"Potilas case"

" Janna

2:30

- Huomentayötä. Jaahas, mitäs varten te olette tullut tänne? miesääni kysyy.

-Vaimon silmiä särkee, Petri aloitti.

-Hiljaa! Älä valehtele, Janna kivahti.

-Niin, parempi on että potilas itse kertoo, lääkäri sanoi.

-Minä olen muuttunut Luciaksi, Janna vastasi.

-Vai niin, vai niin. Mutta ymmärsinkö oikein, että siihen liittyy silmäsärkyä?

-Kyllä.

-Jospa minä aivan ensin annan teille särkylääkkeen. Sopiiko?

-No, hyvä on. Mutta älkää koskeko huiviin.

-Enhän toki. Avatkaa vain suuta hieman. Tässä, olkaa hyvä, ja vähän vettä perään. Oikein hyvä. Antaa lääkkeen vaikuttaa, ja jatkamme keskustelua.

-Miltä tuo muuntumisenne tuntuu? lääkäri kysyi.

Taitaa olla vanhanajan herrasmies, joka osaa ja aikoo teititellä koko keskustelun ajan, Janna arvioi.

-No, olen aika yllättynyt suoraan sanoen. Hämmentävältä siis.

-Eli mitään ennakko-oireita ei ilmennyt.

-Ei.Ei kai.

-Hän on maalannut ja kirjoittanut hullun lailla viime ajat ja liehunut ties missä, Petri sanoi väliin.

-Edelleen on parempi, että potilas itse vastaa, lääkäri sanoi. -Vain sillä tavoin voimme ymmärtää tilanteen. Ja diagnoosit teen minä. Aviomies on hiljaa tai menee ulkopuolelle odottamaan. Kolmatta kertaa en aio huomauttaa.

-Anteeksi, Petri kuiskasi.

-Huomaan, että hiuksenne ovat hyvin vaaleat, kuten Lucialla. Tiesittehän että Lucian päivä on ensi viikolla?

-Totta.

-Tarkoitan, että tuntuu tietenkin johdonmukaiselta muuttua Luciaksi juuri tähän aikaan vuodesta. Te olette ammatiltanne taidemaalari, lukee täällä papereissa.

-Niin. Miten se tähän liittyy?

-Maalarihan maalaa valoa ja varjoja, kenties silmänne ovat ylirasittuneet työssä. Mitä maalasitte viimeksi?

-Lucian silmät, keltaisen maalauksen. Siinä on myös helmiäistä, paljetteja ja hopeaa. Ehkä paras teokseni ikinä. 

-Aivan. Aivan. Huomaatteko, näillä asioilla on selvästi yhteys. Työnne on ikään kuin vallannut teidät.

-En nyt usko että ymmärrätte. Minä olen Lucia, ja silmäni ovat vaaraksi kaikille. Tilanne on vakava.

-Kyllä, tilanne on vakava, lääkäri sanoi. -Sitä en missään nimessä kiellä. Kyllä minä muistan, että kirkassilmäinen Lucia saattoi sokaista katseellaan. Mutta täällä kukaan ei sokaise ketään, hoitajat kyllä pitävät siitä huolen.

-Lucian kaula katkaistiin miekalla, se oli ainoa keino.

-Sellaistakaan me emme täällä tee. Uskoisin, että haluaisitte palata Janna Ovaskaksi?

-Niin. Näyttelykin on kohta. Enhän voi sokeuttaa avajaisvieraita.

-Aivan. Aivan. Mitä jos tekisimme niin, että jäätte tänne sairaalaan lepäämään joksikin aikaa. Pidämme siteen silmillänne ja huolehdimme, ettei mitään pahaa pääse tapahtumaan. Olisitte turvassa täällä, kunnes keksimme ratkaisun. Kuinkas helpottaako särky yhtään?

-Hieman, kiitos. Mutta en nyt oikein tiedä, oletteko ennen kohdannut pyhimyksiä?

-Kyllä. Ja olen menestyksekkäästi hoitanut monenlaisia metamorfooseja.

-Ehkä minä sitten.

-No niin. Voisin antaa teille vielä unilääkettä niin saisitte levättyä, ei ole mukavaa herätä tällä lailla aamuyöstä. Hoitaja vie teidät osastolle."

Maaria Oikarinen; Lucian silmät. 2017.