Kahdeksan minuuttia sitten (osa 1)

Alla oleva teksti on kirjasta Ajan takaa. Kauemmas katsomisen taidosta. Kirjoittaja Tommy Hellsten. 2013. Tekstin nimi on sininen planeetta.

Tämä teksti laittaa mittasuhteet maailmassa, maailman kaikkeudessa uuteen järjestykseen. Kuinka pieniä me olemmekaan. Pienen pieni osa jotain paljon paljon suurempaa.

Teksti on sen verran pitkä, että jaan sen kahteen osaan.

”Sininen Planeetta

Sininen planeetta kiertää aurinkoa loputtomassa, äänettömässä ja mustassa avaruudessa. Se on tehnyt niin jo miljardeja vuosia. Yhä uudestaan se palaa lähtökohtaansa, aloittaa alusta, palatakseen vuodeksi nimitetyn aika yksikön kuluttua jälleen samaan paikkaan. Aurinko on sekin hehkunut miljardeja vuosia, ja hehkuu vielä pitkään, niin pitkään että emme saata sitä edes käsittää. Valo liikkuu yhdessä sekunnissa 300 000 kilometrin matkan ja auringonsäteiltä kestää kahdeksan minuuttia saavuttaa maapallo. Kukaan ei siis voi tietää, onko aurinko tällä hetkellä enää olemassa, tiedämme vain, että se oli olemassa kahdeksan minuuttia sitten. Jo tämä kahdeksan minuutin matka on meille käsittämätön, emme kykene hahmottamaan sitä. Valovuosi- matka, jonka valo etenee vuodessa- on sekin meille mitaltaan käsittämätön. Kuitenkin on taivaankappaleita, jotka ovat meistä miljoonien ja jopa miljardien valovuosien päässä. Taivaalla tuikkivat tähdet ovat jo kaukana menneisyydessä, kenties tuhansien vuosien päässä. Osa niistä on jo kadonnut, vaikka me ne vielä näemme. Sininen planeetta kulkee radallaan, hiljaa, äänettömästi, nöyrästi.

Täällä loputtomassa avaruudessa, pienen sinisen planeetan pinnalla hääräävät tuskin havaittavissa olevat, ihmisiksi nimetyt pienet olennot. Uskollisesti he matkustavat ja kiertävät taivaankappaleensa mukana loputonta kehää, vuodesta, vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen. Nämä olennot eivät koskaan pääse perille, sillä jo pelkkä ajatus jonnekin saapumisesta on absurdi. Avaruus on siellä missä se on eikä varsinaisesti mene mihinkään. Myöskään ajalla ei avaruudessa näytä olevan merkitystä,  ainakaan meidän mittapuidemme mukaan.

Kuitenkin nämä pienet olennot sinisen planeetan pinnalla ovat saaneet päähänsä, että nyt on kiire. Aikaa on liian vähän. Jostain he ovat keksineet, että perille pitää päästä, valmista pitää tulla ja nopeasti, muuten on liian myöhäistä. Koska aika on käynyt vähiin, heidän pitää saada yhä enemmän valmiiksi yhä vähemmässä ajassa. He kutsuvat sitä tehokkuudeksi. Siksi he keksivät koneita, jotka tekevät asioita nopeammin ja paremmin kuin he itse. He rakentavat lentokoneita ja junia, jotta pääsevät liikkumaan paikasta toiseen ilman että aikaa tärveltyy. He keksivät laitteita, joilla voi kommunikoida keskenään ilman, että aikaa kuluu toisen luo matkustamiseen. He keksivät hissejä, rullaportaita, sähkövatkaimia, autoja. He ovat keksineet jopa silppurin. Sillä he pystyvät repimään enemmän paperia kuin omilla käsillään ja näin säästämään aikaa.

Jotta he tietäisivät, mitkä koneet ovat tehokkaimpia, heidän on ryhdyttävä mittaamaan aikaa. Sitä on mitattava yhä tarkemmin koneiden kehittyessä. Aika paloitellaan tunneiksi, minuuteiksi ja sekunneiksi. Tämäkään ei riitä, vaan sekunnit pitää paloitella kymmenes-, sadas- ja tuhannesosiksi. Kun luodaan kone, joka tekee saman asian tuhannesosaa sekuntia nopeammin kuin toinen, tiedetään että on tehty arvokas keksintö. Sellainen kone on aina myös hiukan kalliimpi kuin hitaampi kone.”

Jatkuu....