KUOLEVAISUUDESTA
Tuulee. Sade pirskottaa kuvioita, joiden läpi tuskin näkyy maisema, sen hylätty pesä.
Huoneessa verhot lepattavat kohti kattoa ja hän makaa niiden alla uneksien hetkistä, jolloin lakana paukahti, lennähti ilmaan, laskeutui hetkeksi valkeaksi piiloksi.
Rinnallaan hänellä on skarabee ja sydämen viestit, ne hyvät punnittavaksi, mustat on paimennettu pimentoon minne muukin roju.
Ovikello soi. Ei hätää. Verhot laskeutuvat. Ikkunoissa pisaroivat kämmenten jäljet.
Anita Myllykoski.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti