Juttelin erään työkaverini kanssa ja hän kertoi aloittavansa osa-aikaisen eläkkeen. Hän on ollut töissä useita kymmeniä vuosia ja haluaa parantaa omaa jaksamistaan viimeisillä työvuosillaan. Minusta tämä on hienoa ja mielelläni sen hänelle suon.
Kuitenkin koe jo nyt luopumisen tuskaa. Kuinka kamalaa onkaan sitten kun hän jää eläkkeelle. Hän on persoonana sellainen, johon on voinut tukeutua ongelma tilanteissa. On saanut vastauksia ja apua aina. Vastavuoroisesti olen yrittänyt tarjota omaa apuani aina kun olen vain voinut sen tehdä.
Ikäkriisi tuli heti luopumisen tuskan rinnalle. Hiljalleen osastolta siirtyy eläkkeelle niitä vanhempia hoitajia ja hiljalleen itse hiipii kohti sitä hetkeä. Olen itse jaotellut meidät hoitajat ketegorioihin: on vastatulleita/-valmistuneita hoitajia, nuoria hoitajia, keskivälillä olevia hoitajia ja sitten näitä vanhempia. Olen kuvitellut itse olevani osastossa nuori, mutta taitaa olla kuitenkin niin, että kuuluun tuohon keskelle ja vääjäämättä kuljen kohti vanhemman hoitajan titteliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti