sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Elä kuin viimeistä päivää

Joskus kuoleman kohtaaminen herättää voimakkaita tunteita omaa elämää kohtaan. Se laittaa minut miettimään, kuinka haavoittuvaista elämä onkaan. Kukaan meistä ei voi tietää sitä viimeistä hetkeään. Omat murheet tuntuvat kummasti pieniltä omaisten surun rinnalla. Tilanne on niin tunteikas, että se menee ihonalle.

Tällaisina hetkinä tulee itsekin pohdittua omaa elämäänsä. Elänkö varmasti sellaista elämää, jota haluan? Olenko toteuttanut unelmiani? Pitäisikö alkaa toteuttamaan? Millaisen muiston jätän itsestäni perheelleni ja ystävilleni? Onko jotain mitä voisin tehdä toisin? Mennyttä on vaikea enää muuttaa, mutta tulevaan voi vielä vähän vaikuttaa. Vai kerkeänkö? Tällaisten ajatusten jälkeen tulee pelko. Mitä jos päivieni taival on tässä?

Ei voi antaa tilaa pelolle. On elettävä omaa elämäänsä, niin kuin parhaaksi katsoo. Jos on onnellinen, on kaikki silloin tarpeeksi hyvin. Vai voisiko elää kuin viimeistä päivää?