tiistai 24. joulukuuta 2019

Luukku 24

JOULUMUISTO

Suuri, suuri keittiö
täynnään oranssia lämpöä.
Kolme isosiskoa
     polkkatukkaisina
ruutuessuissaan häärii.

Äiti otsa loistaen
touhun henkeä huokuu,
poskipäillä uurastusta.
Isän piipahdus ovensuussa
silmissään salaperäisyys ja kuje...
Kinkun tuoksua,
liinojen alla piparit ja tortut,
villasukkaluistelulla
     kiillotettu korkkimatto.

Huolella valittu kuusi
enää kynttilöitä vailla
ja sauna vartoo kylpijää.
Ulkona sininen hämärä
ja suuri, suuri keittiö
täynnään oranssia valoa.

Terhi Suomela.

maanantai 23. joulukuuta 2019

Luukku 23

LIIKAHDUS

Joululaulu
sieltä kaukaa,
tallella kuusenkoriste
     pintakiiltonsa menettänyt.
Jokin liikahtaa.
Yhä.

Terhi Suomela.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Luukku 22

ENKELI PIIRSI IKKUNAAN

- Äiti, Enkeli piirsi ikkunaan.
- Niin kultaseni, aivan oikein.
Pieni poika koskettaa sormellaan jäätynyttä ikkunaa.
-Onpa kauniita kukkia. Hän koettelee kiertää jääkukan laitaa.
Piirtää jo itse.
- Mitä hommailet? Äiti ihmettelee.
- Joulupukin vain piirtelin.
Jääkylmä putoaa sormen mukana ja niin tuli kuvio.
-Tuleeko meille nyt joulupukki, kun enkelikin piirteli ikkunaan?
- Tulee, tulee, puhelee äiti.
- Kun tulee kesä, niin jääkukatkin sulavat ikkunoista. Silloin linnut palaavat kaukaa tänne Suomeen.
- Mihin minä sitten piirrän, kun ei ole jääkukkaikkunaa?
- Ehkä joulupukki tuo sinulle paperia ja kynän, voit piirtää paperille.
-Haluan tulla yhtä hyväksi taiteilijaksi kuin enkelitkin. He osaavat piirtää kauniita jääkukkia.
- Hyvää yötä nyt vain, kultaseni, näet varmaan unienkeleitä, äitisi valvoo.

Eva-Maria Kärkäs.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Luukku 21

OSASTO 2

Siirtelen kynää riviltä toiselle,
kuoletan aikaani, tallaan tuskaa.
Näissä kehyksissä molempia tahtoo olla
liikaa.

Iltapalaan päättyy aamupalalla alkanut päivä.
Pillerin myötäilemä yö armelias edessä.
Unien ratsut yön yli taakkoja kantaa
ja taas jaksamme jatkaa matkaa.
On luvattoman paljon avuntarvitsijoita.
Kuin kyyhkyt vedämme siipemme yön suojaan
rukoilemme, emme jaksa.

Lepään hiljaa vuoteellani ja mietin tilaani.
Ehkä minulle on annettu aikaa kypsymiseen, että
olisin valmis kun aikani on täysi.
Liekö oikein puhua itsestään,
omasta sairaudestaan;
en vain voi olla puhumattakaan,
kun yritän kuvata nyt elämäni aikaa.

Olga Salmi.

perjantai 20. joulukuuta 2019

Luukku 20

MATKALLA

Ajat autoa
           minä katselen ikkunasta
                 olemme menossa kotiin
Pian on pimeää
           nyt se on kaukana
                 oikea tie kulkee meitä
Ajat varmalla otteella, sanot
           ota valokuva
Tyyni järven pinta heijastaa taivaan.

Mikko Heikkinen.

torstai 19. joulukuuta 2019

Luukku 19

VUODEOSASTO, TAMMIKUUN 6:s 1992

Mummo istuu kiikkutuolissa
kädet helmassa leväten.
Aika etenee hiljaa
pois on jäänyt työ.
Ei enää parsi, paikkaa,
ei kudo sukkaa mummo.
Hän on kevyt kuin ilmalla
täytetty paperipussi.
Varokaa helposti murenevaa.

Näihin tuskien luoliin ovat ovet avoimet.
Valkeat käytävät kätkevät hiljaiset huokaukset,
tarkkaavainen voi kuulla kielillä puhumista.
Hoitajat sijaiskärsijöinä turvallisesti takana,
sovittavat jos niitä tarvitaan.
Täällä aamut alkavat kiireellä ja työllä,
päivää kohti paine lisääntyy.
Käytävät täyttyvät kärryillä ja rattailla.
Vaihtolakanoita, vaippoja, pesutuoleja.
Iltaan kukin taakkansa kantaa.

Sairaalan käytävällä tapasin lähimmäisen       Täällä usein tuskaan pysähtyy 
hän tahtoi rukoilla puolestani,                          monivaiheinen elämä: 
minä nöyränä kuuntelin.                                   verhon takana hiipii 
                                                                          kuolema.

Olga Salmi.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Luukku 18

KUUN LAULU

Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
           ja sydäntä paleltaa

Kierrollaan se näkee sotaa
on riitaa kaduilla
ja ihmisiä kuolee
kuin heinää niittäen

Valollaan ei kuu voi auttaa
kun kaukana jyrähtää
ja tsunamista sortuu
vesi alleen hukuttaa

Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
           ja sydäntä palaeltaa

Kaija Koivisto.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Luukku 17

MINÄ-RUUKKU

Ruukku voi olla säröinen tai tyhjä
valmiina korjattavaksi tai täytettäväksi.
Elämän aineena vesi sen täyttää.
Minäkin ruukku ja hyvin tyhjä.

Ojentelen käsiäni tarttuakseni tilaisuuteen
täyttää läheisten läsnäololla tunnetilani,
oppia vanhan kokemuksista,
kertoa omista ajatuksista.

Vielä pääni liikkuu, silmäni näkevät.
Maailma ei ole valmis, ei tulekaan.
Tarvitaan käsiä ja jalkoja, silmiä ja korvia.
Paikka löytyy työkentässä elämän tiellä.

Jonain päivänä kukkii hellyyden kukka,
nousee kuivaan kankaaseen kanerva.
Sopivat yhteen arkuus ja voima
yhdistettyinä lämmin tunne.

Tie on avattu kulkea käsi kädessä
apua tarvitsevan kanssa.
Voittamattomuus muuttuu voimaksi.
Minullakin on varaa jakaa omastani.

Raakel Pitkänen.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Luukku 16

TALVIAURINKO

Sinnikkäästi
korkean talon takana
räystäitä hyväilee
nuolaisee kiiltoa
jäiseen katuun
välkkyvää kultaa
sälekaihtimiin.

Vain hetken pöyhkeilee
lämpöä antava pilkahdus.

Kaija Koivisto.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Luukku 15

LÄHTÖ

Syksy kallisti päätänsä
Sinä nukahdit syliini.
Kertomuksissa viipyy
                  läheisyys,
eikä uusi elämä tiedä
syntyneensä
iltarukouksen kultaiseen
                  kehtoon.

Elsa Partala.

                 

lauantai 14. joulukuuta 2019

Luukku 14


Sade
kiiltävä 
musta kivi 
vihreä 
metsä tuoksuu 
rantaan 
keinuu 
veden permanentti 
linnun 
kevyt askel- 
ikuisuuden 
kiertoko?

Kaija Koivisto.

perjantai 13. joulukuuta 2019

Luukku 13


Verho heiluu levottomasti
kaukaa kuuluu junan kumu 
pää tyynyllä, 
jota täytyy monesti kääntää.

Verho heiluu levottomasti 
kellon ääni on kova 
kädet etsivät asentoa 
jalat painavat toisiaan.

Verho heiluu levottomasti 
yöperhonen kopisee ikkunaan 
päivällä virittyneet ajatukset 
paisuvat suuriksi teoiksi.

Verho heiluu levottomasti 
sade aloittaa rummutuksen 
ikkuna suljetaan 
verho asettuu paikalleen.

Elsi Liiten.

torstai 12. joulukuuta 2019

Luukku 12

NÄKYMÄ

Jääkukkaikkunan takaa 
maiseman yksityiskohdat 
ovat pehmenneet ja tähdittyneet.

Taianomainen 
näkymä lupaa, ettei 
elämäntarkoitus ole arkinen.

Terhi Suomela.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Luukku 11

KAUKAINEN MUISTO

Tieltä pihapolulle,
joka vie taloon ja saunalle;
Sen isä lämmitti niin lämpimäksi.
Saunalämpimänä avaralla pihamaalla,
missä puut suhisivat turvallisuutta.
Äidin kuva akkunassa,
mistä pelargonia katsoi kanssaan
lastaan odottavana,
puhtaan kodin ja lämpimän pullan tuoksu,
ovat kaukainen muisto.
Kotitalo tyhjenee,
riisutaan rakkaista esineistään,
lapsuuden muistoista, mielikuvista,
jaetaan maailman tuuliin.
Autiot huoneet
katsovat verhottomista akkunoista
tutuksi tullutta maisemaa,
pihapiirin puita,
ylväitä kuusia,
jotka kasvoivat lapsuuden kanssa
ohi akkunoiden
ylitse katonharjan
ja hentoja riisuttuja koivuja,
joissa talitiainen tirskutti.

Punaisena hehkuvat pihlajanmarjat
niin kuin lapsenakin
auringon lämmittäessä punaista puuta,
missä tilhiparvi pyrähteli.
Tyhjänä katsoo hylätty kottaraisen pönttö,
kylvämätöntä alakuloista kasvimaata,
mistä ennen saatiin talveksi perunat.
Jähmettyneenä paikalleen satukivi,
jolla lapsuuden keijut leikkivät.
Hätääntyneenä orava juoksee aution pihan poikki.
Ikävänsä itkeneet
viinimarjapensaiden marjat kuivuneet.
Hämmästyneen mykkinä
katsovat hylätyt huoneet
autioista ikkunoista.

Viimeisen kerran lukitsen ulko-oven,
jota äidin ja isän eläessä pidettiin aina auki.
Lakaisen surun rappusilta
ja kadotan askeleeni jäljet.
Ohuen ensilumen läpi
kävelen eksyneenä
pihapolulta asfalttitielle.

Elsi Liiten.


tiistai 10. joulukuuta 2019

Luukku 10

Kahlaan
niin kauan kuin jaksan 
niin kauan että 
hanki 
ulottuu pääni päälle 
tuisku 
tasoittaa hangen.

Toini Marjamaa.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Luukku 9

Sammuva tähti
helpotuksen huokaus avaruuden
äärettömien koettelumusten jälkeen.
Mitään pahaa
ei voi enää tapahtua.

Anna Kyrö.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Luukku 8


KUOLEVAISUUDESTA

Tuulee. Sade pirskottaa kuvioita, joiden läpi tuskin näkyy maisema, sen hylätty pesä. 
Huoneessa verhot lepattavat kohti kattoa ja hän makaa niiden alla uneksien hetkistä, jolloin lakana paukahti, lennähti ilmaan, laskeutui hetkeksi valkeaksi piiloksi.
Rinnallaan hänellä on skarabee ja sydämen viestit, ne hyvät punnittavaksi, mustat on paimennettu pimentoon minne muukin roju.
Ovikello soi. Ei hätää. Verhot laskeutuvat. Ikkunoissa pisaroivat kämmenten jäljet.

Anita Myllykoski.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Luukku 7


Maailma on vuosi ja nolla ihmisyyden aikaan
toiveiden ellipsi 
          mielemme painovoima 
Virranjakaja elämän generaattorissa 
järkytetty rakennelma, 
          joka vielä kestää

Maailma on vuosi ja nolla, julistajain rienaus 
kasteittain eriarvoisuutta, hierarkiaa 
Jonkun laaditun ohjelman sähköinen DNA, 
josta kukaan ei ymmärrä mitään

Oikeutemme laput silmillä 
näpelöimme jumalaisina tulevaisuuden 
Tahdomme leikkiä sokkoleikkiä 
kaiken vallan sovellutukseen

Esa Kylänkoski.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Luukku 6

PALA UTUA

Tahdon olla keveyttä
pala utua aamunkoitteessa
0,01 millimetriä
     tai vähemmän
aamunkoitteessa
fotonien sateessa
     pala udun
Olen enemmän.

Mikko Heikkinen.

torstai 5. joulukuuta 2019

Luukku 5

VARHAINEN TALVI

Meri on vaiennut,
aallot hiljenneet.
Jää ja valkoinen vaippa
peittää tumman maan
ja siniset vedet.
Huurrehunnuissa kaikki puut,
pensaat vielä lehdissään
lumen peitossa.
Ruskapukuisen koivun hento latva
katkeamaisillaan lumitaakan alla.

Luonto aurinkoa tulvillaan
kuin kevät olisi tullut.
Valo ja valkaus edessäni.

Kuitenkin-joku on kulkenut pois,
jättänyt askelten jäljet
ja niiden varjot.

22.10.1992 Milka Kivilinna.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Luukku 4

VANHALLA TIELLÄ

Rautatie on suora
ja rautatie kääntyy.
Pitää katsoa kannusruohojen aurinkoon.
Niityn kurjenpolvipilvet
satavat liikaa muistoja.

Maarit Alatossava.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Luukku 3

IKAROKSEN SIIVET

Aamukone lentää
kyljessään valo auringosta.
Vatsassaan joukko
kiireisiä ihmisiä
matkalla
samaan tuntemattomuuteen
mistä Ikaros on
lähtenyt.
Kivi itkee auringossa.

Olavi Keinänen.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Luukku 2

NIIN KAUAN

Variksenmarjamuki hukkunut
vuosikymmenten virtaan.
Poimulehtipolku poistunut käytöstä,
harakankellot hukassa heinikossa.
Vanha leikkikenttä vesakon valtaama.

Maarit Alatossava.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Luukku 1

PIKKUJOULUSSA

Tänä iltana pakottaudun
Illan keveään juhlatunnelmaan.
Asetan silmilleni ruusunpunaiset
Lasit ja kas kummaa:
Yhtä ja samaa väriä kaikkialla.

Tarkkailen yksityiskohtia.
Löydän surullisen ilmeen
Juhlimaan tulleen kasvoilta.
Liekö mielessä vuosien taakat
Vai tulevaisuuden huolet.

Maailma murhe monille vieras,
Yhtenä tuhansista vaikea uskaltautua
Kysymään mikä on oikein, mikä väärin.
Halut profeetaksi vähäiset,
Ennustajaksi vielä vähäisemmät.

Ajatukseni menevät ja tulevat
Kuin levottomat liekit avotakassa.
Virrassa keveää keinua
Kyselemättä matkan määrää.
Joulun sanoma kestää vuodesta toiseen.

Raakel Pitkänen.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Joulukalenteri 2019

Olen pitkin vuotta koettanut silmäillä hyvää tekstiä joulukalenteriin. Sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Viime hetkillä poisto kirja laarista lähti mukaani pari nidettä, josta löytyi sopivia runoja kalenteria varten.

Runot valikoituivat sen mukaan mistä itse pidin. Kantavaa teemaa runoissa ei ole, mutta elämä niissä näkyy. Ja elämä jos mikä on sairaanhoitajan työn kantava teema.

Runot ovat kirjoittajaryhmä Ringin tuotoksia vuosilta 1992 ja 2012. 

Toivottavasti nautitte kalenterista.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Nauraa saa, jos naurattaa



Ei yksinkertaisesti voi mitään, jos naurattaa. Ja minähän olen nauranut. Kävin nauttimassa kulttuuria teatterin muodossa. Esitys oli Lisää saikkua kiitos! Tästä esityksestä olen käynyt katsomassa myös ensimmäisen osan: Saikkua kiitos!

Vieläkin hymyilyttää, kun ajattelee esityksiä. Molemmissa on huumori pakattu ironiseen ja stereotypioita pönkittävää tyyliin; satiiria ja hyviä havaintoja yhteiskunnasta. Ensimmäinen osa keskittyi lääkäreihin ja potilaisiin. Lääkäreiden pokkurointi vanhempaa kollegaa kohtaa oli huvittavaa. Toisessa osassa taas yksityiset jätit Mehiläinen ja Terveystalo saivat osansa, samoin valinnan vapaus. Sairaanhoitajille oli oma ylistys laulu.

Näyttelijä kaarti on Suomen parasta; Mikko Kivinen, Kalle Pylvänäinen ja Ville Keskilä. Tähän trioon vielä Ismo Leikolan laulut. 

En voi tarpeeksi kehua esitystä tässä. En pysty siihen. Jos vain on mahdollista, käykää katsomassa!

tiistai 29. lokakuuta 2019

Hymy pyllyyn

”Huumori lisää työssä viihtymistä. Sillä on paikkansa myös sosiaali- ja hoitoalalla, eikä vain työntekijöiden vaan myös asiakkaiden kesken. Vaikeat elämäntilanteet vaativat kuitenkin pelisilmää ja tilannetajua.”
Näillä sanoilla alkaa Lapsen maailma 12/17 lehdessä ollut juttu työpaikka huumorista. Huumori on hieno asia, mutta onko sinulla pelisilmää ja tilannetajua?

”Usein aloite nauruun tai leikinlaskuun tulee asiakkaalta. Se onkin turvallisinta. Timonen ( Sosiaalityöntekijä Jenni Timonen) muistuttaa, ettei hauska synny kuitenkaan väkisin, eivätkä kaikkia huvita samat asiat. Asiakkaan tilanne voi olla myös niin vaikea, ettei häntä kiinnosta pieninkään vitsailu. Tilanteiden arkaluonteisuuden vuoksi myös väärinymmärryksen vaara on suuri. -Työntekijällä on oltava tilannetajua ja pelisilmää nähdä, milloin leikinlasku on sopivaa. Timonen muistuttaa.”
”Huumori on tärkeää myös työyhteisössä. Kun työntekijät viihtyvät, he saavat paljon aikaiseksi, ja sairauspoissaolot vähenevät, mikä lisää tuottavuutta. -Huumori ylläpitää ihmissuhteita ja sopeuttaa työntekijöitä yhteisöönsä, Karelia ammattikorkeakoulun yliopettaja Pirjo Vesa sanoo. Hän tutki väitöskirjassaan vuonna 2009 hoitajien keskinäistä huumoria työpaikalla sairaalan vuodeosastolla. Pitkään yhdessä työskennelleet saattavat remahtaa nauramaan jo yhdestä sanasta tai jopa ilmeestä. Uusi työntekijä voi olla ihmeissään, mikä tilanteessa oli niin huvittavaa. -Jos kemiat eivät kohtaa, jututkaan eivät naurata. Paljon on merkitystä sillä, kuinka hyvin ihmiset tuntevat toisensa, Vesa sanoo. Tunteminen auttaa myös asiakastyössä. Kun asiakas on tuttu, oppii tietämään hänen huumorintajunsa. Asiakassuhde ei ole kuitenkaan ystävyyssuhde. -Jos asiakkaan huulenheitto menee liian intiimiksi tai seksuaalissävytteiseksi, työntekijän tehtävä on pistää raja, Timonen sanoo.”
”Huumoriin liittyy vallankäyttöä-hyvässä ja pahassa. Sen avulla voi purkaa omia aggressioitaan muihin. Vitsailua voi käyttää myös pelon ja alistamisen välineenä. - ”Hauskalla” sanailulla on mahdollista pilkata ja piikitellä. Pahinta on kuitata, että ”se oli vaan huumoria”, jos piikittelyn kohdetta ei naurata tai hän loukkaantuu, Pirjo Vesa kuvaa. Viattomassakin työtoverin kustannuksella tapahtuvassa huulenheitossa voi olla vaaransa, sillä aina ei voi tietää, onko aihe toiselle arka. Loukkaantuneen saattaa olla myös vaikea vaikkapa kahvipöydässä sanoa kaikkien kuullen ”kiitos ei tätä”. -Tällöin asia kannattaa ottaa esiin myöhemmin kahden kesken, Vesa kannustaa. Jos työkaverista sanoo jotain hauskaa, on sen oltava hyväntahtoista ja tilannetajuista. Merkityksellistä on, kuinka hyvin yhteisö tuntee toisensa ja onko työpaikan ilmapiiri luottamuksellinen. Varmimmin huumori toimii, jos aihe on neutraali tai kohdistuu käyttäjäänsä.”
”-Huumori ei ole pelkkää vitsailua, mutta jos jutut menevät seksismin tai rasismin puolelle, sitä ei kannata sietää. Voi sanoa, että ”nyt taisi mennä överiksi”( Hoitotieteen professori Päivi Åstedt-Kurki). Kullakin työpaikalla muodostuu omanlaisensa huumori, johon vaikuttavat työntekijät ja heidän suhteensa, mutta myös sukupuoli. Myös työn luonteella ja johtamistavalla on merkitystä... -Työkokemus antaa kullekin itseluottamusta ja uskallusta olla  oma aito itsensä myös työpaikalla, hän sanoo. Entä se kuuluisa musta huumori, josta hoito- ja sosiaalialan työntekijöiden kohdalla usein puhutaan? -On selvää, että raskas työ, vaatii ”raskasta” huumoria, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, Pirjo Vesa sanoo. Yhteisön keskinäisestä mustasta huumorista ei välttämättä mielellään edes kerrota ulkopuolisille. Päivi Åstedt-Kurjen mukaan musta huumori on työntekijöille keino selvitä vaikeista tilanteista. Se on useimmiten työntekijöiden välistä omaa slangia tai asioiden ilmaisemista kielikuvien kautta. Puhumme jo yleisesti ”leikkurista” eli leikkaussalista. Ja kun ihminen kuolee, saatamme sanoa, että ”hän lähti ilmavoimiin.”
Juttu kokonaisuudessaan : Lapsen maailma 12/2017. Huulenheitto on taitolaji. Marianna Laiho. 

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Edistyksen hinta

”Lääketiede on edistynyt niin valtavasti, 
ettei terveitä ihmisiä oikeastaan enää ole.”
Aldous Huxley

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Hyvät ja huonot uutiset

”Toivo ei ole sitä, 
että laskelmoit ovatko hyvät uutiset voitolla pahoista. 
Se on valinta, päätös toimia.”
Anna Lappe

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Sydämellistä, maksaista vai ihan suoraan haimasta

Miksi juuri sydän? Mikä tekee sydämestä erityisemmän kuin muista elimistä? Miksei maksa, haima, munuaiset tai virtsarakko ole päässeet sydämen kaltaiseen asemaan? Kuka on päättänyt sydämen olevan paikka rakkaudelle ja tunteille ylipäänsä? Tietoisuuden olemusta ja syntyä mietitään ja teksti alla kertoo yhden näkökulman. Sen tosin tiedetään olevan aivoissa, mutta missä siellä. Teorioita riittää siinäkin. Voiko siirtoelimen saanut tuntea toisen tunteita, vaihtaa seksuaalista suuntaustaan tai mieli ruokaansa?

”Monta asiaa sydämellä.
Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.
Sydämestä on paljon sanontoja ja vertauskuvia. Yksi kirjoittaa sydänverellään, toisella on sydän karrella, kolmas kihlautuu sydänkäpysensä kanssa. Jollakin on sydänystävä, joku taas on sydämistynyt ja sydän juuriaan myöten täynnä. Symbolisesti sydän viittaa ihmisen syvimpiin tuntoihin ja olemukseen.
Mutta miksi juuri sydän?
Mikseipä aivot, siellähän ajattelu ja tunteet kaiketi tapahtuvat? Yhtälailla voisi kehua anteliasta ihmistä hyvämaksaiseksi ja käyttää rakkauden symbolina vaikka haimaa, munuaista tai virtsarakkoa. Liittyykö sydämeen jotakin sellaista, mikä on tiedetty jo ammoin, mutta minkä tiede on polkenut jalkoihinsa? Olisi kiinnostavaa tietää sydämen salat. 
Ihmisellä on tietoisuus, se erottaa ihmisen eläimestä. Moni lemmikin omistaja tosin vannoo, että meidän Putella tietoisuus kyllä on. Eläin ei kuitenkaan laskelmoi, suunnittele, käytä toista hyväksi ja päälle päätteeksi tiedosta koko prosessia. Eläin ei myöskään unelmoi tai rakastu tai sielu mutkalla mieti elämän syvyyksiä. Vain ihmisellä on kyky sellaiseen.
Tieteen näkökulmasta tietoisuus on aivojen sähköistä toimintaa. 
Tietoisuuden olemuksesta ja sijainnista on paljon muitakin näkökulmia. Esimerkiksi kiistanalaisen, tieteellisesti todistamattoman solumuistiteorian mukaan, jokaisella ihmisen solulla olisi tietoisuus ja muisti. Niihin kätkeytyisi myös yksilön persoona. Muistamista tapahtuisi siis kaikissa kehon kudoksissa, ei vain avoissa. Sydänlihas olisi varsinainen muistipankki.
Jotkut siirtosydämen saaneet ovat kertoneet, mieltymyksistä ja käyttäytymistavoista, joita heillä ei ollut ennen leikkausta. Sydämen luovuttajan lempiruoka oli alkanut maistua tai tämän seksuaalinen suuntautuminen tullut esiin. Eräs tyttö, joka oli saanut sydämen murhatulta, alkoi kokea ”muistikuvia”, minkä seurauksena murhaaja saatiin kiinni. Kokemuksista on tehty elokuvia ja kirjoitettu kirjoja.
Mahdollinen solumuisti herättää paljon ajatuksia. On myös uskonnollisia suuntauksia, joissa ei sallita verensiirtoa vaikka toimenpide pelastaisi hengen. Tämä perustuu ajatukseen, että sielu asuisi veressä.
Italiassa tehdään ensi vuonna erikoinen ihmiskoe: vapaaehtoisen pää siirretään toisen ihmisen kehoon. 
Jos muistot ja tietoisuus säilyvät kehon kaikissa osissa ja varsinkin aivoissa ja sydämessä, sulautuvatko pään ja vartalon muistot yhteen? Millainen persoona keholle muodostuu ja kuka, tai ketkä hän on?
Muistikuva voi laukaista kehossa reaktiosarjan. Trauman tai rakastumisen muisto voi nostaa sykettä,  punehduttaa posket, saada vatsan epäjärjestykseen. Suru voi särkeä sydämen, ihan kliinisestikin. Voisiko siirtoleikatun keho saada oireita pään muistoista ja päinvastoin? Voisiko kipumuisto tuottaa kipua?
Aikoinaan äidinkielen tunnilla opetettiin, ettei sydämeen mahdu kahta ämmää. Entä jos mahtuukin. Tai äijää. Kielioppisääntöjä ja sanontoja on helppo muuttaa. Sen sijaan ihmisen päivittäminen  uuteen kehoversioon  tuplamuistilla ja laajennetulla sydäntietoisuudella on hieman haasteellisempi  juttu, mutta sitäkin kohta yritetään. Eettistä ja sydämellistä vai uteliasta ja sydämetöntä?”
Anne Autiolahti; Kolumni: Monta asiaa sydämellä. Tehy-lehti 9/16.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Hetken kauneus

Uskon, että meissä ihmisissä on kaksi elementtiä; sielu ja ruumis. Nämä yhdessä tekevät ihmisen. Kohtaan töissä kuolemaa ja toisinaan pystyy aistimaan hetken, kun sielu jättää ruumiin. Ruumis jatkaa hetken elämää, mutta toimintakykyä sillä ei enää ole.  Se hetki on jotenkin rauhallinen, kaunis ja niin lopullinen.

Erään hetken muistan hyvin. Meillä oli ollut tilanne menossa jo hetken. Tilanne oli hyvin kriittinen. Ja vaikka toimintaa oli koko ajan, itse pystyin seuraamaan tilannetta rauhallisesti keskeiseltä paikalta. Jossain kohtaa meidän potilaamme veti syvän henkäyksen sisään ja hengitti pitkään myös ulos. Tämän jälkeen hän rentoutui ja muuttui levolliseksi. Minusta tämä oli se hetki, kun sielu hengitettiin ulos. Minulle tuli tunne, että kaikki oli nyt hyvin. Ja lopulta lääkäri totesi myös lääketieteellisesti potilaan kuolleeksi. 

perjantai 9. elokuuta 2019

Nostetaanko vähän parempaan asentoon?

Seuraavassa katkelmassa ei ole oleellista se kuka hoiti ja miten, ei pääsikö potilas hoitoon tarpeeksi nopeasti tai että vakuutusyhtiö toimi kuten se toimi.  Otin tämän katkelman tähän siksi, että haluan muistuttaa hoitotyön yhdestä vaarasta, nostamisesta.

Hoitotyössä oleellisessa osassa on asiakkaan liikuttaminen, yleensä nostamalla. Aina ei ole käytössä henkilönostimia ja silloin käytetään hoitajaa, yhtä tai useampaa. Omaa työyhteisöäkin miettiessä tiedän kollegoita, joilla on noston yhteydessä käynyt selkään, olkapäähän.... Välillä tuntuu itselläkin. Eikä se todellakaan aina ole kiinni siitä, etteikö tekniikka olisi kohdillaan.
”...Yksi keikka katkaisi oman urani ensihoitoesimiehenä. 
-Keskustelin iäkkään potilaan kanssa ja ehdotin, että siirtyisimme eteisen lattialta olohuoneeseen. Luulin hallitsevani noston, mutta ei se sitten mennytkään niin. Jostain syystä hän pelästyi, pisti vastaan ja asentoni pääsi retkahtamaan. Vaihtoehtona oli pudottaa potilas sylistä. Sitä en voinut tehdä.
-Olisin jäänyt kesälomalle kahden päivän päästä, mutta jouduinkin sairauslomakierteeseen. Kipu diagnosoitiin ensin selän venähdyksenä ja hoidoksi määrättiin särkylääkettä. Ne auttavat huonosti kun kipu on säteilevää.
-Vakuutusyhtiö pesi kätensä tapahtumasta: vedottiin vanhaan selkään, joten yhtiö ei korvannut työtapaturmaa. Maksoin itse magneettikuvauksen, joka vahvisti erikoislääkärin arvion kahdesta pullistuneesta välilevystä. Leikkaukseen pääsin jo joulukuussa, kun tapaturma sattui elokuussa....”
Pelastusalan ammattilainen-lehti 2/19. Työhyvinvointi suunnittelija Suvi Hölttä, Keski-Suomen pelastuslaitos: Salainen osaaminen esiin.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Meistä jälki jää

”Meistä kaikista jää jälki. Se voi olla suuri jälki tai pieni jälki, mutta kukaan ei kulje jättämättä jälkiä. Sanat jättävät näkymättömiä jälkiä. Ja se vasta on salapoliisi, joka pystyy näkemään millaisia jälkiä sanoista jää.”
Salainen maa sadut; Hannele Huovi.1999.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Kahdeksan minuuttia sitten (osa 2)

” Koska aika on käynyt vähiin, sitä pitää säästää. Ja sitähän säästyy koneiden avulla. Näin ajattelevat nämä jotka hiljaa kiertävät avaruudessa, vuodesta toiseen auringon ympäri. Mutta tosiasiassa koneet ovat pettäneet heidät. Nyt he vaativat itseltään vielä enemmän, vielä nopeampaa, vielä tehokkaampaa, sillä se on koneiden avulla nyt mahdollista. Telluksen tehokkaat kokevat, että aika ei ole resurssi vaan ajasta on tullut ongelma. Koska se on ongelma, sitä pitää ruveta hallitsemaan. Niinpä he ostavat kalentereita, joihin merkitään kaikki se, mikä aikaan pitää saada mahtumaan. Jotta kalenteriin mahtuisi enemmän, he käyvät seminaareissa, lukevat kirjoja, kuuntelevat taikurikonsultteja. Nämä kertovat heille, miten ottaa aika haltuun. Mutta tehtävä näyttää olevan vaikea, sillä huolimatta seminaareista ja konsulteista he valittavat edelleen, ettei heillä ole aikaa eivätkä he ehdi. Miekannielijäkonsultit lupaavat suuria ja korjaavat rahat, sillä nämä uskovat vakaasti siihen, mitä sanovat. Mutta seminaareissa ylevät ajatukset jäävät hyviksi aikomuksiksi. Ne eivät muutu teoiksi, eivätkä ihmiset saa aikaa hallintaansa. Eivät konsultit pahaa tarkoita, eivät he halua ketään pettää. Päinvastoin, he ovat täysin tosissaan ja tahtovat ihmisille hyvää. He tietävät, kuinka vaikeaa ajan haltuun ottaminen on. Se on niin vaikeaa, etteivät he itsekään sitä osaa. Siksi he ovat ryhtyneet opettamaan toisia, se on hiukan helpompaa.
 Koska kaikki osallistuvat näihin ajanhallintatalkoisiin, syntyy suuri, kaikkia muita koneita mahtavampi laite. Sitä nimitetään oravanpyöräksi. Siihen hyppäävät ja siinä juoksevat kaikki. Joitakin vuosikymmeniä juostuaan he eivät enää muista, miksi he oikeastaan juoksevat ja minne he ovat menossa. Heiltä on kadonnut perspektiivi ja todellisuudentaju. He luulevat, että heidän on pakko juosta, koska laite pyörii. He eivät enää tajua, että se pyörii siksi, että he juoksevat. He ovat tehneet kiireestä melkeinpä luonnonvoiman, jolle he eivät mielestään voi mitään. Aika on kaapannut heidät ja tehnyt heistä vankeja. Juostessaan he hengästyvät ja väsyvät, jotkut niin paljon, että lopulta kaatuvat. Kaatuneet jäävät jalkoihin, ja muut kompastelevat heihin. Siksi he herättävät ärtymystä ja halveksuntaa. Heidät nostetaan pystyyn ja pannaan uudelleen juoksemaan. Jotkut lopen uupuneet potkaistaan kokonaan pois. Pitää jaksaa, pitää ehtiä, pitää saada aikaan, pitää, pitää.
Miksei kukaan kerro näille poloisille, ettei aikaa voi hallita? Miksei kukaan kerro heille, että aikaa ei ole. Se on harhaa. On vain ikuisuutta. Jos he eläisivät ikuisuudessa, heillä ei olisi aikaa, ja kun heillä ei ole aikaa, heillä ei voi olla kiirettä.
Samanaikaisesti sininen planeetta jatkaa hiljaista kulkuaan, eikä matkaa erityisesti mihinkään. Siksi se ihmettelee pinnalla häärääviä pieniä olentoja, jotka ovat kovasti menossa jonnekin ja tahtovat päästä nopeasti perille. Toivottavasti Maaäidillä on huumorintajua ja armahtavaisuutta. Muuten menevät hermot, Maaäidilläkin. Mutta Äidillä on aikaa. Hän odottaa, odottaa ja odottaa, vuosisadasta toiseen, vuosituhannesta toiseen. Hän luottaa siihen, että jonakin päivänä nämä ihmisiksi itseään nimittävät ymmärtävät astua ajasta ulos, tulevat onnellisiksi tässä ja nyt, eivätkä vasta huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna.
Valonsäde matkaa miljoona vuotta ja saavuttaa Telluksen pinnan. Se tuo viestin jostain kaukaa. Tuo viesti kertoo, ettei aikaa ole. Siksi ei voi olla kiirettäkään. Kuka kuulee valonsäteen viestin? Ehkä ainoastaan poispotkaistu, hän, joka makaa maassa ja kääntää huomaamattaan katseensa taivaalle. Uupuneissa on meidän toivomme.”
Tommy Hellsten; Ajan takaa. Kauemmas katsomisen taidosta (Sininen planeetta). 2013.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Kahdeksan minuuttia sitten (osa 1)

Alla oleva teksti on kirjasta Ajan takaa. Kauemmas katsomisen taidosta. Kirjoittaja Tommy Hellsten. 2013. Tekstin nimi on sininen planeetta.

Tämä teksti laittaa mittasuhteet maailmassa, maailman kaikkeudessa uuteen järjestykseen. Kuinka pieniä me olemmekaan. Pienen pieni osa jotain paljon paljon suurempaa.

Teksti on sen verran pitkä, että jaan sen kahteen osaan.
”Sininen Planeetta
Sininen planeetta kiertää aurinkoa loputtomassa, äänettömässä ja mustassa avaruudessa. Se on tehnyt niin jo miljardeja vuosia. Yhä uudestaan se palaa lähtökohtaansa, aloittaa alusta, palatakseen vuodeksi nimitetyn aika yksikön kuluttua jälleen samaan paikkaan. Aurinko on sekin hehkunut miljardeja vuosia, ja hehkuu vielä pitkään, niin pitkään että emme saata sitä edes käsittää. Valo liikkuu yhdessä sekunnissa 300 000 kilometrin matkan ja auringonsäteiltä kestää kahdeksan minuuttia saavuttaa maapallo. Kukaan ei siis voi tietää, onko aurinko tällä hetkellä enää olemassa, tiedämme vain, että se oli olemassa kahdeksan minuuttia sitten. Jo tämä kahdeksan minuutin matka on meille käsittämätön, emme kykene hahmottamaan sitä. Valovuosi- matka, jonka valo etenee vuodessa- on sekin meille mitaltaan käsittämätön. Kuitenkin on taivaankappaleita, jotka ovat meistä miljoonien ja jopa miljardien valovuosien päässä. Taivaalla tuikkivat tähdet ovat jo kaukana menneisyydessä, kenties tuhansien vuosien päässä. Osa niistä on jo kadonnut, vaikka me ne vielä näemme. Sininen planeetta kulkee radallaan, hiljaa, äänettömästi, nöyrästi.
Täällä loputtomassa avaruudessa, pienen sinisen planeetan pinnalla hääräävät tuskin havaittavissa olevat, ihmisiksi nimetyt pienet olennot. Uskollisesti he matkustavat ja kiertävät taivaankappaleensa mukana loputonta kehää, vuodesta, vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen. Nämä olennot eivät koskaan pääse perille, sillä jo pelkkä ajatus jonnekin saapumisesta on absurdi. Avaruus on siellä missä se on eikä varsinaisesti mene mihinkään. Myöskään ajalla ei avaruudessa näytä olevan merkitystä,  ainakaan meidän mittapuidemme mukaan.
Kuitenkin nämä pienet olennot sinisen planeetan pinnalla ovat saaneet päähänsä, että nyt on kiire. Aikaa on liian vähän. Jostain he ovat keksineet, että perille pitää päästä, valmista pitää tulla ja nopeasti, muuten on liian myöhäistä. Koska aika on käynyt vähiin, heidän pitää saada yhä enemmän valmiiksi yhä vähemmässä ajassa. He kutsuvat sitä tehokkuudeksi. Siksi he keksivät koneita, jotka tekevät asioita nopeammin ja paremmin kuin he itse. He rakentavat lentokoneita ja junia, jotta pääsevät liikkumaan paikasta toiseen ilman että aikaa tärveltyy. He keksivät laitteita, joilla voi kommunikoida keskenään ilman, että aikaa kuluu toisen luo matkustamiseen. He keksivät hissejä, rullaportaita, sähkövatkaimia, autoja. He ovat keksineet jopa silppurin. Sillä he pystyvät repimään enemmän paperia kuin omilla käsillään ja näin säästämään aikaa.
Jotta he tietäisivät, mitkä koneet ovat tehokkaimpia, heidän on ryhdyttävä mittaamaan aikaa. Sitä on mitattava yhä tarkemmin koneiden kehittyessä. Aika paloitellaan tunneiksi, minuuteiksi ja sekunneiksi. Tämäkään ei riitä, vaan sekunnit pitää paloitella kymmenes-, sadas- ja tuhannesosiksi. Kun luodaan kone, joka tekee saman asian tuhannesosaa sekuntia nopeammin kuin toinen, tiedetään että on tehty arvokas keksintö. Sellainen kone on aina myös hiukan kalliimpi kuin hitaampi kone.”
Jatkuu....

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Ehkä

”Ehkä eräänä päivänä 
kaikki ihmiset yhdessä jakavat 
surun, ilon ja häpeän”
-Finn Kalvik-

maanantai 27. toukokuuta 2019

Mikään ei ole muuttunut

Joskus löytää kirjan, josta on kuullut, mutta ei ole vain tullut luetuksi. Tällainen kirja oli minulle Freud:n seksuaaliterapia. Itse kirjasta ei sen enempää. Totean vain, että vaatisi toisenkin lukukerran tarkemman analysoinnin kera, ennen kuin aukeaisi kokonaan. Yllättävintä oli tämä allaoleva teksti. Teksti on kirjoitettu 1900-luvun alkupuolella ja se pätee aika hyvin vielä tähänkin aikaan, lukuunottamatta lennätintä. Vaikka aika on eri ja kehitys kehittynyt, olemmeko kuitenkaan niin kaukana entisestä?
”...hintana uuden ajan suuremmoisille saavutuksille, kaikilla aloilla tehdyille löydöille ja keksinnöille, etu aseman säilyttämiselle yhä kiristyvässä kilpailussa on ollut ankara henkinen työ, jota myös vaaditaan näiden suoritusten turvaamiseen. Yksilön suorituskyvylle asetetaan olemassaolon taistelussa huomattavasti entistä suurempia vaatimuksia, jotka hän voi täyttää vain ponnistamalla kaikki henkiset voimavaransa; samalla ovat yksittäisten ihmisten tarpeet ja elämän nautintojen vaatimukset kaikissa piireissä lisääntyneet, ennenkuulumaton ylellisyys on levinnyt sellaisiinkin väestön kerrostumiin, jotka ennen eivät tienneet siitä mitään; uskonnottomuus, tyytymättömyys ja himokkuus ovat kasvaneet laajoissa väestön ryhmissä; rajattomiin paisunut liikenne, puhelin ja lennättimen maailmanlaajuiset verkostot ovat kumonneet kaupan ja kanssakäymisen kaikki entiset olosuhteet; kaikelle on ominaista kiire ja kiihko, yöt kuluvat matkustamiseen, päivät liikeasioihin, vieläpä ’virkistysmatkatkin’ koettelevat ankarasti hermoston sietokykyä; suuret poliittiset, teolliset ja taloudelliset kriisit levittävät vaikutuksiaan paljon laajempiin kansankerroksiin kuin ennen; aivan yleisesti on alettu osallistua poliittiseen toimintaan: poliittiset, uskonnolliset ja yhteiskunnalliset taistelut, puolueiden toiminta, vaalikamppailut, rannattomiin laajentunut järjestöelämä kohottavat mieliä ja pakottavat ihmisiä yhä uusiin henkisiin ponnistuksiin ynnä riistävät heiltä ajan lepoon, uneen ja virkistykseen; suurkaupungeissa elämä on kehittynyt yhä monimutkaisemmaksi ja rauhattomammaksi. Veltostuneiden hermojen virkistämiseksi turvaudutaan yhä vahvempiin kiihokkeisiin, voimakkaammin maustettuihin nautintoihin, joista ne entistä pahemmin uupuvat;...” 
W. Erb. Kirjassa Seksuaaliteoria. Sigmund Freud. 1971. Kappale ”Sivistynyt sukupuolimoraali ja nykyajan hermostuneisuus.” Julkaisuja vuosilta 1906-09.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Askel askeleelta

Yliopiston apteekin kanta-asiakas lehdessä, Uniikki 2/19 oli juttu liikunnasta. Nykyään ei enää ajatella kuntoliikuntaa ja hyötyliikuntaa erillisinä blokkeina, vaan ajatellaan ne yhtenä asiana. Jos liikunta suorite/pvä pitää olla X/X, siihen lasketaan ryhmäliikunta tunti ja askeleet työpäivän aikana.
”Koska arkemme on nykyään jatkuvaa paikallaanoloa, on alettu puhua uudestaan arkiliikunnan tärkeydestä ja liikkuvasta elämäntavasta.
 ”Ensimmäisissä liikunta suosituksissa kehotettiin lisäämään vapaa-ajan liikuntaa, mutta nyt puhutaan kaikesta fyysisestä aktiivisuudesta eli siitä, minkä verran ihminen liikkuu aamulla ylösnoususta nukkumaanmenoon.”
Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisella on koko päivä aikaa kerätä pieniä liikunta suorituksia omaan liikuntapankkiinsa. Kaikenlainen omin jaloin tehty liike lasketaan: kävely bussipysäkiltä töihin, portaiden harppominen ja jopa se, että kävelee työpaikan toiseen laitaan hakemaan kupin kahvia.”
Uniikki 2/19; Jokainen askel lasketaan liikunnaksi. Ella Pesonen. Juttuun oli haastateltu UKK-instituutin johtajaa ja lääketieteen tohtori Tommi Vasankaria. 

Juttu herätti mielenkiintoni erityisesti siksi, että toivoin joulupukilta askelmittaria. Minua kiinnosti työssä ottamieni askelten määrä. Sain mittarin ja olenkin nyt pitänyt kirjaa askelista töissä. Ilman excel-taulukointia, tulosten tarkempaa analysointia ja laskelmia, sanoisin, että keskiverto päivänä töissä kävelen n 1,5km verran. N. 3km on ollut tähän mennessä max. 

Pyrin myös kulkemaan työmatkani pyörällä. Kesäisin tulee muutenkin hypättyä pyörän selkään ja poljettua muuten vain. Olen oman työyhteisöni innostanut osallistumaan kilometrikisaan. Tarkoituksena on polkea porukassa mahdollisimman paljon kilometrejä. Meidän joukkue ei kärkisijoja hätyyttele, mutta ehkä keskinäistä kilpailua esiintyy, hyvässä hengessä tosin. Jos teidän työyhteisö ei vielä ole kilometrikisassa mukana, osoitteesta kilometrikisa.fi löytyy lisätietoa. Kisa on alkanut 1.5.19, mutta jälki ilmottautuakin voi.
 

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Oikealla asenteella

Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja oma. Elämästä voi ottaa kaiken irti tai sitten ei. Jokainen elää elämänsä haluamallaan tavalla. Toisinaan asenne ratkaisee. Seuraavan sadun nimi on Onnellinen päivä. Se kertoo päiväkorennosta, jolla on asenne elämään kohdallaan. Täytyy ehkä vähän ihailla.

”-Minä kuolen tänä iltana, sanoi päiväkorento iloisesti. Se oli istuutunut lumpeenlehdelle aivan Kisu Pikkukuun ja lammas Leppäsen lähettyville joen rantaan. Kumppanukset olivat lähteneet ongelle, koska aurinko paistoi kuumasti. Joen rannalla he saattoivat vilvoitella sorkkiaan ja tassujaan vedessä.
-Kuoletko? Kuiskasi Kisu Pikkukuu säikähtyneenä.
-Oi miten surullista, sanoi Seijä Leppänen ja tuijotti kimaltavaa korentoa, joka istui lumpeella.
-Ei ensinkään, sanoi korento. -Minä elän vielä kokonaisen pitkän päivän!
-Vain yhden päivän? Kysyi Kisu Pikkukuu arasti.
-Oioi, sanoi korento nautiskellen. -Minä elän ja lentelen pitkän onnellisen päivän. Tapaan ehkä toisen korennon ja munin munia. Elän pitkän ja onnellisen elämän. 
-Päivän mittainen elämä ei ole kovin pitkä, sanoi Kisu Pikkukuu.
-On, on, sanoi korento ja nousi taas siivilleen.
-Sitäpaitsi minä olen ollut myös soma kelluva korennonmuna ja elänyt vedessä jännittävän toukan elämän. Ette tiedä, miten hienoa on olla toukka! Ja nyt vielä tämä onnellinen päivä! Saan lennellä päiväkorentona!
Korento pörräsi riemukkaasti lumpeenlehden yläpuolella ja kääntyi sitten niitylle päin. Kun korento oli kadonnut näkyvistä, ystävykset istuivat pitkään vaiti. Onkiminen ei huvittanut heitä enää.
-Surullista, huokasi Kisu Pikkukuu. -Noin kaunis korento ja elää vain yhden päivän.
-Murheellista, myönsi Seija Leppänen, kaivoi laukustaan nenäliinan ja pyyhki silmiään.
Jonkin aikaa tuumailtuaan ystävykset päättivät mennä taikuri Dedefiluksen luo. Ehkä taikuri yrttijuomillaan voisi pidentää korennon elämää.
Mutta taikuri Dedefilus suhtautui asiaan yhtä iloisesti kuin korento itse.
-Hän on syntynyt aamulla ja kuolee illalla, sellainen on korennon onnellinen elämä.
-Vai onnellinen! Parkaisivat Pikkukuu ja Seija Leppänen. -Liian lyhyt! Onneton elämä!
-Riippuu siitä kenen kannalta elämää katselee, sanoi taikuri Dedefilus. -Korennon mielestä sen elämä on pitkä ja onnellinen. Huomenna kuoriutuu jossain taas uusi korento.
Mutta Kisu Pikkukuu ja Seija Leppänen olivat tutustuneet juuri tähän tiettyyn korentoon eivätkä voineet ajatella, että huomenna he juttelisivat jonkun toisen korennon kanssa.
-Minäpä näytän teille yhden kirjan, sanoi taikuri ja vei murheen murtamat kumppanukset kirjastoon. Hän etsi kauan ja löysi vihdoin paksun kirjan, jossa kerrottiin dinosauruksista, lentoliskoista ja muista muinaisista kasveista ja eläimistä. Yhdessä kuvassa lenteli päiväkorento!
-Harmi kun ette osaa lukea, sanoi taikuri Dedde. -Tässä kerrotaan, että päiväkorentoja oli maailmassa jo silloin, kun kissoja ja lampaita ei osattu kuvitellakaan! Ne ovat niin vanhoja eläimiä! Yhtä vanhoja kuin dinosaurukset!
-Mutta sehän elää vain päivän! Sanoi Kisu Pikkukuu.
-Yksittäinen korento elää päivän, mutta korentojen laji on elänyt miljoonia vuosia.
Taikuri Dedde paiskasi kirjan kiinni niin että pöly lennähti. Oli tullut jo ilta. Taikuri Dedefiluksen oli noustava taas tähtitorniin taivasta tutkimaan Kisu Pikkukuu ja Seija Leppänen olivat saaneet paljon miettimisen aihetta.
-Missähän se on nyt? Kuiskasi Kisu Pikkukuu.
-Elääkö se vielä, pohti Seija Leppänen itsekseen.
Kumppanukset astelivat ulos ja kuin yhteisestä sopimuksesta he lähtivät etsimään korentoa. He halusivat laittaa sen varovasti kaislaveneeseen, toivottaa sille onnellista matkaa ja lähettää sen virran mukana merta kohta.”
 Hannele Huovi; Salainen maa sadut. 1999.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Aivojumppaa 8 vastaukset

Vaikka tänään on aprillipäivä uskaltaudun antamaan oikeat vastaukset aivojumppaan. Lopussa on lähdeluettelo ja suluissa oleva nro kertoo mihin vastaukseen viitataan.

1. Suomi vuonna 1971
2. 11 metriä
3. 28 metriä
4. 1800-luvun  jälkipuoliskolla
5. Unen jumala Morfeuksen mukaan
6. 1840-luvulla
7. 1853
8. Albert Niemann
9. LSD
10. USA:n sisällissodassa toiminut lääkäri Wier-Mitchell.



Lähteet:
Duodecim (1)
Tehy lehti 12/18. Silmät ristissä; Johannes Kajava ja Annika Rauhala. (2 ja 3)
Trippi ihmemaahan. Huumeiden kulttuurihistoria; Jaakko Hämeen-Anttila. 2013. (4-9)
Kivun anatomia; Patrick Wall (10)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Aivojumppaa 8

Ja tässäpä kysymyksiä taas. Nyt onkin hoitoalan nippelitietoa tarjolla. Vastaukset seuraa perästä.

1. Mikä Euroopan maa on ensimmäisenä tunnustanut aivokuoleman kriteerit?
2. Kuinka monta metriä ajoneuvo ehtii edetä sekunnin aikana, kun vauhtia on 40kh/h?
3. Kuinka monta metriä ajoneuvo ehtii edetä sekunnin aikana, kun vauhtia on 100km/h?
4. Milloin syntyi reseptilääke-käsite?
5. Kenen mukaan morfiini on nimetty?
6. Milloin yleistyi ihonalaisten lääkkeiden käyttö?
7. Milloin kehitettiin lääkeruiskun edeltäjä ihonalainen neula?
8. Kuka eristi kokaiinin vuonna 1860?
9. Millä nimellä tunnetaan paremmin lysergihapon dietyyliamidi?
10. Kuka keksi termin ”aaveraaja”?

torstai 28. helmikuuta 2019

Ihmisten hoitaja

Martti Lindqvist:n kirja Ammattina ihminen (1985) herätteli mukavasti eettistä ja moraalista omaatuntoa. Kirja sinänsä oli jonkin verran ajastaan jäljessä, mutta eettiset ja moraaliset osiot käyvät tähänkin päivään aivan mainiosti. 
”Eräässä mielessä hoitaja hoitaa itseään. Ihminen on sekä hoidon kohde että hoidon suorittaja. Hoitajan oma ihmisyys tulee haasteena vastaan niissä ihmisissä, jotka ovat riippuvaisia hänen avustaan.” (Luku 3. Hoidon eettinen perusta.)
Ylläoleva kohta jäi mieleeni. Kuinka paljon hoitajana kohtaankaan potilaita, ihmisiä, persoonia. Kuulen ja näen erilaisia ihmiskohtaloita, tarinoita, elämiä. Ne eivät voi olla vaikuttamatta omaankin ihmisyyteeni.
”Eettiseltä kannalta avun antamisen ainoa kriteeri on henkilön avuntarve. Riippumatta elintavoistaan, virheistään ja mahdollisesti usein toistuvista epäonnistumisistaan ihmisellä on oikeus tarvitsemaansa apuun ja hänet persoonana ehdoitta hyväksyvään huolenpitoon.” (Esimerkki: Ihmisyyden kaatopaikat.)
Tämä kolahti myös syvälle. Tässä kohtaa kirjassa kuvataan mm. alkoholisteja ja narkomaaneja. Minusta tällainen eettinen ajatus ei vanhene. 
”Terveydenhuollossa ja myös muilla hoitoaloilla tarvitaan ”itsensä mittaisia” työntekijöitä. Ihmisiä, jotka panostavat persoonaansa, tunnustavat oman rajallisuutensa, uskaltavat käyttää luovia kykyjään ja rakentavat omilla ehdoillaan toimivaa hoitoyhteisöä.” (Luku 6. Ihmisenä ja ammatissa kasvaminen.)
Ja lopuksi vielä kuvaus työntekijästä. Tällainen haluaisin olla. 

perjantai 11. tammikuuta 2019

Lukunälkään 8

Tältä näyttää vuoden 2018 blogissa käyttämäni lähteet. Viime vuosi oli poikkeuksellinen siksi, että toteutin joulukalenterin. Kuvittelin sen olevat mahdotonta, mutta onnistuihan se. Voinpa vaikka toistaa, mikäli hyvä teksti osuu kohdalle. Tässä listassa on ihan hyviä kirjoja useampia. Etsikää itsellenne mieluisat ja lukekaa! 

- Lehdet
  • Sairaanhoitaja-lehti 2/2018
  • Tehy-lehti 6-7/2018
- Kirjat
  • Iris Pasternack; Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? 2015.
  • Arto Virtanen; Maiseman hämärä. 1988.
  • Tor-Björn Hägglund; Tuonelan eteisessä. 1991.
  • Liisa Keltikangas-Järvinen; ”Hyvät tyypit” Temperamentti ja työelämä. 2016.
  • Juha Hänninen (Toim.); Elämän loppu vai kuoleman alku. Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. 2006.
  • Adolf Hitler; Taisteluni 2. 1941.
  • Antti Koli; Suomen matelijat ja sammakkoeläimet. 2016.
  • Karin Mäkelä; Valkea voima. Huumeäidin tarina. 2011.
  • Martti Lindqvist; Ammattina ihminen.1985
-Novellit
  • Kari Hanhisuanto; Sairaala. Olen Enemmän. Kirjoittajaryhmä rinki 2012.
Ja sitten katse kohti uusia kirjoja, lehtiä ja novelleja.