Tieltä pihapolulle,
joka vie taloon ja saunalle;
Sen isä lämmitti niin lämpimäksi.
Saunalämpimänä avaralla pihamaalla,
missä puut suhisivat turvallisuutta.
Äidin kuva akkunassa,
mistä pelargonia katsoi kanssaan
lastaan odottavana,
puhtaan kodin ja lämpimän pullan tuoksu,
ovat kaukainen muisto.
Kotitalo tyhjenee,
riisutaan rakkaista esineistään,
lapsuuden muistoista, mielikuvista,
jaetaan maailman tuuliin.
Autiot huoneet
katsovat verhottomista akkunoista
tutuksi tullutta maisemaa,
pihapiirin puita,
ylväitä kuusia,
jotka kasvoivat lapsuuden kanssa
ohi akkunoiden
ylitse katonharjan
ja hentoja riisuttuja koivuja,
joissa talitiainen tirskutti.
Punaisena hehkuvat pihlajanmarjat
niin kuin lapsenakin
auringon lämmittäessä punaista puuta,
missä tilhiparvi pyrähteli.
Tyhjänä katsoo hylätty kottaraisen pönttö,
kylvämätöntä alakuloista kasvimaata,
mistä ennen saatiin talveksi perunat.
Jähmettyneenä paikalleen satukivi,
jolla lapsuuden keijut leikkivät.
Hätääntyneenä orava juoksee aution pihan poikki.
Ikävänsä itkeneet
viinimarjapensaiden marjat kuivuneet.
Hämmästyneen mykkinä
katsovat hylätyt huoneet
autioista ikkunoista.
Viimeisen kerran lukitsen ulko-oven,
jota äidin ja isän eläessä pidettiin aina auki.
Lakaisen surun rappusilta
ja kadotan askeleeni jäljet.
Ohuen ensilumen läpi
kävelen eksyneenä
pihapolulta asfalttitielle.
Elsi Liiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti