torstai 12. toukokuuta 2022

Hyvää kansainvälistä sairaanhoitajan päivää 12.5.2022!

"Auttamisen ammattilainen on ihminen muiden joukossa. Hän on valinnut yhdeksi identiteettinsä keskeiseksi osaksi toimimisen toisen ihmisen tukena ammatillisia ja persoonallisia keinoja käyttäen. Se ei sinänsä tee hänestä parempaa ihmistä. Pikemminkin hän virittyy sekä auttajaksi että autettavaksi. Tällä jännevälillä hän voi tuottaa ajatuksia, oivalluksia, tunteita ja tulkintoja, jotka ovat hyödyksi avuntarvitsijalle tämän omalla matkalla. Auttaja ei voi ratkaista omaa elämäänsä auttajaksi ryhtymisensä kautta. Hänelle jää sama haaste kuin kaikille muillekin: hyväksyä itsensä ja riittää itselleen ilman suorittamista ja hyvyytensä ulkoista todistamista.

Auttaja on pitkällä matkalla omaan itseensä. Hän on jollakin tavalla etuoikeutettu saadessaan olla intiimisti toisen ihmisen uskottuna ja luotettuna. Samalla se on myös hänen taakkansa, sillä hänellä ei ole mitään lopullista suojaa toisen ihmisen kivuilta ja epätoivolta. Kokemus osoittaa, että jokin kohta auttajassa lähes vääjäämättä yksinäistyy ja vakavoituu siksi, että hän toimii toisten taakkojen jakajana. Se on hyväksyttävä tosiasia, mutta sen ei pidä antaa imeä mukanaan siihen mustaan kuiluun, missä elämä näyttäytyy vain yksinäisyytenä ja kärsimyksenä. Sille täytyy olla vastapaino sellaisessa kohdassa omaa persoonaa, missä auttaja on yhteydessä omaan iloonsa, uskoonsa ja toivoonsa. Vain sitä kautta kuva elämästä säilyy kokonaisena ja auttaja pysyy yhteydessä oman elämänsä energioihin."

Martti Lindqvist; Paha, ymmärtämisen rajat ja auttajan varjo. Kirjassa Pahan kosketus. Ihmisyyden ja auttamistyön varjojen jäljillä. Toim. Merja Laitinen ja Johanna Hurtig. 2002.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti