perjantai 18. heinäkuuta 2014

Utelias vai oikeasti kiinnostunut?

Noita kahta sanaa olen yrittänyt saada itseeni täsmäämään. Kumpaa olen? Haluaisin olla oikeasti kiinnostunut, mutta voin vain olla tylsää arkielämää viettävä uteliaskin. En ole vielä tätä asiaa itselleni selventänyt.

Syy miksi mietin tätä juuri nyt on lukemani kirja ja se, että maaliskuussa luin tavallisen suomalaisen elämän (tästähän löytyy esittely maaliskuun kohdalta). Nyt lukemassani kirjassa laajensin perspektiiviä maahanmuuttajiin.

Kirja jonka lukaisin oli: Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Kirja oli toteutettu samoin kun tavallinen suomalainen, kirjoituskilpailulla. Kirjan takakansi avaa ehkäpä parhaiten kirjan tarkoitusta:
" Teoksen tarinoissa eri puolilta maailmaa, mm. Venäjältä, Saksasta, Vietnamista, Irakista, Bosniasta ja Afrikan maista eri syistä Suomeen muuttaneet ihmiset kertovat elämäntarinansa. Näissä tarinoissa uutiset ja tilastot maahanmuuttajista saavat kasvot ja äänen, tulevat lukijaa lähelle. Samalla tarkentuu, joskus terveellisestikin, suomalaisten kuva itsestään, kun sen näkee muualta tulleiden silmin.
Sama taivas, eri maa kostuu vuonna 1997 järjestettyyn Maahanmuuttajan elämäntarina, kerro elämästäsi omin sanoin-kirjoituskilpailuun lähetetyistä teksteistä. Kilpailun järjestivät Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta, Tampereen yliopiston Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos sekä Suomalaisen kirjallisuuden seura."
Itse kirja ja sen tarinat olivat minusta mukaansa tempaavia. Täytyy kyllä sanoa, että suomalaiset kuvattiin niissä juurikin niin kuin me olemme. Hullu kansa, kylmässä ja pimeässä ;) Suomalaisille normaalit asiat; mökkeily, yötönyö, sääsket, kenkien pois ottaminen sisällä.... ovat monelle muualta tulleelle uskomattoman eksoottisia asioita.  Maahanmuuttajat olivat kokeneet eritasoista rasismia maassamme, josta en ole ylpeä. Monet kirjan kirjoittajista olivat joutuneet lähtemään kotimaastaan pakosta, eivät sillä että olisivat halunneet. Ja sitten me käyttäydymme törkeästi. Täytyy myös todeta, että rohkeita ovat nämä kirjoittajat ja monet muutkin, kaikki maahanmuuttajat. He ottavat rohkeasti askeleen kohti tuntematonta, eivät anna periksi ja selviävät. Jos minulta itseltäni riistettäisiin tämä kaikki yltäkylläisyys, jossa nyt elän, en tiedä kykenisinkö selviämään?

Kirja joka herätti ajatuksia: Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Toim. Laura Huttunen. 1999.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Olisinko tänään tiikeri, sika, aasi vai satakieli?

Jokaisen ihmisen sydämessä asuu
tiikeri, sika, aasi ja satakieli.
Luonteenlaatu sanelee,
missä järjestyksessä ne milloinkin esiintyvät.

-Ambrose Bierce-