"Viisaus ei asu meissä...."
"MITÄ VIISAUS ON?
Viisautta on Platonin ja Aristoteleen ajoista asti pidetty ihmisen kehityksen ihanteellisena tavoitteena. Baltes ja Staudinger (2000) analysoivat kulttuurihistoriallista viisautta käsittelevää kirjallisuutta ja päätyivät viisauden kuuteen tunnusmerkkiin, jotka on havaittavissa eri aikoina eri kulttuureissa:
1. Viisaus käsittelee elämän ja elinolosuhteiden tärkeitä ja vaikeita kysymyksiä.
2. Viisaus edustaa parasta tietämystä, arviointia ja neuvonantoa.
3. Viisaus on laaja-alaista, syvällistä ja tasapainoista tietämystä, joka on sovellettavissa erityisiin tilanteisiin
4. Viisautta käytetään omaksi tai toisten hyväksi.
5. Viisaudessa yhdistyvät mieli ja luonne.
6. Viisaus on hyvin vaikea saavuttaa mutta sitä helpommin tunnistettavissa.
Eri kielten sanakirjoissa esiintyvien viisauden määrittelyjen suuntaisesti viisautta on kuvattu tiedoksi ihmisen elämästä eri olosuhteissa, tiedoksi elämän merkityksen ja elämänkulun vaikeimmista kysymyksistä, tiedoksi elämän epävarmuudesta sekä tiedoksi siitä, mitä ei voi tietää ja miten käsitellä rajallista tietoa (Baltes & Staudinger, 2000).
Viisaudelle on tunnusomaista sen sosiaalinen luonne. Staudinger (1996) kuvasi viisauteen yhdistyvän tiedon ja arviointien perustuvan sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sosiaalinen vuorovaikutus on viisauden kulttuurisen evoluution ja yksilöllisen kehityksen, viisauden käytön ja soveltamisen sekä tietyn tuotoksen viisaaksi tunnistamisen taustalla. Viisas toimija tai viisauden kantaja voi olla joko kulttuuri tai yksilö. Viisaus havaitaan yleensä toisissa ihmisissä, tai toiset kuvaavat muita henkilöitä viisaiksi. Vaikka viisaiden henkilöiden nimeämistä pidetään suhteellisen helppona asiana, itseä ei nimetä viisaaksi (Baltes & Staudinger, 2000). Viisaus on yleensä havaittu kohdistuvan muiden hyödyksi tai muiden etujen ajamiseen: viisauden tarkoitusperät ovat siten sosiaalis-vuorovaikutuksellisia.
Sternberg (1990) on kuvannut kuusi tunnusmerkkiä, joiden perusteella henkilö määritellään viisaaksi. Näitä ovat
- tiedon edellytysten, merkityksen ja rajallisuuden ymmärtäminen
- omien ajatuskulkujen vastustaminen tavoitteena ymmärtää toisten ajatuskulkuja heidän lähtökohtiensa perusteella
- oikeudenmukaisuus ratkaisujen perustana
- monimerkityksisyyden ja esteiden ymmärtäminen
- tavoite ymmärtää, mitä tiedetään ja mitä tieto merkitsee
- ymmärtämisen syvyys, joka ilmenee ajan ja paikan huomioon ottamisena.
Csikszentmihalyi ja Rathunde (1990) tulkitsevat viisauden muodostuneen evoluution tuloksena ja tähdentävät viisauden perusteella tapahtuvaa valokoitumista. He sisällyttävät viisauteen tietynlaisen tiedon hankinnan ja käsittelyn, sosiaalisesti arvostetun ja hyväksytyn käyttäytymisen sekä persoonallisen toivotun tilan tai olosuhteet.
Älykkyyden, luovuuden ja viisauden tutkijana tunnettu Sternberg (1998) on kehittänyt viisauden tasapainoteorian. Siinä viisaus, älykkyys ja luovuus muodostavat kokonaisuuden. Viisaus on älykkyyden käytännöllinen aspekti yhdistyneenä luovuuteen. Sternbergin teoriassa älykkyys on teesi, luovuus antiteesi ja viisaus synteesi. Teorian ydinajatuksena on "hiljainen tieto" (engl. tacit knowledge). Sternberg painottaa viisautta eräänlaisena harvinaisena lahjakkuutena. Tasapainoteoriassa on vahva julkilausuttu moraalinen painotus, yhteisen hyvän saavuttaminen. Toinen keskeinen sisältö on viisauden määritelmään sisältyvä tasapaino yksilön erilaisten harrastus- ja elämalueiden kesken. Tavoitteena on, että ihminen saavuttaisi tasapainon lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sopeutuessaan elinympäristöönsä, muuttaessaan sitä ja etsiessään uusia elinympäristöjä.
Edellä kuvatuissa määritelmissä yhteistä on viisauden olennaisena tunnusmerkkinä esiintyvä yhteisen hyvän tavoittelu: samalla kun etsitään omalta kannalta hyvää ratkaisua, sen pitäisi olla myös muiden henkilöiden kannalta hyvä. Pelkästään oman edun tavoittelussa onnistunut ei ole viisas. Yhteistä on myös se, että viisaus muodostuu monipuolisten elämänkokemusten myötä ja on arvostettua syvällistä tietämystä, jota on vain harvoilla. Harvinaisuus sisältyy jo määritelmän vaatimuksiin, mutta myös tutkimustulokset viisauden ilmenemisestä osoittavat samaa (Baltes & Smith, 1990; Staudinger& Werner, 2003; Sternberg, 1998; Takkinen, Pakarinen, Aunola, Männikkö, & Ruoppila, 1999). "
Lähde: Isto Ruoppila; Luovuus ja viisaus osana persoonallisuutta. Toeksessa: Riitta-Leena Metsäpelto, Taru Feld; Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti