keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kutsunnoissa osa 1

"Fyysikko Richard Feynman (1918-1988) joutui kutsuntoihin toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Yhdysvaltain armeija värväsi sotilaita miehitysjoukkoihinsa Saksaan, minkä vuoksi Feynman oli saapunut kutsuntoihin lukuisten muiden nuorten miesten tavoin. Värvätyille tehtiin kutsuntojen yhteydessä lääkärin tarkastus, johon kuului myös psykiatrin haastettelu. Harmittomien johdanto kysymysten jälkeen psykiatri meni asiaan. 

"Luuletko, että ihmiset puhuvat sinusta?"

Feynman vastasi: "Joo! Kun käyn kotona, niin äiti kertoo usein, että hän on puhunut minusta ystävilleen."

"Luuletko, että ihmiset tuijottavat sinua? Luuletko esimerkiksi, että joku noista penkeillä  istuskelevista pojista katselee meitä nyt?"

Feynman oli itse hetki sitten istunut noilla penkeillä. Hän oli 28-vuotias Cornellin yliopiston professori, joka oli osallistunut atomipommin kehittäneeseen Manhattan-projektiin Uuden Meksikon autiomaahan Los Alamosiin rakennetussa laboratoriossa. Hän oli nuorin projektiin osallistuneista fyysikoista, nokkela New Yorkin juutalainen, joka oli tullut tunnetuksi kyvystään avata kassakaappeja tietämättä niiden numero yhdistelmiä. Hän oli aito eksentrikko, joka vihasi pokkurointia, tekopyhyyttä ja tärkeilyä. Hän vertasi mielessään edessään istuvaa psykiatria häirikköön, joka baarissa pyrkii väkisin tuppautumaan seuraan. Hänellä ei myöskään ollut mairittelevaa käsitystä psykiatriasta tieteenä.

Nyt Feynman laskeskeli mielessään, kuinka moni penkeillä istuvista miehistä mahdollisesti katseli heitä muun tekemisen puutteessa. Hän arveli ääneen: "No, ehkäpä kaksi heistä katselee meitä." Hän kääntyi ympäri ja huomasi kahden miehen todellakin katselevan heitä. Feynmanin katse keräsi myös muiden penkeillä istujien huomion. "Nyt tuokin tuolla katselee, ja nyt nuo kaksi tuolla- ja nyt koko porukka." Psykiatri ei kääntänyt katsettaan penkkeihin todentaakseen Feynmanin huomiota vaan kirjoitti tarmokkaasti papereihinsa.

"Puhutko itseksesi?"

Feynman myönsi puhuvansa- tosin tarkentamatta yksinpuhelun aihepiiriä, joka liittyi fysiikkaan.

"Huomaan, että vaimosi on hiljattain menehtynyt. Puhutko hänelle?" 


Jatkuu...

Hulluuden historia; Petteri Pietikäinen. 2013. 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti