Pari tuntia kuluu taas kuin siivillä ja tulee aika Leenan lähteä. Syytä hänen tämän kertaiseen erilaisuuteensa en saanut selville, ehkä sitten ensi viikolla. Tunnen hänen pehmeät huulensa poskellani ja minua itkettää, niin kuin joka kerta. En voi sille mitään. Toinen puoli minussa toivoo hänen jatkavan elämäänsä ilman minua ja toinen puoli toivoo, ettei hän ikinä poistuisi viereltäni.
-Nähdään taas, hän sanoo ja on poissa.
Huoneeseen jäävät vain minä ja ajatukseni. Kyyneleet, joita ei tullut, kuivuvat sisälleni jääden odottamaan seuraavaa kertaa olla näyttäytymättä. Missä Jumala oli, kun piti suojella lastaan?
Jos Jumala on olemassa, niin miksi?
Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti