keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Väärinkäsitystä

"Eräs ranskalainen kirjailija kirjoittaa vuonna 1816 isästään: `Minulla ei ollut mitään puhuttavaa hänen kanssaan elämäni ensimmäisten 18 vuodena aikana. Kun lähdin kotoa, hän alkoi kirjoittaa minulle. Hänen kirjeensä olivat sympaattisia ja niissä oli tunteita, joita hän ei ollut koskaan aiemmin osannut kertoa. Kasvotusten hän ei koskaan osannut sanoa minulle mitään. Hän oli varautunut ja hänellä oli jäätävä vaikutus minuun. Vasta vanhana ymmärsin, että isäni oli ujo -ujo oman poikansa edessä. Silloin en tiennyt mitä ujous on. -Se kätki tunteemme, hyydytti sanamme, sai meidät puhumaan kriittisesti ja sarkastisesti toisillemme. Monesti isäni lähti pois kyyneleet silmissään odotettuaan minulta jotain merkkiä tunteistani, mutta isäni kylmyys, kuten hänen käytöksensä minulle nuorena näyttäytyi, rohkaisi minua vain kriittisyyteen. Isäni kertoi muille ihmisille, että minä en rakastanut häntä.`"

Temperamentti -ihmisen yksilöllisyys- ; Liisa Keltikangas-Järvinen. 2004. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti