Jossittelua

Joskus on kiva jossitella. Jos olisin tehnyt toisin, valinnut toisin, jos..... Jossittelun päätteeksi tulen aina todenneeksi, että minulla on ihan hyvä elämä ja työ ja kaikki. Olen elämäni suuret valinnat tehnyt ihan oikein. 

Nyt on ollut taas pieni jossittelu. Olen lukenut Ritva Harjusen ja Liisa Tallgren:in kirjan Hintana elämä (2003). Kirja kertoo Liisa Tallgren:in perheestä ja heidän kahdesta pojastaan, joista molemmista tuli narkomaaneja. Kirja oli hyvin realistinen ja sanoisin jopa karu. Ei naurattanut tätä kirjaa lukiessa. Omalla kohdalla jäin erityisesti miettimään, mikä minut saa aina uudelleen ja uudelleen tarttumaan tällaisiin kirjoihin?

Mietinkin siis:

Jos olisin lukiossa lukenut enemmän psykologiaa, olisinko tehnyt urani ehkä muunlaisessa ammatissa kuin nyt?

Jos olisin silloin tiennyt itsestäni sen minkä tiedän nyt, olisinko päätynyt enempi ihmisten mielen kanssa tekemisiin?

Jos olisinkin jossain toisessa ammatissa, olisinko minä nyt minä?

Isoja kysymyksiä

Nyt en anna valmiita vastauksia, enkä pyydä niitä keneltäkään teistä. Alla olevat kysymykset ova niin isoja, että en ole varma mahtuvatko ne edes kunnolla tähän blogiin.
Kirjojen lukeminen on vaan niin ihmeellistä. Joskus on niin, että joku kirjoista luettu ei lähde pois ajatuksista, ennen kuin sen on jotenkin prosessoinut. Nämä pari kysymystä jäivät elämään mieleeni kirjasta: Marjo Kaartinen; Neekerikammo. Kirjoituksia vieraan pelosta. 2004.
Näitä olen yrittänyt silloin tällöin mielessäni prosessoida. Kysymykset vain tuntuvat herättävän uusia kysymyksiä ja paisuvan ja laajenevan. Jotta minun ei tarvisisi yksin näitä enää miettiä annan ne tänne blogiin muidenkin mietittäväksi.

• Kenen luterilaisen Jumala voisi olla romani, eskimo tai masai?
• Kuka meistä voisi kuvitella suojelusenkelinsä mustaksi- eikö ajatus Guadalupen mustasta Neitsyestä ole perin outo? 

Paras päivä, vapaapäivä

Eräästä lehdestä luin mielenkiintoisen kolumnin. Se käsitteli viikonpäiviä ja viikkoa yleensä. Arkea. Kirjoittaja odotti kovasti viikonloppua, joka alkoi perjantaina iltapäivästä ja loppui sunnuntai-iltapäivään. Kaikki muut päivät siinä välissä olivat suoritteita. Maanantai varsinkin oli ihan turha päivä. Silloin pystyi vain odottamaan tiistain Ensitreffit alttarilla-sarjaa. Tiistain kesti tuon televisio-ohjelman vuoksi. Keskiviikkona viikonloppuun ei ollut enää eroa kuin yksi päivä ja torstain sai kulumaan siivoamalla. Perjantaina repesi. Pakollisten suoritteiden jälkeen alkoi vapaus, jota kesti sunnuntai iltapäivään. Mielestäni kirjoittaja pelkää arkea. Hän on kuitenkin tiedostanut asian koska kirjoittaa seuraavasti: "Viikkorytmissä ja viikonlopuilla elämisessä ei ole mitään pahaa, paitsi jos unohtaa elää viikonloppujen välissä." Hänen ratkaisunsa oli kehitellä jotain mukavaa viikon huonoille päiville, jotta joka päivä olisi jotain odotettavaa.

Kolumni kirvoitti minut miettimään omaa viikkoani ja arkeani. Miten sen koen? Onko jokin päivä parempi tai huonompi kuin toinen? Kiteyttäisin oman elämäni koululaisena ja nyt työelämässä niin, että vapaapäivä on paras päivä. Opiskelu aikoina parasta oli tietysti vapaat ja silloinhan vapaata oli yleensä viikonloppuna. Nyt epäsäännöllisessä kolmivuorotyössä vapaat on edelleen parhaita, mutta vapaata saattaakin olla viikolla. Viikkovapaat eivät ole ollenkaan hullumpia. Kunhan on vapaata, ei päivällä ole niin väliä. Lisäksi tämän työvuoro systeemin seurauksena olen välillä niin sekaisin viikonpäivissä, että täytyy oikein asiaa kunnolla miettiä. Ja ehkä tällainen vuorotyö pelastaa pelkästään viikonloppuina elämiseltä, on pakko elää muinakin päivinä.

Psykofyysinen kokonaisuus

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, tiedän sen jo koulusta. Työssäni törmään siihen usein. Eli termi on siis varsin tuttu. Sitä vain ei tule ajatelleeksi, kuinka itsekin on psykofyysinen kokonaisuus. Minulle tämä kirkastui kahvin myötä.

Minä ja kahvi: Olen juonut kahvia melko nuoresta, suorastaan lapsesta. Kahvin juonnin taisin aloittaa mummolassa vanhempien serkkujen opastuksella. Kahvista tuli varsin oleellinen osa elämääni ja lopussa sitä meni jo useampia kuppeja päivässä. Minimi annos oli yksi kuppi/päivä. Muuten alkoi pääkipu. Menin jopa niin pitkälle, että hankin erästä automatkaa varten kofeiinitabletteja (ei ihan sama efekti). Kahvi oli minun sosiaalinen juomani. Sairaanhoitajakoulun kaverit muistavat minut kahvitauoistani. Kun ei ollut mitään muutakaan, ehdotin aina kahvitaukoa. Sitten elämän tilanteeni muuttui niin, ettei kahvi enää maistunutkaan.

Poikkeustila: Ensimmäisenä tuli hirvittävä epätoivo. Millä nyt saan täytettyä tietyt hetket päivästäni? Miten kestän vieroitusoireet, joita tiesin VARMASTI olevan tulossa? Tyhjyys. No vieroitusoireita ei oikeastaan tullutkaan ja tee tuli jonkinlaiseksi kahvin korvikkeeksi. Huomasin kyllä, ettei teestä saanut samoja fiboja kuin kahvista. Kahvitauon pitkittyessä huomasin enenevässä määrin kaipaavani kahvia ja sosiaalisia hetkiä, sekä omaa rauhaa. Pystyin kaivamaan alitajunnastani kahvin tuoksun, maun ja sen mielihyvän fiiliksen nauttiessani kahvia. Fiilis ei kuitenkaan pysynyt niin kauaa, että olisin kerinnyt keittää kahvin. Voisin sanoa, että suorastaan masensi.

Nykytila: Eräänä kauniina iltana sain kahvin takaisin! Se oli työilta ja tein työhommia, kun yhtäkkiä iski hirvittävä kahvin tuska. Ihmettelin tunteen voimakkuutta, mutta uskoin tilanteen menevän ohi. Vaan eipäs mennytkään. Oli lähdettävä hakemaan kahvia, jota ei ollutkaan valmiina. Kävelin takaisin työpisteelle ja jatkoin töitäni, vaan pakko oli mennä takaisin keittiöön ja napsauttaa keitin päälle. En edes malttanut odottaa panun täyttymistä, vaan vedin välistä (onneksi tippalukko piti) ja otin puolikuppia. Voi sitä auttuutta ja maailman räjäyttävää tunnetta! Se oli uskomattoman ihanaa. Kahvi ei ole ikinä tuoksunut, saati maistunut niin hyvältä. Nyt olen taas varsin onnellinen hoitsu :)

Loppupäätelmä: Ihminen tuntee asioita koko kropallaan, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minäkin teen niin.

Ennen vanhaan

On kiva lukea kirjaa, joka käsittelee aivan muuta aihetta, mutta sisältää silti pienen historia pläjäyksen sairaanhoidosta, vieläpä aivan yllättäen. Tällaiset hetket ilahduttavat minua suuresti.  Tämän tekstin luettuani tuli oikein hiki. Tekstistä saan sellaisen käsityksen, että hoitaja valvoo yksin. Hänellä on 4 salia, joissa kussakin on 15-20 vuodetta eli siis 60-80 potilaspaikkaa ja n. kymmenkunta yksityishuonetta. Eli potilaita on ihan hillitön määrä, olettaen kaikkien vuodepaikkojen olevan käytössä. Lisäksi hän aloittelee potilaiden kylvetystä aamuyöllä ja tekee vielä haavanhoitotuotteita. Huh,huh.

Seuraavan kuvaksen on kertonut Lyyli Swan äidilleen 21.2.1896.

"Kello on nyt juuri kaksi. Kirjoitan tätä nim. valvontayönä. Kaikkialla vallitsee mitä synkin hiljaisuus, silloin tällöin häiritsee sitä joko sairaiden lasten kirkuminen tai kuolevain huokaukset. Tässä viereisessä huoneessa makaa heikkona sairaana sen Malmbergin vaimo, joka ei luultavasti näe seuraavaa päivää. Hän on niin huono, että pelkään hänen joka silmänräpäyksessä kuolevan, sitäpaitsi on täällä tänä yönä paljon huonoja, jotka opererattiin tänään. Täällä minun puolellani on neljä suurta salia, kukin sisältää 15-20 vuodetta, sitäpaitsi noin kymmenkunta yksityihuonetta. Kerran tunnin sisässä tulee minun tehdä rondi ympäri koko flygelin, käydä vuoteesta vuoteeseen tarkastelemassa jos jotain tavitsevat ja seurata tarkalleen huonoja potilaita. Ikävin aika on 12-3, sillä kolmelta minä rupean keittämään kahvia itselleni ja heti sen jälkeen panen kylpyveden tulelle ja rupean lapsia kylpemään ja pukemaan sunnuntaivaatteisiinsa, sillon aika kuluu rattoisasti. Muuten olen tyytyväinen työhöni enkä liioin ole rasittunut, vaikka onkin paljon työtä - - Ensin aamulla teen sideaineksia koko sairashuoneelle, niin paljon kuin ennätän, yhdestä alkavat sitten leikkaukset ja kestävät viiteen, jolloin meidän tulee olla läsnä ja auttamassa. Tämän jälkeen me laitamme kaikki järjestykseen ja kuntoon. Ensi kuukautena tulen vasta varsinaista viran hoitoa oppimaan."

Lähde: Swanin tytöt. Kulttuurihistoriallinen kertomus autonomian ajalta. Hellevi Arjava. 2007. 

Miete

Kehitystä ei ole pakko seurata.

Siitä voi olla myös edellä.

                                                                                      Jarmo Somppi

Ryhmä ihmisiä=tiimi

Teen työtä tiimissä. Se on arkipäivää. En edes ajattele sitä. 

Kun asiaa ajattelee niin tiimissä jossa työskentelen, normaalina päivänä, on n. 7 eri ammattiryhmän edustajaa. Ja se on niin normaalia, ettei sitä ajattele. 

No nyt kun asiaa aloin ajatella, niin mikä se tiimi oikein on. Ryhmä ihmisiä joilla on eri ammatti, mutta joutuvat silti työskentelemään yhdessä? No eihän se näin mene. Jokaisella on eri ammatti, koska jokaista ammattilaista tarvitaan siinä tiimissä. Jokainen osanen on tärkeä. Ja silloin kun kaikki rullaa... No jokainen varmasti tietää tunteen.

Minä ja muut. Kasvaminen sosiaaliseen vuorovaikutukseen-kirjassa kuvataan millainen on tiimi ja minusta tämä pitää paikkansa.

"Tiimi on ryhmä ihmisiä, jotka

•  ovat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa,
•  ovat tiedostaneet yhteenkuuluvuutensa,
•  ovat erilaisia taidoiltaan, ominaisuuksiltaan ja mielipiteiltään,
•  ovat sitoutuneet yhteiseen tavoitteeseen, toimintamalliin ja toisiinsa ja
•  kokevat olevansa yhteisvastuussa toiminnasta ja myös toistensa henkilökohtaisesta kasvusta."

Lähde: Minä ja muut. Kasvaminen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sirkku Aho, Kaarina Laine. 1997. Ote luvusta II Minä, 8. Itsetunto ja työskentely. Sirkku Aho.

Turistina hautausmaalla

Olen ollut tiedostamatta ja tietoisesti hautausmaalla turistina. Tajusin sen tänä keväänä ollessani ensimmäistä kertaa tietoisesti turistina hautausmaalla. Jäin mietimään onko se luvallista, sallittua? Rikonko hautarauhaa?  Eettisesti oikein? Työnpuolesta on tullut jäädäkseen vainajien kunnioitus.

Äiti on opettanut, että hautausmaalla käydään katsomassa poisnukkuneita omaisia, ettei juosta, huudeta tai kiroilla, eikä varsinkaan tallota hautoja. Sallitut puheenaiheet ovat edesmenneet omaiset. Itse asiassa hautausmaalla onkin ollut mukavaa käydä mummon kanssa. Mummo on tarinoinut, samat tarinat, moneen kertaan ja aina ne ovat olleet yhtä kiehtovia.

Tiedostamatonta turismia on tullut harrastettu matkustellessa pienillä paikkakunnilla, sellaisilla joista löytyy koulu, kyläkauppa ja hautausmaa. Kun ei ole muuta keksinyt, on käynyt hautausmaalla katsomassa hautoja. Se on ollut ihan mukavaa ajanvietettä, rauhallista, ja hienot hautakivet ovat hienoja. Tiedostettua turismia harrastin käymällä Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla ihan tarkoituksella. Erityisesti taiteilijakukkula oli kohteeni. Hautausmaa oli hieno ja hyvin hoidettu ja haudat olivat kauniita. Hautausmaa vain on niin mahdottoman iso, että joudun käymään siellä vielä uudestaankin.

Tiedostettuani sen, että aion olla turistina hautausmaalla, sai minut miettimään sen sallittavuutta. Eihän Hietaniemeen ole haudattu ketään sukulaista taikka tuttua. Onko minun sallittua mennä sinne muuten vain katselemaan toisten hautoja? Viihdyttämään itseäni? Jotenkin sanat turismi, itsensä viihdyttäminen ja hautausmaa eivät sovi samaan lauseeseen. Vai sopivatko sittenkin? Googletin asiaa ja hautausmaaturismi onkin aika suosittua ympäri suomen. Hietaniemen hautausmaastakin löytyy netistä kartta minne kukakin on haudattuna. Ei kai kannattaisi miettiä asian sallittavuutta, kun kierroksia kerran järjestetään ja hautakarttoja jaetaan netissä. Joku fiksumpi on varmasti miettinyt saako vai eikö saa, ja tullut tulokseen saa.

Ihmiskoe

Syksyllä määrittelemättömässä lehdessä oli kolumni, jonka luettuani en voinut muuta kuin hymyillä. Itseironia jotenkin sopii minulle. Toki onhan kolumnissa vakavakin puoli, itse kirjailijan ammatti, joka ei varmasti ole mitään ruusuilla tanssimista. Mutta pidemmittä puheitta Essi Kummun kolumni paljaana.

"Kirjasyksy käy nyt kuumimmillaan. Kirjailijan ammatti on outo, pelottava ja kummallinen maailma myös kirjailijalle itselleen.

Koska taiteilijoista tehdään aivan liikaa henkilökuvia ja sairaanhoitajista aivan liian vähän, teen pienen ihmiskokeen.

Sijoitan sairaanhoitajan kirjailijan paikalle.

Tuuratkoon hän sitä roolia, jota syksy julkaisevalta kirjailijalta vaatisi.

Kas, tuolla sairaanhoitaja on jo matkalla autolleen.

Naapuri huomaa hänet.

"Onnea nyt siitä palkinnosta", naapuri sanoo.

Sairaanhoitaja ei tiedä, mistä on kysymys.

Sairaanhoitaja on tehnyt työnsä, kuten ennenkin. Hänelle ei ole tiedotettu mahdollisista palkinnoista.

"Se oli joku raha", naapuri sanoo.

Ai. Sairaanhoitaja on saanut palkan.

Tässä tapauksessa valtion sairaanhoitaja-apurahan vuodeksi.

Sairaanhoitajan palkka kuulutetaan sairaanhoitajan omalla nimellä pitkin Suomea.

Kaikki onnittelevat sairaanhoitajaa. Sinä saat palkkaa työstäsi. Aikamoinen saavutus.

Se on valtakunnanuutinen, vaikka kaikki muutkin saavat palkkaa työstään. Silti heitä ei ollenkaan kehuta ja onnitella. Sairaanhoitaja hyppää autoonsa.

Viime keväänä sairaanhoitajan palkka oli maakunnallisessa sanomalehdessä jälleen julkisesti ja sairaanhoitajan omalla nimellä listalla. Sinne laitettiin kaikki, jotka saivat keväällä eniten rahaa.

Silloin, kuten aina, jotkut saivat enemmän palkkaa ja toiset vähän vähemmän. Ylihoitajakin sai vain pari tonnia, vaikka tekee yhtä tärkeää työtä kuin sairaanhoitaja.

Kukaan ei perustellut ylihoitajalle, eikä muillekaan, miksi palkka oli eri.

Silloin sairaanhoitajan tuttava sanoi: "Sinä olit siellä aivan listan kärkipäässä".

Ja taas onniteltiin. Mahtaa sairaanhoitaja olla tosi hyvä työssään. Hänen nimensä on mainittu listan yläosassa.

Sairaanhoitaja starttaa auton. Hän on menossa juhliin. Hänen neljän vuoden uurastuksensa sairaalassa palkitaan vihdoin, mikä on aivan oikein! Sairaanhoitajalle pidetään julkistusjuhla. Sinne tulee yleisöä, ja sitten sairaanhoitajaa haastatellaan siitä, miltä hänestä on tuntunut tehdä työtä.

Sairaanhoitaja kertoo potilaista, työn arjesta ja välillä pienistä sattumuksista perheessään.

Yleisössä itketään ja nauretaan. Jotkut taputtavat. Sairaanhoitaja on karismaattinen henkilö.

Sairaanhoitaja on kaikkien meidän kokemusten ja tunteiden tulkki.

On hyvä, että sairaanhoitaja tasaisin väliajoin tulee puhumaan yleisölle tuntemuksistaan ja kokemuksistaan. Lehdistölle, radiolle ja televisiolle avautuessaan sairaanhoitaja todella paljastaa sielunsa ja sydämensä salaisimpia syövereitä myöten.

Hyvää alkanutta kirjasyksyä.

Myös sairaanhoitajille.

Muistakaa ostaa ja lukea kotimaisia kaunokirjoja."

 

Hyvä elämä, paha elämä

Vielä kerran siteraan Ihminen 2.0 -kirjaa. Tämä tekstin pätkä johdattaa meidät elämän pidentämiseen ja ihmisten terveyden parantamiseen, mutta millä keinoin?

"10.2. Perusoletukset ja niiden tulkinnat

.

.

.

On arvokasta ja oikein luoda hyviä elämiä, mutta mitkä elämät ovat hyviä ja millä menetelmillä niitä saa tuottaa? Yhden kannan mukaan mikä tahansa elämä on hyvä, ellei sitä ole tehty teknologisesti tai uhraamalla muita ihmiselämiä, ja jos sille on paikka ja osa yhteisössä. Toisen mukaan melkein mikä tahansa elämä on kyllä hyvä, mutta tekniikan käyttökään ei aina ole väärin eikä liiallisen kärsimyksen varjostamia elämiä pitäisi tarkoituksellisesti aloittaa. Kolmannen mukaan vain fyysisesti ja mentaalisesti parhaissa voimissa olevat elämät ovat olemassaolon arvoisia, eikä valikointi ennen syntymää vähennä arvoa maailmasta.

On arvokasta ja oikein säilyttää, palauttaa ja parantaa terveyttä ja elämänlaatua, mutta onko näissä pyrkimyksissä käytettäville menetelmille rajoituksia? Jotkut sanovat, että ihmisolentojen, olivat he syntymättömiä, vastasyntyneitä tai aikuisia, uhraaminen on väärin, eikä se saa olla osa hoitojen kehittämistä tai tarjontaa. Toiset puhuvat ihmisten sopimattomasta käytöstä tai välineellistämisestä ja sallivat vain käytännöt, jotka kohtelevat yksilöitä ja heidän ruumiitaan asiaankuuluvalla kunnioituksella. Tekniikoiden puolestapuhujat ovat sitä mieltä, etteivät pelastajasisarusten tuottaminen, kantasolujen käyttö tai geenihoidot välineellistä ihmisiä sopimattomasti, kun ainoastaan alkioita hyödynnetään ilman niiden suostumusta ja kun kaikki muut luovuttajat ja koehenkilöt ovat ilmoittautuneet tehtäviinsä vaapaaehtoisina ja saavat riittävän korvauksen palveluistaan.

On arvokasta ja oikein pelastaa ja pidentää elämiä mutta kaikkien mielestä ei loputtomasti tai millä hinnalla tahansa. Eliniän huomattava pidentäminen olisi joidenkin mielestä pahasta sekä yksilöille että yhteiskunnille ja pitäisi siksi kieltää. Toisten mielestä ongelmia voisi tulla, mutta suosittelevat kieltojen sijasta säätelyä. Tekniikan kannattajat sitä vastoin väittävät, että koska heidän henkien pelastaminen (jota kuitenkin tehdään) pidentää joka tapauksessa elämiä, olisi loogisesti ristiriitaista vastustaa elämän pidentämistä sinänsä.

.

.

.

On myös arvokasta ja oikein parantaa ihmiskuntaa, mutta missä mielessä? Genetiikka ja lääketiede pyrkivät tekemään ihmisistä terveempiä, voimakkaampia ja pitkäikäisempiä, ja näiden nimissä kannatetaankin perimän valikointia, kantasolututkimusta ja geenihoitoja. Edistysaskelilla voi kuitenkin olla moraalinen hinta, jonka takia niitä myös vastustetaan vedoten ettiseen itseymmärrykseen, solidaarisuuteen ja perinteisiin elämäntapoihin. Jotkut näkevät molemmat äärikannat osittain oikeina ja yrittävät löytää keskitien sekä fyysisten että moraalisten näkökantojen huomioonottamiseksi sopivan säätelyn avulla."

Lähde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset.
Ote luvusta 10 Geneettinen haaste vakavasti.

Aivojumppaa 5 vastaukset

Ja vastaukset tässä:

1. Tommy Hellsten
2. Mustuaisten laajentuminen
3. Vuonna 1978 
4. 747 kertaa
5. 92 kertaa 
6. Vuodesta 1920
7. Vuodesta 1957
8. Vuonna 1886
9. Joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 ja televisioitu vuodesta 1983
10. Kesäkuun neljännestä tuli puolustusvoimien lippupäivä vuonna 1942 Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta

Kysymyksiä ja vastauksia inspiroivat seuraavat teokset:
- Seppä, K. Aalto, M. Alho, H. Kiianmaa, K. Toim.; Huume- ja lääkeriippuvuudet.
- Matti Häyry; Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset
- John F. MacArthur, Jr; Evankeliumi Jeesuksen mukaan. 2001.
- Mikko Lehtonen, Olli Löytty, Petri Ruuska; Suomi toisin sanoen. 2004. 

Aivojumppaa 5

Pitkästä aikaa jumppaa aivonystyröille. Asiasta ja sen vierestä. Olkaa hyvä.

1. Kuka on tuonut Suomeen termin läheisriippuvuus?
2. Mitä tarkoittaa sana mydriaasi?
3. Minä vuonna koeputkihedelmöitys on otettu käyttöön? 
4. Jeesus on Herra. Montako kertaa Herra nimitystä Jeesuksesta käytetään Uudessa testamentissä?
5. Montako kertaa Apostolien teoissa viitataan Jeesukseen Herrana? 
6. Mistä vuodesta Linnan juhlia on järjestetty?
7. Mistä vuodesta alkaen Linnan juhlat on televisioitu?
8. Minä vuonna on alettu juhlistaa joulurauhaa Brinkkalan talon parvekkeelta?
9. Minä vuonna joulurauhan julistus on alettu radioida ja minä televisioida?
10. Milloin kesäkuun neljäs on nimetty puolustusvoimien lippupäiväksi?

Luku nälkään 4

Tällaista kirjallisuutta olen  lukenut ja käyttänyt blogissani vuonna 2014.

Kirjat:

- Suomalainen elämä; J.P.Roos
- Silta liikkuu; Antti Hyry
- Rakkauden selitys; Bas Kast 2005
- Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiest perusteet; Riitta-Leena Metsäpelto, Taru Feldt 2009
- Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset; Matti Häyry 2012
- Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Toim. Laura Huttunen. 1999
- Salattu Jumala. Stefan Einhorn. 2009.

Lehdet:

- Motiivi 6/14. Jo faaraoiden aikaan.

10 käskyä

Vuosi on aluillaan ja tapanahan on antaa uuden vuoden lupauksia ja/tai aloittaa jonkinlainen elämäntapa remontti. Joku haluaa hoitaa tämän fyysisesti, joku henkisesti, joku ehkä yhdistää nämä kaksi asiaa. Jos joku haluaa tehdä muutoksen elämässään, mutta ei vielä ole löytänyt mieleistään keinoa, olisi tässä yksi ehdotus. Nimittäin 10 käskyä. Ei, en tarkoita Raamatun kymmentä käskyä vaan Matti Kuusen kokoamaa esivanhempiemme 10 käskyä. Hän on työstänyt ne käyttäen apunaan sananlaskuja.

1. Tee työtä!
2. Pidä puolesi!
3. Älä luota vieraisiin!
4. Älä ole antelias!
5. Malta mielesi!
6. Ole vaitelias!
7. Varo intohimoja!
8. Säästä!
9. Älä koreile!
10. Älä väheksy äläkä nöyristele!

Lähde: Suomi toisin sanoen; Mikko Lehtonen, Olli Löytty, Petri Ruuska 2004. Luvusta 2. Suomalaisuus luontona; Mikko Lehtonen