keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ennakkoluulotonta uutta vuotta!

Ennakkoluuloja, tarinoita ja kokemuksia jaetaan asioista ja ihmisistä. Myönnän itsekin sortuneeni varmasti useammin kuin kerran toisen ennakkoluulojen pauloihin. Ja myönnän myös kertoneeni omaa kokemustani, kuin se olisi ainoa oikea. Kokemus, jonka toinen kokee samasta asiasta, ei monestikaan ole sellainen kuin oma kokemus sitten loppujen lopuksi on. Tämän kun muistaisi olisi itsellä helpompi olla. Seuraava katkelma on kirjasta Suomi toisin sanoen. Mikko Lehtonen, Olli Löytty, Petri Ruuska 2004. Luku 8 Toisen nahoissa ja vähän sanoissakin.

Hyvää ja ennakkoluulotonta vuotta 2017!

"Toisista tietäminen ei synny hetkessä. Stuart Hall kuvaa, kuinka eurooppalaiset alkoivat katsella lähi-itää 1400-1800 luvuilla. Se, millaiselta näkymä näytti, oli paitsi havaintojen myös aiempien toisia koskevien "tietojen" sävyttämää. Tiedon lähteitä olivat antiikin klassinen tieto, uskonnolliset ja raamatulliset lähteet, mytologia ja matkalaisten kertomukset. Toisista tietämisessä on näin monia historiallisia toisensa päälle rakentuvia kerroksia, joissa totuus ja taru yhdistyvät omituisin tavoin- karttojen reunoilla ihmiset ja eläimet sekoittuvat ja kadottavat tutut muotonsa.
Erinomainen kirja toisista tietämisen pohtimiseen on Johannes de Plano Carpinin teos Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosia 1245-1247. Tämä fransiskaanimunkki sai tehtäväkseen hankkia tietoja mongoleista ja solmia yhteyden kristikunnan johdon ja Eurooppaa ryökyttävän kaanin välille. Matkastaan hän kirjoitti mainitun kirjan, joka esittäytyy silminnäkijän todistuksena vieraasta kansasta: "Ja mitä tahansa kirjoitankin, siihen voitte varmasti luottaa... Minä siis näin kaiken itse ja omin silmin tai kuulin asiat tartarien vankeina olevilta kristityiltä, joita pidin luotettavina". Ehkä ajattelemme nykyisen tietokäsityksemme mukaan, että juuri tällaiseen aisten todistettuun voi todellakin luottaa, ja muuan muassa tällaisena de Plano Carpinin paikoin hyvin yksityiskohtaista kuvausta tulee myös ihailleeksi. Kuitenkin, taas kerran tunnetun rajoilla, vastaan vyöryvät tuskin ihmisen kaltaiset olennot munkin kuvatessa tiedonlähteidensä- hovissa oleilevien venäläisten kirkonmiesten- kertomusten mukaisesti niitä kansoja, joihin mongolit ovat valloituksillaan törmänneet. Puoli-ihmiset muistuttavat kuvauksiltaan suuresti elleivät peräti identtisesti esimerkiksi niitä hahmoja, joita Tacitus kuvaa Germaniansa lopuksi vuonna 97 ja jotka löytyvät myös vuosisatoja de Plano Carpinin Mongolian matkan jälkeen oppineiden teoksista. Keskeinen mieltä kääntävä kysymys tietysti on, kuinka paljon myös omassa tiedossamme on vastaavia aineksia, sellaisia syviin juurtuneita opetuksia, joiden vuoksi yksinkertaisesti näemme asiat tietyin tavoin. Kuinka paljon toisista tietäminen rakentuu aina vanhojen ennakkoluulojen ja tarinoiden päälle?"