Meistä jälki jää

”Meistä kaikista jää jälki. Se voi olla suuri jälki tai pieni jälki, mutta kukaan ei kulje jättämättä jälkiä. Sanat jättävät näkymättömiä jälkiä. Ja se vasta on salapoliisi, joka pystyy näkemään millaisia jälkiä sanoista jää.”

Salainen maa sadut; Hannele Huovi.1999.

Kahdeksan minuuttia sitten (osa 2)

” Koska aika on käynyt vähiin, sitä pitää säästää. Ja sitähän säästyy koneiden avulla. Näin ajattelevat nämä jotka hiljaa kiertävät avaruudessa, vuodesta toiseen auringon ympäri. Mutta tosiasiassa koneet ovat pettäneet heidät. Nyt he vaativat itseltään vielä enemmän, vielä nopeampaa, vielä tehokkaampaa, sillä se on koneiden avulla nyt mahdollista. Telluksen tehokkaat kokevat, että aika ei ole resurssi vaan ajasta on tullut ongelma. Koska se on ongelma, sitä pitää ruveta hallitsemaan. Niinpä he ostavat kalentereita, joihin merkitään kaikki se, mikä aikaan pitää saada mahtumaan. Jotta kalenteriin mahtuisi enemmän, he käyvät seminaareissa, lukevat kirjoja, kuuntelevat taikurikonsultteja. Nämä kertovat heille, miten ottaa aika haltuun. Mutta tehtävä näyttää olevan vaikea, sillä huolimatta seminaareista ja konsulteista he valittavat edelleen, ettei heillä ole aikaa eivätkä he ehdi. Miekannielijäkonsultit lupaavat suuria ja korjaavat rahat, sillä nämä uskovat vakaasti siihen, mitä sanovat. Mutta seminaareissa ylevät ajatukset jäävät hyviksi aikomuksiksi. Ne eivät muutu teoiksi, eivätkä ihmiset saa aikaa hallintaansa. Eivät konsultit pahaa tarkoita, eivät he halua ketään pettää. Päinvastoin, he ovat täysin tosissaan ja tahtovat ihmisille hyvää. He tietävät, kuinka vaikeaa ajan haltuun ottaminen on. Se on niin vaikeaa, etteivät he itsekään sitä osaa. Siksi he ovat ryhtyneet opettamaan toisia, se on hiukan helpompaa.

 Koska kaikki osallistuvat näihin ajanhallintatalkoisiin, syntyy suuri, kaikkia muita koneita mahtavampi laite. Sitä nimitetään oravanpyöräksi. Siihen hyppäävät ja siinä juoksevat kaikki. Joitakin vuosikymmeniä juostuaan he eivät enää muista, miksi he oikeastaan juoksevat ja minne he ovat menossa. Heiltä on kadonnut perspektiivi ja todellisuudentaju. He luulevat, että heidän on pakko juosta, koska laite pyörii. He eivät enää tajua, että se pyörii siksi, että he juoksevat. He ovat tehneet kiireestä melkeinpä luonnonvoiman, jolle he eivät mielestään voi mitään. Aika on kaapannut heidät ja tehnyt heistä vankeja. Juostessaan he hengästyvät ja väsyvät, jotkut niin paljon, että lopulta kaatuvat. Kaatuneet jäävät jalkoihin, ja muut kompastelevat heihin. Siksi he herättävät ärtymystä ja halveksuntaa. Heidät nostetaan pystyyn ja pannaan uudelleen juoksemaan. Jotkut lopen uupuneet potkaistaan kokonaan pois. Pitää jaksaa, pitää ehtiä, pitää saada aikaan, pitää, pitää.

Miksei kukaan kerro näille poloisille, ettei aikaa voi hallita? Miksei kukaan kerro heille, että aikaa ei ole. Se on harhaa. On vain ikuisuutta. Jos he eläisivät ikuisuudessa, heillä ei olisi aikaa, ja kun heillä ei ole aikaa, heillä ei voi olla kiirettä.

Samanaikaisesti sininen planeetta jatkaa hiljaista kulkuaan, eikä matkaa erityisesti mihinkään. Siksi se ihmettelee pinnalla häärääviä pieniä olentoja, jotka ovat kovasti menossa jonnekin ja tahtovat päästä nopeasti perille. Toivottavasti Maaäidillä on huumorintajua ja armahtavaisuutta. Muuten menevät hermot, Maaäidilläkin. Mutta Äidillä on aikaa. Hän odottaa, odottaa ja odottaa, vuosisadasta toiseen, vuosituhannesta toiseen. Hän luottaa siihen, että jonakin päivänä nämä ihmisiksi itseään nimittävät ymmärtävät astua ajasta ulos, tulevat onnellisiksi tässä ja nyt, eivätkä vasta huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna.

Valonsäde matkaa miljoona vuotta ja saavuttaa Telluksen pinnan. Se tuo viestin jostain kaukaa. Tuo viesti kertoo, ettei aikaa ole. Siksi ei voi olla kiirettäkään. Kuka kuulee valonsäteen viestin? Ehkä ainoastaan poispotkaistu, hän, joka makaa maassa ja kääntää huomaamattaan katseensa taivaalle. Uupuneissa on meidän toivomme.”

Tommy Hellsten; Ajan takaa. Kauemmas katsomisen taidosta (Sininen planeetta). 2013.