Joulukalenteri 2021

Tämän vuoden joulukalenteri on koottu Alexander McCall Smith:n Mma Ramotswe tutkii-sarjan kirjojen  lukujen otsikoista. Halusin toteuttaa joulukalenterin, mutta oikeaa tekstiä ei tuntunut löytyvän. Onneksi lukeminen auttaa aina. Luukuista löytyy välillä yksi sana, välillä useamman sanan lauseita. Niitä en selittele. Tulkoon jokaiselle lukijalle omanlaisensa mielikuva. Toivottavasti nautitte! Hyvää joulun odotusta. 

Kohtaaminen

 "Lääkäri tulee tervehtimään. On myötätuntoinen, mutta asiallinen. Pidättyväisen ystävällinen, rooliinsa täydellisesti sopiva. Keskiruskeat hiukset, pituus 183 cm, paino hallinnassa, silmälasit, joissa värittömät kehykset. Ei mitään huomiotaherättävää ulkonäössä. Minä haen hänestä tukea, yritän saada hänet päästämään minut pahasta. Hän asettuu sängyn toiselle puolelle ja selittää tilanteen hyvin rauhallisesti. Minä en pystyisi. Mutta kaipa he ovat tottuneet. He ovat oppineet, että näin tämä menee. Joku tuodaan loukkaantuneena tai kohtauksen saaneena, kaikki tehdään mitä pystytään ja sitten tulevat omaiset. Ne tulevat kesken työpäivän tai keskellä yöllä, ne tulevat shokissa tai liioitellun rauhallisina ja hoitohenkilökunta pitää heitä silmällä. Ne katselevat miten omaiset jaksavat, ne panevat kaikein merkille. Ne kysyvät omaisilta muutamia pikkukysymyksiä. Omaiset eivät kykene phumaan tai niitä ei pidätä mikään. Ne roikkuvat lääkärin takissa ja latovat tiskiin intiimejä yksityiskohtia perhe-elämästä. Hänelle kun oli nämä varpaat semmoinen arka paikka. Ei koskaan kulkenut paljain jaloin, ettei kukaan olisi nähnyt. Pahannäköiset varpaat. Kynnet paksuuntuneet ja kasvaneet melkein ihoon sisään. Sieni kai se loppujen lopuksi oli, vaikka ei sitä koskaan tutkittu. Lääkäri yskäisee, mutta omaiset eivät lopeta. He alkavat vaahdota terveydenhoidon ongelmista ja lastensa kuljetusongelmista. Kun Henna käy baletissa ja soittotunneilla ja vielä meripartiossa ja Pette pelaa jääkiekkoa niin on hyvin hankala saada järjestettyä. Lääkäri nyökkää ja sulkee kansion ja omaiset riehaantuvat. Ne haluavat tietää mikä on ennuste ja meneekö tässä vielä kauan ja kärsiikö hän ja onko täällä varmasti ammattitaitoista henkilökuntaa. Lääkäri hymyilee ja liikahtaa kohti ovea, silloin omaiset alkavat itkeä.

-Minusta ei olisi tähän hommaan, mutisen, minusta ei mitenkään olisi tähän nyt.

Lääkäri nyökkää. Niin. Vaikeaa se on aina kun tulee kohti itseä. Ollaanhan tässä koko ajan tekemisissä ääripäiden kanssa. Kuolema tulee hyvin lähelle, kaiken toiseksi muuttava murhe. Mutta samalla me myös näemme ne uudet alut, joiden lankoja jälkeenjääneet pitelevät käsissään. Me olemme todistajina täällä paikalla. Ja sittenhän on niinkin, että tähän ihan kuin mihin tahansa muuhun työhön tulee myös tietynlainen rutiini, joka kantaa silloin kun voimat ovat vähissä.

- Miten se, minä kysyn, miten se niinku?

- Niin, lääkäri sanoo, - tilannehan on tällä hetkellä vakaa. Mutta näissä aivoverenvuototapauksissa me emme koskaan voi sanoa varmasti, että potilas tulisi toipumaan ennalleen tai että mitään toivoa ei olisi. Ja tässä tapauksessa... Aivot olivat hyvin kauan ilman happea. Tilanne on tällä hetkellä vakaa. Hänellä on vahva sydän, se vaan jaksaa vaikka muu ruumis olisi jo valmis luovuttamaan.

- Vahva sydän, minä nieleksin.

- Niin. Mitään ylimääräisiä komplikaatioita ei ole. Nyt meidän pitää vain katsoa ja odottaa. Toivottavasti sinulla on aikaa istua täällä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei mikään muu matka ole avartanut minua niin kuin matka, jonka tein kuolevan äitini kanssa."

Onnellinen loppu; Eppu Nuotio. 2015. 

 

 

 

 

 

 

Kasvokkain

Kävin katsomassa Meeri Koutaniemen ja Tehyn yhteistyössä toteuttaman valokuvnäyttelyn. Olen hyvin vaikuttunut. Kuvat ja teksti tukivat hienosti toisiaan. Kuvattavien mietteitä lukiessani pystyin niin samaistumaan. Muutama sai herkistymään. Tässä muutama katkelma kuvateksteistä ja lopussa vielä linkki josta voit tarkistaa milloin omalla paikkakunnallasi on näyttely. Ja jos ei ole tilata sen.

Toivoisin ymmärrystä siitä, että hoitohenkilökunta tekee työtä pääsääntöisesti samoista syistä kuin kaikki muutkin: maksaakseen vuokransa, laskunsa, lastensa vaatteet ja perheensä ruuat. Kutsumusta ei voi laittaa leivän päälle. -Lauri

Tapaturmia sattuu kaikille. Sairauksia voi tulla kelle vain. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Miksi siis kaikki työ ei ole samanarvoista? -Anna

Toivoisin, että jokainen suomalainen, päättäjä tai kadun kulkija tietäisi, miten suurella sydämellä ja tarmolla me hoitajat työtämme teemme. Tämä työ ottaa paljon, mutta se myös antaa. Tärkein on kohtaamamme ihminen. Me teemme tätä työtä, ajoittain sydän vereslihalla, jotta jokainen suomalainen voisi tuntea olevansa turvassa. - Anna

Sairaanhoitajien joukkovoima on vahvaa. Voimme kulkea pää pystyssä, sillä olemme ihan hemmetin hyviä siinä mitä teemme! - Nina

https://kasvokkain.fi/

Runo

 Koputan.

                                 Värisevä ääni kuuluu

Mikä hätänä?

 

Huimausta on,

    Jonkun pitäisi kenties,

Vaimokin on 

 

                             Kävelen huoneiden läpi, 

                             sopisiko tulla?

Aina se jotain!

Minä en jaksa!

Minä haluan!

Apua

Runon pohjana käytetty Tehy-lehden 10/21 kolumnia Herra ja Rouva. Kirjoittaja Veera Kamaja

"Potilas case"

" Janna

2:30

- Huomentayötä. Jaahas, mitäs varten te olette tullut tänne? miesääni kysyy.

-Vaimon silmiä särkee, Petri aloitti.

-Hiljaa! Älä valehtele, Janna kivahti.

-Niin, parempi on että potilas itse kertoo, lääkäri sanoi.

-Minä olen muuttunut Luciaksi, Janna vastasi.

-Vai niin, vai niin. Mutta ymmärsinkö oikein, että siihen liittyy silmäsärkyä?

-Kyllä.

-Jospa minä aivan ensin annan teille särkylääkkeen. Sopiiko?

-No, hyvä on. Mutta älkää koskeko huiviin.

-Enhän toki. Avatkaa vain suuta hieman. Tässä, olkaa hyvä, ja vähän vettä perään. Oikein hyvä. Antaa lääkkeen vaikuttaa, ja jatkamme keskustelua.

-Miltä tuo muuntumisenne tuntuu? lääkäri kysyi.

Taitaa olla vanhanajan herrasmies, joka osaa ja aikoo teititellä koko keskustelun ajan, Janna arvioi.

-No, olen aika yllättynyt suoraan sanoen. Hämmentävältä siis.

-Eli mitään ennakko-oireita ei ilmennyt.

-Ei.Ei kai.

-Hän on maalannut ja kirjoittanut hullun lailla viime ajat ja liehunut ties missä, Petri sanoi väliin.

-Edelleen on parempi, että potilas itse vastaa, lääkäri sanoi. -Vain sillä tavoin voimme ymmärtää tilanteen. Ja diagnoosit teen minä. Aviomies on hiljaa tai menee ulkopuolelle odottamaan. Kolmatta kertaa en aio huomauttaa.

-Anteeksi, Petri kuiskasi.

-Huomaan, että hiuksenne ovat hyvin vaaleat, kuten Lucialla. Tiesittehän että Lucian päivä on ensi viikolla?

-Totta.

-Tarkoitan, että tuntuu tietenkin johdonmukaiselta muuttua Luciaksi juuri tähän aikaan vuodesta. Te olette ammatiltanne taidemaalari, lukee täällä papereissa.

-Niin. Miten se tähän liittyy?

-Maalarihan maalaa valoa ja varjoja, kenties silmänne ovat ylirasittuneet työssä. Mitä maalasitte viimeksi?

-Lucian silmät, keltaisen maalauksen. Siinä on myös helmiäistä, paljetteja ja hopeaa. Ehkä paras teokseni ikinä. 

-Aivan. Aivan. Huomaatteko, näillä asioilla on selvästi yhteys. Työnne on ikään kuin vallannut teidät.

-En nyt usko että ymmärrätte. Minä olen Lucia, ja silmäni ovat vaaraksi kaikille. Tilanne on vakava.

-Kyllä, tilanne on vakava, lääkäri sanoi. -Sitä en missään nimessä kiellä. Kyllä minä muistan, että kirkassilmäinen Lucia saattoi sokaista katseellaan. Mutta täällä kukaan ei sokaise ketään, hoitajat kyllä pitävät siitä huolen.

-Lucian kaula katkaistiin miekalla, se oli ainoa keino.

-Sellaistakaan me emme täällä tee. Uskoisin, että haluaisitte palata Janna Ovaskaksi?

-Niin. Näyttelykin on kohta. Enhän voi sokeuttaa avajaisvieraita.

-Aivan. Aivan. Mitä jos tekisimme niin, että jäätte tänne sairaalaan lepäämään joksikin aikaa. Pidämme siteen silmillänne ja huolehdimme, ettei mitään pahaa pääse tapahtumaan. Olisitte turvassa täällä, kunnes keksimme ratkaisun. Kuinkas helpottaako särky yhtään?

-Hieman, kiitos. Mutta en nyt oikein tiedä, oletteko ennen kohdannut pyhimyksiä?

-Kyllä. Ja olen menestyksekkäästi hoitanut monenlaisia metamorfooseja.

-Ehkä minä sitten.

-No niin. Voisin antaa teille vielä unilääkettä niin saisitte levättyä, ei ole mukavaa herätä tällä lailla aamuyöstä. Hoitaja vie teidät osastolle."

Maaria Oikarinen; Lucian silmät. 2017.

Väärin sairas

 "Umpisilmänukke. Nainen on tullut lääkärin vastaanotolle. Hän istuu tuolissaan hiljaa silmät suljettuina. Lääkäri tulee tutkimaan häntä, ojentaa kätensä tervehdykseksi ja sanoo:

                -Päivää rouva, mikä teitä vaivaa, kuinka voin auttaa?

                -Päivää tohtori, vastaa nainen, ja ojentaa kätensä.

                -Avaisitteko silmänne rouva, niin olisi mukavampi keskustella.

                -Siksihän minä tänne tulinkin, kun en saa silmiäni auki. En jaksa pidellä väkisin silmäluomiani

                auki, kun ne eivät pysy itsestään.

                -Koska se alkoi, kuinka kauan teillä on ollut tämä vaiva?

                -Se on oikeastaan alkanut jo nuorena, mutta pahenee iän karttuessa, koska voimani vähenevät

                pönkittämään silmäluomiani jatkuvasti. Kun ei käsilläkään voi pidellä tuolta pään sisältä.

                -En oikein ymmärrä mitä tarkoitatte. Avatkaapa nyt silmänne niin katsotaan.

Nainen räväyttää silmänsä selälleen, tuijottaa torhtoria hetken, mutta sulkee taas luomensa, vaikka istuukin päin tohtoria.

                -Tavalliset silmät kuten huomaatte, mutta eivät pysy auki. Minä olen umpisilmänukke, jonka 

                mekanismi on mennyt rikki. Korjatkaa se, niin autatte minua!

                -Selittäkäähän tarkemmin, kohottaa lääkäri. Hän näyttää huvittuneelta ja miettii itsekseen 

                kuinkahan tästäkin hullusta taas selvitään.

Se on mies tuo lääkäri, ajattelee nainen. Sille pitää selittää niin kuin miehelle, tarkasti ja teknillisesti, ei se muuten ymmärrä.

                - Onko tohtorilla ovellista autotallia?

                -Onhan minulla, mitä se nyt tähän kuuluu?

                -Autotallin ovessa on sellainen painonsiirtomekanismi. Kun ovi on kiinni paino on raskaan oven

                puolella ja sen vastapaino on noussut tallin sisäpuolella ylös.Kun käännätte oven alahelmassa

                olevasta kahvasta ja nykäisette ovea vähän ylöspäin, vapautuu vastapaino autotallin sisäpuolella,

                laskeutuu alas ja nostaa oven ylös ihan itsestään. Sitten ovi on auki ja pysyy pitelemättä, kunnes 

                taas nykäistään kahvasta ja ovi sulkeutuu yhtä helposti. Ovimekanismi ei toimi vahingossa,

                vain silloin kun te tahdotte avata tai sulkea aukon. Ymmärrättekö?

                -Tietysti minä ymmärrän, mutta mitä tekemistä autotallin ovella on teidän vointinne kanssa, sitä

                minä en ymmärrä.

Tohtoria alkaa hermostuttaa.

                -Umpisilmänukella on samanlainen mekanismi. Silmäluomet toimivat pään sisällä olevan 

                vastapainon avulla. Kun nukke on pystyasennossa, sen silmät ovat auki, kun se lasketaan 

                selälleen, sen silmät sulkeutuvat ja ripset lepäävät nuken muoviposkilla kauniisti. Olettehan 

                tekin nukkeja nähnyt? Jos teillä on tytär, hänellä on sellaisia nukkeja, käykää katsomassa.

Nainen pitää pienen tauon ja jatkaa alistuneella äänellä silmäluomet kiinni:

                -Minun silmämekanismini on mennyt rikki. Silmäni sulkeutuvat koko ajan.

Tohtori kuuntelee häntä mykistyneenä.

Nainen istuu pää painuksissa tovin aikaa ihan hiljaa, mutta jatkaa sitten puhettaan muistoihinsa sukeltaen:

                -Hankala vaiva tästä viallisesta silmämekanismistani oli kyllä silloinkin, kun silmäni eivät 

                menneet lainkaan kiinni. Ne rävöttivät apposen ammollaan yötä päivää, eivätkä luomet 

                pysyneet kiinni. Päivällä avonaiset silmät olivat ihan hyvät ja käyttökelpoiset, mutta eivät yöllä.

                Valoisina kesäöinä ne näkivät jokaisen oksanreiän katossa ja pimeän tultua kuun liikkeet öisellä

                taivaalla.

Tohtori näkee nyt kyynelten valuvan hiljaa suljettujen luomien takaa pitkin naisen poskia, kun tämä jalkaa kertomustaan:

                -Olisin halunnut nukkua jaksaakseni taas seuraavana päivänä leikkiä kaupantätiä tai opettajaa.

                Kun olin leikkinyt, tai ollut mehukutsuilla Barbien ja Kentin luona, tuli ohimooni sukkapuikko

                ja pisti ensin kerran ja sitten yhä useammin ja toisellekin ohimolle. Päälakea jykersi virkkuu-

                koukku, ja otsaa pistelivät ämmänneulat. Jos en olisi pian päässyt pimeään lelukoppaan, pääni

                sisällä alkoivat välkkyä salamat ja revontulet kaikissa ihanissa väreissä, mutta silmiäni lasimurs-

                keen tavoin sisäpuolelta viillellen.

                -Olettekohan te nyt väärässä paikassa, en minä ole psykiatri, tohtori sanoo väliin hätääntyneenä.

                Hän tuntee itsensä avuttomaksi naisen edessä.

Nainen jatkaa kertomustaan kuin juna, eikä kuuntele tohtorin kysymystä.

                -Nuken pienet viat korjaantuvat yleensä, kun sitä vähän ravistellaan ylös, alas ja sivuille,

                heitetään lelulaatikkoon ja unohdetaan sinne vähäksi aikaa. Myös päälläseisonta ja pään 

                tyynyyn hakkaaminen ovat tehokkaita konsteja.Minuun kokeiltiin niitä kaikkia, vaikka pääni

                oli täynnä kirvelevää valoa ja lasinsiruja. Siihen tuli kuhmuja ja se koski kovin. Silmämekanis-

                mi ei voi toimia, jos se juuttuu lasinsiruihin, kipuun ja itkuun siellä pään sisällä.

Huoneessa on hiljaista. Nainen katsoo nyt harmailla suurilla silmillään tohtoria. Kyyneleet valuvat kasvoilta puserolle. Hän jatkaa kertomustaa: 

                -Onneksi tuli poika, joka porasi pienen reiän nuken silmäkulmaan. Niin suolavesi ja vähitellen

                myös lasimurse valuivat kyynelinä pois painamasta nuken  silmämekanismia. Kiltti tyttö puhalsi

                kuhmuihin ja sukkapuikkojen jättämiin reikiin, kampasi nuken hiukset, suoristi esiliinan, ja 

                asetti sen päiväksi sohvalle istumaan jalat haarallaan ja yöksi vuoteeseensa. Nuken luomet 

                sulkeutuivat taas, ja ripset varjostivat somasti sen muoviposkia.

                -Siitä lähtien ne ovat sulkeutuneet liian herkästi myös päivisin, pystyasennossakin, siinä

                sohvalla jalat haaralllaan istuessani. Tai silmät ovat olleet auki sängyssä vaakasuorassa 

                asennossa, jolloin koko vartalo on jäykkänä ja jännittyneenä, niin kuin muovinukke konsanaan. 

                -Oletteko käynyt psykiatrilla? Kehoittaisin teitä varaamaan ajan pikimmiten, tohtori pääsi 

                sanomaan, kun nainen vihdoin lopettaa. Hän helpottuu, kun saa sysättyä naisen pois huolestaan, 

                pois oikeiden sairaiden tieltä.

                -Minä olen käynyt psykiatrialla, fysiatrilla ja foniatrilla. Minua ovat tutkineet neurologit,

                silmälääkärit, hammaslääkärit, homeopaatit ja hieroja. Olen etsinyt parannusta vaivaani 

                ennustajalta, uskonnosta, ihan luterilaisesta, transendenttisestä mietiskelystä, joogasta, psyko-

                ja sosiodraamaharjoituksista, erilaisista ruokavalioista ja liikunnasta: lenkeilystä, voimistelusta,

                uinnista, hiihtoharrastuksesta. Olen opiskellut psykologiaa, lukenut kaunokirjallisuutta, käynyt

                terapeutilla ja psykoanalyysissä. Korvalääkärissäkin olen joskus käynyt, niin ja gynekologilla

                tietysti. Tuntuu vain ettei se gynekologi sentään pään sisälle asti näe.

                -Josko te kirurgina voisitte tehdä reiän tuonne päähän ja katsoa mikä siellä reistaa ja korjata sen 

                mekanismin?

                -Muuten olen ihan terve; ei verenpainetta, kolesterolia, sydän- tai keuhkovaivoja. Luutkin ovat 

                hyvät, osteoporoosi ei uhkaa. Se on testattu pari vuotta sitten, kun minulta murtui seitsemän 

                kylkiluuta ja paranivat aika pian kunnon rintarottingiksi taas.

                -Eihän ihmistä voi korjata niin kuin nukkeja, yritti lääkäri ystävällisesti.

                -Pitäisikö minun sittenkin kääntyä ATK-insinöörin puoleen?

Nainen kysyy nyt pilke silmäkulmassaan.

                -Kun minun tietokoneeni meni epäkuntoon, tuli insinööri, hajotti koneen osiksi työhuoneeseeni

                ja ilmoitti:

                -Tarvitsette lisämuistia. Ohjelmatkin ovat aivan liian vanhoja, niitä piää vaihtaa, muuten ei voida

                tehdä mitään tietokoneen toiminnan parantamiseksi. 

                -Nyt odotetaan uutta osaa koneeseen, ja koneen kummallisia kappaleita lojuu pyödilläni. En

                oikein luota päätäni ATK-insinöörin korjattavaksi, vaikka aivot ovat varmaan samantapaiset.

                olen jo luopunut pääni levyasemista A, D, E ja F, etteivät ne häiritsisi pääaseman, C:n kapasi-

                teettia. Insinöörin mielestä C-asemani oli niin täynnä, että se halkesi, eikä koneeni jaksa enää

                toimia muilla asemilla. Niistä on pakko luopua, jos haluaa edes emolevyn toimivan.

Taas naisen ilme vakavoituu. Hän jatkaa aivojen vertailua tietokoneeseen:

                -Onhan sitä tallennettavaa kertynyt, kun ei ole osannut purkaa välillä pois. Siitä itkustakin

                on jo niin kauan. Nyt puretaan uudelleen! Mutta kun jäi tämä vaiva, että silmät eivät pysy auki, 

                vaikka pääni on jo ihan tyhjä kaikesta elämän aikana kertyneestä. Joku se junnaa tätä silmäme-

                kanismia tyhjässäkin päässä.

Tohtori tulee surulliseksi, sillä hänellä ei ole konstia tai neuvoa umpisilmänuken korjaamiseksi.  Hän hyvästelee naisen:

                -Näkemiin nyt vain, olen pahoillani että en voinut auttaa teitä.

                -Pitää varmaan kääntyä seuraavaksi television Ansan ja OIvan Nukketohtorin puoleen. On niin

                paljon asioita, joihin vielä tarvitsen näkeviä silmiä ja toimivaa päätä, nainen sanoo surullisella

                äänellä ja poistuu vastaanotolta."

Sairauteni nimi on masennus. Toim. Merja- Urponen-Tuukkanen.2003. 

             

 

 

 

 

 

 

 

                 

 

 

 

Sopeudu tai...

 "...Kun asiat epäonnistuvat tai haluttuun tulokseen ei päästä, on asiantilaan sopeuduttava. Sopeutua voi monellakin tavalla. Yksi tapa on aiempien tavoitteiden muuttaminen, toinen on erinlaisten hallintakeinojen käyttö ja kolmas tilanteen uudelleentulkinta.

Tavoitteiden muokkaus. Yksi tapa sopeutua elämän ongelmatilanteisiin on tavoitteiden muuttaminen. Kun yksilö huomaa epäonnistuneensa jonkin keskeisen tavoitteensa toteuttamisessa, on  ensimmäisenä reaktiona yleensä kovempi yrittäminen ja vaihtoehtoisten keinojen etsintä tavoitteen saavuttamiseksi. Ellei tästä ole apua, on edessä tavoitteen muokkaaminen tai siitä luopuminen. Tavoitteiden uudelleen arvioinnin on ajateltu olevan tärkeää myös yksilön hyvinvoinnin ja laajemman elämään sopeutumisen kannalta.

.

.

Hallintakeinot ja defenssit. Kun ihmiset kohtaavat vaikeuksia tavoitteidensa toteuttamisessa, he usein etsivät keinoja tilanteen tai omien tunteidensa käsittelemiseksi. Tätä käsittelyä on kuvattu hallintakeinon käsitteellä (coping). Yksi tapa kuvata hallintakeinoja on jakaa ne funktionaalisiin ja ei-funktionaalisiin. Funktionaaliset hallintakeinot käsittelevät ongelmaa etsimällä siihen aktiivisesti ratkaisuja, hakemalla muiden ihmisten tukea ja miettimällä ja kokeilemalla eri ratkaisuja. Ei-funktionaalisilla hallintakeinoilla taas tarkoitetaan ongelman kieltämistä ja keskittymistä emootioiden säätelyyn.

.

.

Syypäätelmät. Attribuutioteorian keskeinen olettamus on, että kun ihmiset saavat tietoa onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan, he ryhtyvät miettimään niiden syitä, esimerkiksi sitä, johtuuko tapahtuma heidän kyvyistään, yrityksensä määrästä vai tilanteesta. Tällä syiden pohdinnalla on ainakin kaksi tarkoitusta. Ensiksi syiden pohtiminen voi edesauttaa myöhemmissä samankaltaisissa tilanteissa selviytymistä, koska syiden ymmärtäminen auttaa keksimään parempia keinoja. Toiseksi syiden pohdinta voi toimia myös puolustusmekanismina: tietynlainen tulkinta auttaa ihmistä näkemään tapahtuneen itsensä kannalta myönteisellä tavalla. Esimerkiksi huonon koetuloksen tulkitseminen johtuvaksi liian vaikeasta kokeesta suojelee yksilön käsitystä itsestään kyvykkäänä oppilaana."

Ihmisen psykologinen kehitys. Jari-Erik Nurmi, Timo Ahonen, Heikki Lyytinen, Paula Lyytinen, Lea Pulkkinen, Isto Ruoppila. 2006.