Jostain lehdestä bongasin jutun auttamisesta tai lähinnä siitä miksi ei pysähdytä auttamaan. Itselleni ei ole sattunut montaa kertaa tilanteita, että olisi tarvinnut pysähtyä auttamaan, mutta muutama kuitenkin.
Olen pari kertaa pysähtynyt autolla. Ensimmäinen kerta oli kun syysliukkailla pakettiauto oli suistunut ojaan. Onneksi kenellekään ei käynyt huonosti. Annoimme kyydin matkustajille. Toisella kertaa satuimme porokolariin. Tässäkin tilanteessa ainoa uhri oli poro. Olen pari kertaa myös kammennut humalaista ylös maasta.
Jotenkin vain ei omatunto anna periksi jättää ketään ihan oman onnen nojaan, vaikka selkeästi näkisikin kaverin olevan hulluna humalassa.
Tässä alla juttu, joka kirvoitti minut muistelemaan vanhoja.
"MIKSI KUKAAN EI PYSÄHDY AUTTAMAAN?
Iäkäs mies makaa pyörätiellä eikä pääse ylös. Ihmiset ajavat, pyöräilevät ja kävelevät ohi. Moni jää tuijottamaan, kun yritän auttaa miestä ylös.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun havahdun siihen, että kukaan ei auta. Totuuden nimissä on sanottava, että en minäkään haluaisi kammeta humalaisia hangesta, mutta ihmisiä on autettava. Aina.
Eivätkä humalaiset ole ainoita, joiden ohi kävellään. Pyörätiellä maannut mies oli sairas, ei kännissä. Olen ollut todistamassa, kun ihmiset ovat kääntäneet selkänsä lapsille, joiden matkarahat olivat kadonneet junanvaihdossa.
Teille ohikävelijöille ja selänkääntäjille minulla on yksi kysymys: Mikä teitä oikein vaivaa?
Catherine Genovese oli 28-vuotias, kun hänet puukotettiin kuoliaaksi New Yorkissa vuonna 1964. Genovese huusi toistuvasti apua, ja aikalaisarvioiden mukaan lähes 40 ihmistä näki tai kuuli hänen hätänsä. Yksikään ei mennyt apuun eikä soittanut poliisille.
Sosiaalipsykologit Darley ja Latané kiinnostuivat tapauksesta ja alkoivat lavastaa tutkimustilanteita, joissa testattiin ihmisten auttamishalukkuutta.
Tutkijat havaitsivat, että auttamatta jättäminen on sitä todennäköisempää, mitä enemmän ihmisiä on tilanteessa paikalla. Ihminen nimittäin ajattelee mielellään, että se kuuluisa Joku Muu rientää kyllä avuksi.
Mitä enemmän ihmisiä on paikalla, sitä enemmän ihminen myös kokee vastuun hajautuvan. Ne Muut kyllä auttavat, niin ei taaskaan itse tarvitse. Jos ja kun muutkaan eivät auta, ihminen tulkitsee tilanteen niin, ettei mitään hätää edes ole.
Jos ihminen on tilanteessa yksin, hän yleensä auttaa avuntarvitsijaa. Täytyypä sitten vain hartaasti toivoa, että hädän tullen paikalle sattuu vain yksi ihminen. Ehkä se yksi ihminen olisi auttanut Catherine Genoveseakin."
Kirjoittanut: Katja Kärki
