syntyhetkellä. Jos jokin näistä alkuehdoista tai fysiikan laeista olisi ollut hiukankin erinlainen, universumimme ei olisi voinut syntyä. Ne ovat tismalleen maailmankaikkauden ja elämän syntymään "mukautettuja". Muutamia esimerkkejä tästä antaa fyysikko Stephen Hawking:

• Jos maailmankaikkeuden tiheys olisi ollut miljoonasosan miljoonasosaa suurempi tai pienempi kuin se oli, maailmankaikkeus olisi romahtanut 10 vuoden kuluessa tai jäänyt täysin tyhjäksi.

• Jos maailmankaikkeus olisi koko kehityksensä aikana laajentunut vain aavistuksen nopeammin tai hitaammin, olisi koko universumi romahtanut. Jos laajenemisvauhti olisi ollut vain 0,000000000000001% hitaampi, se ei olisi toiminut ja olisimme siten nykyään vailla maailmankaikkeutta.

• Jos niiden partikkelien, joista atomit koostuvat, massa olisi hiukan toisenlainen, meiltä puuttuisivat alkuaineet, joista luonto on rakentunut, ja siten meillä ei olisi luontoa eikä ihmistäkään. Samaan tapaan elämälle välttämätön aurinko (ja muut tähdet) eivät voisi toimia, jos elektronin varaus olisi hiukkasenkin toisenlainen.

On hämmästyttävä tosiseikka, että juuri nämä edellytykset olivat olemassa universumimme syntyhetkellä ja että fysiikan lait ovat täsmälleen sopivat sen ylläpitämiseen. Itsestään selvä selitys tälle kuuluu, että näin on täytynyt olla, koska muutoin emme olisi olemassa emmekä voisi esittää kysymystä, mutta sen jättää varjoonsa ajatus, jonka mukaan on lähes tyystin epätodennäköistä, että täysin optimaaliset ehdot olisivat olleet olemassa aivan sattumalta yhdessä ainoassa yrityksessä. Fyysikko Michael Turner on sanonut, että "tarkkuus on samaa luokkaa kuin jos joku heittäisi darts-tikan läpi koko universumin ja osuisi täsmälleen millimetrin kokoiseen alueeseen."

Lähde: Stefan Einhorn: Salattu Jumala.2009. Luku; Jumalan ja modernin fysiikan kohtaaminen.

 

Utelias vai oikeasti kiinnostunut?

Noita kahta sanaa olen yrittänyt saada itseeni täsmäämään. Kumpaa olen? Haluaisin olla oikeasti kiinnostunut, mutta voin vain olla tylsää arkielämää viettävä uteliaskin. En ole vielä tätä asiaa itselleni selventänyt.

Syy miksi mietin tätä juuri nyt on lukemani kirja ja se, että maaliskuussa luin tavallisen suomalaisen elämän (tästähän löytyy esittely maaliskuun kohdalta). Nyt lukemassani kirjassa laajensin perspektiiviä maahanmuuttajiin.

Kirja jonka lukaisin oli: Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Kirja oli toteutettu samoin kun tavallinen suomalainen, kirjoituskilpailulla. Kirjan takakansi avaa ehkäpä parhaiten kirjan tarkoitusta:

" Teoksen tarinoissa eri puolilta maailmaa, mm. Venäjältä, Saksasta, Vietnamista, Irakista, Bosniasta ja Afrikan maista eri syistä Suomeen muuttaneet ihmiset kertovat elämäntarinansa. Näissä tarinoissa uutiset ja tilastot maahanmuuttajista saavat kasvot ja äänen, tulevat lukijaa lähelle. Samalla tarkentuu, joskus terveellisestikin, suomalaisten kuva itsestään, kun sen näkee muualta tulleiden silmin.

Sama taivas, eri maa kostuu vuonna 1997 järjestettyyn Maahanmuuttajan elämäntarina, kerro elämästäsi omin sanoin-kirjoituskilpailuun lähetetyistä teksteistä. Kilpailun järjestivät Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta, Tampereen yliopiston Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos sekä Suomalaisen kirjallisuuden seura."

Itse kirja ja sen tarinat olivat minusta mukaansa tempaavia. Täytyy kyllä sanoa, että suomalaiset kuvattiin niissä juurikin niin kuin me olemme. Hullu kansa, kylmässä ja pimeässä ;) Suomalaisille normaalit asiat; mökkeily, yötönyö, sääsket, kenkien pois ottaminen sisällä.... ovat monelle muualta tulleelle uskomattoman eksoottisia asioita.  Maahanmuuttajat olivat kokeneet eritasoista rasismia maassamme, josta en ole ylpeä. Monet kirjan kirjoittajista olivat joutuneet lähtemään kotimaastaan pakosta, eivät sillä että olisivat halunneet. Ja sitten me käyttäydymme törkeästi. Täytyy myös todeta, että rohkeita ovat nämä kirjoittajat ja monet muutkin, kaikki maahanmuuttajat. He ottavat rohkeasti askeleen kohti tuntematonta, eivät anna periksi ja selviävät. Jos minulta itseltäni riistettäisiin tämä kaikki yltäkylläisyys, jossa nyt elän, en tiedä kykenisinkö selviämään?

Kirja joka herätti ajatuksia: Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Toim. Laura Huttunen. 1999.

Olisinko tänään tiikeri, sika, aasi vai satakieli?

Jokaisen ihmisen sydämessä asuu

tiikeri, sika, aasi ja satakieli.

Luonteenlaatu sanelee,

missä järjestyksessä ne milloinkin esiintyvät.

-Ambrose Bierce-

(työ)vaatteet tekevät (työ)miehen/naisen

Meillä hoitajilla on työvaatteet. Ne ovat toki käytännölliset ja suojaavat erinäisiltä roiskeilta. Ne ovat myös eräänlainen symboli ammatista, kuten lääkäreillä takki ja palomiehillä kypärä. Itse ainakin tunnen olevani hoitaja, ollessani työvaatteissani osastollani. Työvaatteesta on tullut osa identiteettiä ja se auttaa ottamaan tietynlaisen "roolin", työminän, esiin. Seuraava kirjoitus suojavaatteista pisti silmääni selatessani Motiivi lehteä.

"Jo faaraoiden aikaan

Suojavaatteita on käytetty työssä jo ihmiskunnan alkuhämäristä. Lähes yhtä vanhoja ovat erilaiset virka-asut, jotka ovat erottaneet kantajansa muusta rahvaasta.

Virka-asuja edellytettiin aikoinaan paljon nykyistä enemmän monissa julkisen hallinnon tehtävissä. Oli sitten kysymys varastonhoitajasta, vahtimestarista tai kuvernööristä. Keisarilliseen aikaan mallit tulivat armeijasta, ja miehisiin virka-asuihin saattoi toimistotyössäkin kuulua kiiltäviä nappeja ja saappaita. Käytännöllisyys jäi koreuden varjoon. Sairaaloiden suoja-asutkin muistuttivat pitkään uniformuja nahkasaappaineen ja nappiriveineen. Yhä edelleen pienet sairaala-asujen yksityiskohdat juoruavat ikiaikaisesta hierarkiasta.

Julkisen sektorin likaisinta työtä tekivät jo yli sata vuotta sitten tuntipalkkalaiset, jotka kaivoivat, nostivat, murskasivat ja kuljettivat mitä milloinkin: yleensä kuitenkin jotain likaista, painavaa tai sotkuista. Pitkään työvaatetus koostui yleensä vain siitä, mitä onnistuttiin itse hankkimaan ja sattui päällä olemaan. Suojavaatteista ei juuri puhuttu; vaihtoehtona oli lähinnä työnantajan maksama pukuraha, vaikka harvat työntekijät sitäkään saivat. Viranhaltijat olivat sitten erikseen.

Pukuraha oli hallinnollisena ajatuksena Suomessakin yllättävän vanha: ensimmäisiin mainintoihin liittyy kuningas Juhana III määräys, jonka perusteella Käkisalmen linnanapteekkarille maksettiin vuonna 1583 rahaa 30 taaleria, vaatetuksen tai 20 taaleria pukurahaa.

Ensimmäinen kunnallinen työvaatesopimus tehtiin vasta vuonna 1976. Silloinen KTV oli mukana sopimuksessa, mikä oli kuitenkin vain ns. suositussopimus. Sitovaa vaikutusta sillä ei ollut.

Tämän uuden suositussopimuksen myötä pyrittiin yhtenäistämään pukuraha- ja suojavaatetusmääräykset sekä tuomaan kuntasektorille entistä suuremmat mahdollisuudet rationalisointiin. Sopimuksella luovuttiin myös  terveydenhuoltohenkilöstön pukurahasta sekä siirryttiin terveydenhuollossa työnantajan määräämään tietyn malliseen ja yhdenmukaiseen suojavaatetukseen vuoden 1978 loppuun mennessä. Turhat tärkkäykset jäivät lopullisesti historiaan.

Suojavaatesopimuksessa annettiin samaten ohjeita erilaisten vaatemallien standardeiksi. Vuosien myötä neuvotteluissa sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöstöryhmien lukua kasvatettiin. Aluksi keskityttiin lähinnä terveydenhoitohenkilöstöön. Vaikka ohjeita on useaan otteeseen päivitetty, ovat ne osin vanhentuneet. Samalla markkinoille on tullut uusia suojavaatevalmistajia ja yleensäkin työasujen vaihtoehdot ovat lisääntyneet."

 Lähde: Motiivi 6/14

Geenimuunnokset

Jatkan hiukan edellisen tekstin aihetta syventäen sitä geenimuunnoksiin. Lähteenä käytetty kirja on muuten erittäin ajatuksia herättävä.

" 8.1 Yrityksiä ja erehdyksiä

Kromosomien sisältämät geenit ovat perimän perusyksiköitä. Ne ohjaavat proteiinien tuotantoa, ja proteiinit puolestaan suorittavat useimmat elämää ylläpitävät toiminnot soluissa. Kun geenimuunnokset saavat proteiinit kyvyttömiksi suorittamaan tehtävänsä, tuloksena voi olla geneettinen vika tai sairaus. Näitä voidaan korjata ainakin neljällä menetelmällä. Ensimmäisessä normaaleja geenejä lisätään määrittelemättömään kohtaan perimässä viallisen geenin korvaamikseksi. Toisessa vioittunut geeni vaihdetaan normaaliin homologisella rekombinaatiolla eli DNA:n vaihdolla. Kolmannessa poikkeava geeni korjataan valikoivalla käänteismutaatiolla, joka palauttaa sen normaalin toimintakyvyn. Neljännessä geenin päälle ja pois päältä kääntävää mekanismia säädellään toivotun tuloksen saamiseksi.

Useimmissa tähän mennessä tehdyissä kokeissa on käytetty ensimmäistä metodia, ja normaali geeni on lisätty vialliseen perimään. Korjaavan geenin toimittamiseksi potilaan soluihin tarvitaan kantajamolekyylejä eli "vektoreita". Vektoreina on useimmiten ollut virus (adeno- ja retrovirukset ovat olleet yleisimpiä), vaikkakin myös DNA:n ( ja joissakin harvinaisemmissa tapauksissa RNA:n) suoraa lisäämistä ja liposomeja on käytetty tarkoitukseen.

.

.

.

.

Geenihoitojen yhteydessä esiintyy monenlaisia vaikeuksia. Terapeuttinen DNA ei aina "ota kiinni", solut jakaantuvat nopeasti, vaikutukset heikkenevät ja tarvitaan uusia hoitokertoja. Immuunivasteita on vaikea hallita, koska ne on hoitoa varten "käännettävä pois", mikä voi altistaa potilaan riskeille. Virusvektorien käytössä on omat pulmansa: myrkyllisyys, tulehdusvaarat ja immuunivasteet. Ja polygeeniset taudit kuten sydäntaudit, verenpaine ja diabetes ovat vaikeita hoitaa, koska on otettava huomioon useiden tekijöiden yhteisvaikutus, ei vain yhta geenimutaatiota."

LÄhde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset. Luku 8. Geenihoidot, toivot ja pelot.

Minä eroan sinusta 0,1%:n verran

" Geenit perintöaineksen välittäjinä

Organismin kaikkea perintöainesta kutsutaan genomiksi. Perintöaines sijaitsee solun tumassa, kromosomeissa (ja osin myös mitokondrioissa), jotka koostuvat DNA:sta. DNA eli deoksiribonukleiinihappo on rakentunut nukleotideista eli emäksistä (adeniini, tymiini, sytosiini, guaniini), jotka ovat liittyneet pareittain ketjuksi kaksoiskierteen muotoon. Ihmisen genomi sisältää noin kolme miljardia emäsparia, joista kertyy lähes kaksi metriä DNA-rihmaa pakkautuneena yhden solun tumaan. Ihmisen koko perintöaines on tässä muodossa lähes jokaisessa ihmiskehon solussa. Perinnöllinen informaatio siirtyy solusta ja sukupolvesta toiseen emäsparien järjestyksen välityksellä. Tapahtuma saa alkunsa  proteiinien synteesissä, kun DNA:n kahdesta vastakkain olevasta emäsketjusta muodostuva kaksoiskierre avautuu ja DNA:n sisältämä informaatio kopioituu, muuntuu aminohappoketjuksi ja edelleen proteiiniksi. Jokaisella proteiinilla on oma tehtävänsä kehon rakenteessa ja toiminnassa. Proteiineja tarvitaan muun muassa kasvun ja kehityksen säätelyyn, ja niistä elimistö valmistaa entsyymejä ja hormoneja, jotka vaikuttavat laajemmin elimistön toimintaa. Aina kopioituminen ei kuitenkaan onnistu täydellisesti. Emästen järjestyksessä saattaa tapahtua kopiointivirheitä, joilloin puhutaan mutaatioista. Mutaatiot voivat olla perinnöllisiä, eli ne voivat siirtyä myöhemmille sukupolville ja jäävät elämään sukupolvesta toiseen.

Geeni eli perintötekijä on toiminnallisesti yhtenäinen jakso DNA:ta, joka ohjaa solujen tai koko eliön elintoimintoja ja kehitystä proteiinien välityksellä. Koko ihmisen genomi sisältää arviolta noin 21 000 - 26 000 geeniä. DNA on lähes kaikissa soluissa samanlainen, mutta geenien aktivaatio vaihtelee solun tyypin (verisolu, hermosolu jne.) mukaan. Solujen erilaistuminen aiheutuu siis siitä, mitkä geenit ovat aktivoituneina. Geenien aktivaatio on erilaista eri kudoksissa ja eri kehitysvaiheissa muiden geenien toiminnan ja solun ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta. Geenien sijaintia kromosomissa kutsutaan geenipaikaksi, lokukseksi (engl. locus). Kaikki kromosomin tietyssä geenipaikassa sijaitsevat geenit eivät ole aina samanlaisia, vaan niistä on olemassa vaihtoehtoisia muotoja. Näitä samanpaikkaisia vastingeenejä  kutsutaan alleeleiksi. Geenien alleelit voivat erota toisistaan DNA-ketjun emästen järjestyksessä. Vaikka geenien alleeleja on populaation tasolla useita, samalla yksilöllä voi olla vain kaksi tietyn geenin alleelia. Toinen näistä on peritty isältä ja toinen äidiltä.

Jokaisen yksilön alleelien yhdistelmä on ainutlaatuinen, ja tätä vanhemmilta perittyä kaikkien geenien kokonaisuutta kutsutaan genotyypiksi eli perimäksi. Ohjaamiensa proteiinien toiminnan kautta genotyyppi saa aikaan ihmisen fenotyypin eli ilmiasun (ominaisuuden esiintymisen) vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Koska yksilöllä on geenien alleeleja aina kaksi kappaletta, niiden vaikutus fenotyyppiin riippuu samassa geenipaikassa sijaitsevien alleelien yhteisvaikutuksesta. Joskus alleelit toimivat additiivisesti eli molemmat alleelit vaikuttavat fenotyyppiin yhtä paljon erillisellä, mitattavissa olevalla panoksella. Tällöin jokaisella geenillä on oma vaikutuksensa, joka on riippumaton toisista geeneistä. Additiivinen alleelien vaikutus on siten summautuvaa, ja jokaisen alleelin vaikutus näkyy fenotyypissä. Alleelien vaikutus voi olla myös ei-additiivista, joilloin toinen alleeli muuntaa toisen samassa geenipaikassa olevan alleelin vaikutusta (dominanssi) tai eri geenipaikassa olevat alleelit ovat keskenään vuorovaikutuksessa (epistaasi). Ei-additiivinen vaikutus johtuu siis vuorovaikutuksesta joko samassa tai eri geenipaikassa sijaitsevien geenien välillä.

Additiivinen geneettinen vaikutus saa aikaan vanhempien ja lapsen perintötekijöistä johtuvan samankaltaisuuden lapsen saadessa kunkin alleeliparin toisen alleelin äidiltä ja toisen isältä. Esimerkiksi lapsi muistuttaa äitiään siinä määrin kuin hänellä on yhteisiä alleeleja tämän kanssa. Ei-additiivinen geneettinen vaikutus ei periydy vanhemmalta lapselle, koska lapsen alleeliparit eivät ole samoja kuin vanhemmalla. Siten myöskään alleelien välinen vuorovaikutus ei ole samanlaista kuin vanhemmalla. Sen sijaan sisarukset jakavat neljänneksen dominantista geneettisestä vaikutuksesta keskenään. Ainoastaan identtiset kaksoset ovat keskenään samanlaisia myös ei-additiivisten geneettisten tekijöidensä suhteen, koska he ovat kaikilta geneettisiltä tekijöiltään täysin samanlaisia.

Genomeja on rajaton määrä- saman lajin jokaisella yksilöllä on erilainen genomi. Tosin poikkeuksena ovat identtiset kaksoset, joiden genomi on samanlainen. Ihmisen genomi muuntuu suureksi määräksi erilaisia genotyyppejä ja vielä suuremmaksi määräksi fenotyyppejä. Ihmisen genomi on arviolta 99,9-prosenttisesti täysin sama yksilöiden välillä. Yksilöiden välisiä eroja on siis 0,1%. Se kuulostaa vähäiseltä, mutta yhden prosentin kymmenys kolmesta miljardista emäsparista on noin kolme miljoonaa emästä. Puhuttaessa yksilöiden välisistä eroista geneettisessä vaihtelussa viitataan siis näihin noin 0,1%:n eroihin ihmisten välillä."

Lähde: Geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutus persoonallisuuteen, Elina Vierikko. Teoksessa Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet; Riitta-Leena Metsäpelto, Taru Feldt. 2009.

Toista puoliskoaan etsiville

Kevät tuli,

lumi suli,

puro sanoi puli, puli

Nythän on tosiaan jo kevät. Kevät on tunnetusti rakkauden aikaa. Jotta rakkautta voisi ymmärtää hiukan enemmän olisi ehkä hauska lukea kirja Rakkauden selitys. Sen on kirjoittanut Bas Kast ja kirja on vuodelta 2005. Tässä teille kaksi makupalaa kirjasta. Toinen makupala on neljäs vaihe viettelemisestä. Jotta saa selville muut kolme vaihetta kannattaa etsiä kirja käsiinsä. ;)

"Rakkauden logiikka

Alussa ihmiset olivat nelijalkaisia ja kaksinaamaisia hermafrodiitteja. Ne olivat täydellisiä olentoja, niiltä ei puuttunut mitään, kirjoitti kreikkalainen filosofi Platon (427-347 eKr.) teoksessaan Pidot. Mutta hermafrodiiteista tuli ylimielisiä ja uhkarohkeita. Ne uhkasivat hyökätä jumalien kimppuun. Jumalat miettivät, mitä tehdä. Lopulta Zeus ryhtyi toimeen: hän leikkasi hermafrodiitit kahtia kuin hedelmät. Ylimielisyys loppui siihen. Mutta puolitetut ihmiset kokivat nyt uuden tunteen: he kaipasivat toista puoliskoaan. Eros oli herännyt.

Ihminen jatkaa yhä etsintäänsä. Kun puoliskot löytävät toisensa, he heittäytyvät toistensa syliin ja kaipuu katoaa, koska he tuntevat itsensä jälleen kokonaisiksi. " Tuona hetkenä", kirjoitti Platon, " ihmisen sisällä syntyi rakkaus toista ihmistä kohtaan, jotta alkuperäinen, luonnollinen olotila palautuisi, kahdesta tulisi yksi ja ihminen eheytyisi"."

" Neljäs vaihe: rakkauden koreografia

Uusi-Guinea on maailman toiseksi suurin saari ja sijaitsee Australiasta pohjoiseen, Tyynenmeren länsiosassa. Uudessa-Guineassa asuva medlpa-heimon keskuudessa elää seuraava traditio: perheet joilla on naimaikäisiä tyttäriä, kutsuvat sulhasehdokkaat "kosiotanssiin".

Kaikki ovat maalanneet ja koristelleet itsensä juhlavasti. Miehet ja naiset astuvat juhlahuoneeseen pareittain. "Päänpyöritysjuhla" voi alkaa. Mies ja nainen painavat laulaen otsansa ja nenänsä yhteen kaksi kertaa, sitten he kumartavat toisilleen syvään kaksi kertaa, painavat taas otsansa ja nenänsä yhteen ja niin edelleen.

Jokainen pari valitsee oman rytminsä. Tanssi on testi: Medlpa-heimon uskomuksen mukaan pari sopii sitä paremmin yhteen, mitä paremmin heidän onnistuu löytää yhteinen rytmi.

Tuhansia kilometrejä kauempana, amerikkalaisissa baareissa, flirttailua tutkivat Givens ja Perper tarkkailevat vastaavanlaisia rituaaleja. Miehen ja naisen kohdatessa kumpikin muuttaa omaa käyttäytymistään ja omia liikkeitään toisen mukaan löytääkseen yhteisen harmonian niin, että lopulta kyse on kuin Medlpa-heimon kosiotanssista. Perperin mukaan tämä neljäs vaihe on viettelyprosessin viimeinen vaihe.

Tuntuuko tämä epäuskottavalta? Soidinmenoja kosiotansseineen coctail-baareissa? Kuka nyt olisi niin naurettava!

Mutta soidinmenot alkavatkin hyvin huomaamattomasti ja vähäeleisesti. Esimerkiksi: nainen nojaa tuolissaan taaksepäin, mies tekee samoin. Sitten kumpikin taas ojentautuu suoraksi.... Kehonkielellä toiselle vastaaminen toistuu yhä uudelleen, ja vähitellen pari pysyy samalla aaltopituudella yhä kauemmin.

Mies tarttuu lasiinsa, nainen tarttuu omaansa, Nainen nostaa toisen jalan toisen päälle, mies tekee samoin. Pian alkaa vaikuttaa siltä kuin heidän välissään olisi peili. Kosiotanssin huipennus on saavutettu, kun pari on löytänyt täsmälleen saman tahdin aivan kuin tahtoisivat sillä ilmaista: minusta tuntuu aivan samanlaiselta kuin sinusta.

Uusimmat tutkimukset vahvistavat, että flirtin aikana miehen ja naisen kehonkieli voi löytää täydellisen harmonia."

Tavallinen Suomalainen

Tavallinen Suomalainen näkyy joka kerta, kun katson peiliin. Minähän se siellä! En siis kuvittele olevani mitenkään erikoinen vaan ihan tavallinen ja ylpeä siitä. Normaalistihan elämäkertoja kirjoitetaan näyttelijöistä, urheilijoista yms. jotenkin yhteiskunnallisesti tai maailmanlaajuisesti merkittävistä henkilöistä. Voisiko tavallisen Suomalaisen elämä olla kiinnostavaa?

Työssä hoitajana kohtaan tavallisia Suomalaisia ihmisiä. Heillä on tavallisia Suomalaisia kertomuksia elämästä. Minusta on mukava kuunnella eri ihmisten kertomuksia omasta elämästään. Valitettavasti aina ei aika oikein riitä syvälliseen keskusteluun. 

Voiko tavallisen Suomalaisen elämä kiinnostaa vielä vapaa-ajallakin? Voihan se.

J.P.Roos on tutkinut tavallisten Suomalaisten elämäkertoja (Suomalainen elämä; J.P.Roos). Vantaalla järjestettiin 1978-1979 kirjoituskilpailu, jossa pyydettiin tavallisia Suomalaisia kirjoittamaan elämäkertoja. Näistä tehtiin tutkimus, jota J.P.Roos kirjassaan pohtii. Kirjan henkilöt olivat syntyneet 1910-1950 ja pääosin he olivat maaseudulta kaupunkiin muuttaneita. Kirjoittajat jaettiin neljään sukupolveen, joita vertailtiin keskenään.

Kirjaa oli minusta mukava lukea. Jotenkin se oli maanläiheisempi, iloineen ja suruineen, kuin monen julkisuuden henkilön kirjat. Harmi vain, että kirja loppuu 1950 syntyneisiin. Tästä eteenpäinkin olisi kiva lukea. Suomi muuttuu, maailma muuttuu ja me muutumme sen mukana.

Loppuun vielä ote Antti Hyryn, Silta liikkuu - kirjasta (1975, s. 166).

Makasin sängyssä ja mietin kuinka monenlaisia ihmisiä on. Sellaisia, jotka elävät vain muutaman päivän ja kuolevat; jotka kuolevat alle kymmenvuotiaina; jotka toisellakymmenellä odottavat tulevansa aikuisiksi ja kuolevat; jotka kuolevat kun tulevat aikuisiksi; jotka kuolevat keski-ikäisinä; jotka elävät hyvin vanhoiksi ja sitten kuolevat; sellaisia jotka ovat vajaamielisiä ja sitten kuolevat; sellaisia jotka tulevat mielisairaiksi ja sitten kuolevat. Ja on ihmisiä jotka elävät terveinä ja viisaina ja keskustelevat tärkeä ja ihailtava ilme kasvoillaan ja nauravat, ja tuntuu, että siitä ei koskaan tule loppua.

Lukeminen kannattaa aina

Hieman ehkä blogini teemasta poiketen, hehkutan tässä nyt kirjoja ja lukemista ja varsinkin kirjoja.

Edellisestä kirjoituksesta huomaattekin, että luen itsekin paljon. Ne lähteet joita olen käyttänyt blogissani, ovat vain pieni osa siitä mitä luen. "Vakavaa" kirjallisuutta on paljon enemmän, kuin mitä se täällä blogissa näkyy (parhaat palat tulevat blogiin) ja siihen päälle vielä "viihde" kirjallisuus, eli romaanit. E-kirjoja on minulle turha tuputtaa. En käytä. Kirjan täytyy mielellään olla kirja, jota saa koskea, selata ja plärätä. Kirjan täytyy siis tuntua. Mieluummin kovakantinen, kuin pokkari.

Onnenhetkiä koin lomaillessamme Roomassa. Siellä oli niin nuorilla kuin vanhoillakin kirja mukana lähes joka paikassa. Ihmiset lukivat kirjoja metrossa, keskellä kaupunkia penkeillä, kahviloissa ja vaikka missä. Ja sitä kirjakauppojen (book shop) määrää! Tuntui että joka kulmassa oli joku book shop, iso taikka pieni. Ja eräs torin reuna.... Todella pitkä koju täynnä kirjoja ja lehtiä. Ahh mitä ihanuutta. Harmi vain että, itsellä ei kieli taivu Italiaan tai Englantiin.

Toki kirjat ja rakkaus niiden selailuun heijastuu töihinkin. Jos jokin asia täytyy tarkistaa haen herkästi hyllystä asiaan liittyvän oppaan ja katson kuinka asia on. Pharmaca fennica:n paperista versiotakin yritän käyttää, koska ei noista tietokoneista aina tiedä. Eipä tästä ole kauaa, kun jotain lääkettä tarkistin. Kone tilttasi ja latasi ja latasi. Viereisestä hyllystä pharmaca käteen ja kun kone oli lautauksensa ladannut, oli lääke jo potilaalla.

Jotenka siis, älkäämme hyljätkö perinteisiä kirjoja. Minä en ainakaan.

Luku nälkään 3

Pidetäänpäs perinteistä kiinni ja aloitetaan uusi vuosi lähde katsauksella. Eli näistä lähteistä olen repinyt inspiraatiota viime vuoden blogi kirjoituksiin.

Lehdet:
- Kotiliesi 7 (26.3.2013)
- Sairaanhoitaja 5/13

Internetti:
- Wikipedia
- Tohtori.fi

Kirjat:
- Taivaallinen kassi ja muita esineitä. Sinikka Nopola 2005
- Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. Riitta-Leena Metsäpelto, Taru Feld 2009
- Heroiini päiväkirja. Nikki Sixx, Ian Gittings 2008
- Aloittelijasta asiantuntijaksi. Patricia Benner 1993
- Asiantuntijuus hoitotyössä- hoitotyö, päättelykyky ja etiikka. Patricia Benner, Christine A. Tanner, Catherine A. Chesla 1999
- Oasis. Meeri Koutaniemi 2010
- Kielletyt tunteet. Tuula Uusitalo