Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, tiedän sen jo koulusta. Työssäni törmään siihen usein. Eli termi on siis varsin tuttu. Sitä vain ei tule ajatelleeksi, kuinka itsekin on psykofyysinen kokonaisuus. Minulle tämä kirkastui kahvin myötä.
Minä ja kahvi: Olen juonut kahvia melko nuoresta, suorastaan lapsesta. Kahvin juonnin taisin aloittaa mummolassa vanhempien serkkujen opastuksella. Kahvista tuli varsin oleellinen osa elämääni ja lopussa sitä meni jo useampia kuppeja päivässä. Minimi annos oli yksi kuppi/päivä. Muuten alkoi pääkipu. Menin jopa niin pitkälle, että hankin erästä automatkaa varten kofeiinitabletteja (ei ihan sama efekti). Kahvi oli minun sosiaalinen juomani. Sairaanhoitajakoulun kaverit muistavat minut kahvitauoistani. Kun ei ollut mitään muutakaan, ehdotin aina kahvitaukoa. Sitten elämän tilanteeni muuttui niin, ettei kahvi enää maistunutkaan.
Poikkeustila: Ensimmäisenä tuli hirvittävä epätoivo. Millä nyt saan täytettyä tietyt hetket päivästäni? Miten kestän vieroitusoireet, joita tiesin VARMASTI olevan tulossa? Tyhjyys. No vieroitusoireita ei oikeastaan tullutkaan ja tee tuli jonkinlaiseksi kahvin korvikkeeksi. Huomasin kyllä, ettei teestä saanut samoja fiboja kuin kahvista. Kahvitauon pitkittyessä huomasin enenevässä määrin kaipaavani kahvia ja sosiaalisia hetkiä, sekä omaa rauhaa. Pystyin kaivamaan alitajunnastani kahvin tuoksun, maun ja sen mielihyvän fiiliksen nauttiessani kahvia. Fiilis ei kuitenkaan pysynyt niin kauaa, että olisin kerinnyt keittää kahvin. Voisin sanoa, että suorastaan masensi.
Nykytila: Eräänä kauniina iltana sain kahvin takaisin! Se oli työilta ja tein työhommia, kun yhtäkkiä iski hirvittävä kahvin tuska. Ihmettelin tunteen voimakkuutta, mutta uskoin tilanteen menevän ohi. Vaan eipäs mennytkään. Oli lähdettävä hakemaan kahvia, jota ei ollutkaan valmiina. Kävelin takaisin työpisteelle ja jatkoin töitäni, vaan pakko oli mennä takaisin keittiöön ja napsauttaa keitin päälle. En edes malttanut odottaa panun täyttymistä, vaan vedin välistä (onneksi tippalukko piti) ja otin puolikuppia. Voi sitä auttuutta ja maailman räjäyttävää tunnetta! Se oli uskomattoman ihanaa. Kahvi ei ole ikinä tuoksunut, saati maistunut niin hyvältä. Nyt olen taas varsin onnellinen hoitsu :)
Loppupäätelmä: Ihminen tuntee asioita koko kropallaan, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minäkin teen niin.
