Ensisijassa toissijaista

".... miellyttäviä tunteita eli mielihyvää ovat tunteet, joita organismit tavoittelevat, ja epämiellyttäviksi sanotaan tunteita, joita ne pyrkivät välttelemään. Motivaatio on sitä, että tunteet ja niiden odotus ohjaavat organismin toimintaa. Näin siis voitaisiin sanoa, että onnellisuus (mielihyvänä) on ihmisenkin toiminnan perimmäinen tavoite.

Tyypillisimmillään jonkin vietin tai tarpeen tyydyttäminen tuottaa mielihyvää. Eliöiden tarpeet voidaan jakaa primaarisiin ja sekundaarisiin eli ensi- ja toissijaisiin. Ensisijaiset tarpeet ovat biologisia ja yksilön tai lajin elossa säilymisen kannalta välttämättömiä, kuten nälkä, jano, hapen tarve, seksuaalisuus ja niin edelleen. Niiden tyydyttäminen on eliön tärkein mielihyvän lähde.

Toissijaiset tarpeet ovat syntyneet ensisijaisista oppimisen kautta. Behavioristisen ajattelun mukaan esimerkiksi rahan himo ajateltiin ehdollistumisen kautta syntyneen nälästä ja turvallisuuden tarpeesta. (Nykyajan sosiaalipsykologi näkee tietenkin rahanhimon syntymisessä monia muita sekä kulttuurin että yksilön kehityksen tekijöitä.) Varsinaisesti mielihyvää tuottaa ensisijaisten tarpeiden tyydyttäminen, mutta myös toissijaisen tarpeen tyydyttäminen tuottaa mielihyvää siksi, että se assosioituu ensisijaiseen tarpeeseen. Sen tyydyttyminen on ikään kuin `lupaus´ensisijaisen  tarpeen myöhemmästä tyydyttymisestä.

Sekä ensi- että toissijaisten tarpeiden tyydyttämistä voidaan käyttää suoritusten ja niiden oppimisten palkkiona, koska eliö on halukas tekemään monenlaisia asioita tyydyttääkseen tarpeensa. Ensisijaisen tarpeen tyydyttyminen -tai ehkäpä sen jälkeinen rauhallinen olotila- voisi tämän ajattelutavan mukaan olla perimmäisen onnen tila. Mutta myös toissijaisten tarpeiden tyydyttyminen luo onnen kokemuksia. 

Ruumillisten tarpeiden tyydytys antaa onnen kokemuksia. Ne ovatkin ensisijaisia tarpeita. Hyvä ateria ilahduttaa ihmisiä. Seksuaalisuuden ja orgasmin yhteydessä onnellisuuden tunteet ovat tavallisia. Toisen ihmisen kohtaamiseen liittyy muutenkin usein onnea ja iloa, jos tapaaminen on itselle tärkeä tai sen kokee ainutlaatuiseksi. Tällöin ehkä olisi jo puhuttava toissijaisista tarpeista. Rakkaus saa aikaan tunteita, jotka liittyvät monenlaisten tarpeiden tyydyttymiseen. Toisen ihmisen palveleminen ja sen hoivaaminen, jota rakastaa, tuottaa ihmiselle välitöntä onnea. Onnen tuottaminen toiselle tuottaa onnea myös antajalle." 

 Psykologin esseitä; Kirsi Lagerpetz. 2000.

 

Sosiaalisuuden juurisyy

"Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä. Vietämme uskomattoman paljon aikaa toisten ihmisten seurassa, kuten perheen ja ystävien kanssa, kokouksissa, kursseilla, juhlissa, ravintolassa tai liikennevälineissä.  Silloinkin kun olemme fyysisesti yksin, olemme yhteydessä muihin puhelimen, postin, television, radion, lehtien, kirjojen ja sähköisten tietoverkkojen välityksellä. Yksinäisellä kävelyretkelläkin, mikäli emme puhu kännykkään, olemme useimmiten ajatuksissamme muiden seurassa pohdiskellen sosiaalisia tilanteita, mitä pitäisi sanoa sille tai tuolla ihmiselle, mitä hän mahtoi tarkoittaa sanoessaan niin tai näin. Melkein kaikki toimintamme on reaktiota toisten ihmisten toimintaan ta suunattu heille.

Mutta mitkä ovat tämän sosiaalisuuden perimmäiset motiivit? Välitämmekö "todella" muiden ihmisten hyvinvoinnista heidän itsensä vuoksi? Välitämmekö siitä, mitä muille ihmisille tapahtuu? Vai välitämmekö heistä vain sikäli kuin heidän hyvinvointinsa joko edistää tai haittaa omien tavoitteidemme saavuttamista? Onko oma hyvinvointimme todellisuudessa ainoa huolenaiheemme? 

Psykologia tieteenä on implisiittisesti hyväksynyt jälkimmäisen näkökannan eli sen, että ihmiset, samoin kuin eläimetkin, ovat sosiaalia egoisteja, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Tosin ihmiset toimivat sosiaalisissa yhteyksissä ja pohtivat muita ihmisiä, heidän tekemisiään ja sanomisiaan miltei koko ajan. He kuitenkin pohtivat muita ihmisiä siksi, että nämä ovat välttämättömiä heidän omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Kuitenkin myös heidän omat tavoitteensa tulevat toisilta ihmisiltä, haetaan tunnustusta, rakkautta, valtaa ja niin edelleen. Omien tavoitteiden kannalta on myös oltava tietoinen siitä, mitä muut tavoittelevat ja tekevät. Sosiaalisten suhteiden ja tilanteiden kontrolloiminen on vaikeaa puuhaa, suorastaan kokopäivätyötä. Myös toiset yrittävät saada selville meidän tavoitteitamme ja puolestaan kontrolloida meitä. Ja silti ihmiset viihtyvät yhdessä ja nauttivat toistensa seurasta. 

Sosiaalinen egoismi on ollut psykologiassa yleisesti hyväksytty selitysmalli viime vuosisadalta lähtien. Vaikka kaikki teoriat eivät sitä suoranaisesti julistaisikaan, psykologian eri suuntaukset, kuten funktionalismi (William James), behaviorismi (B.F. Skinner), psykoanalyysi (Sigmund Freud), kognitiivinen psykologia ja sosiaalipsykologia olettavat kaikki, että oman itsen hyvinvoinnin edistäminen on ihmisten primaarinen tai perimmäinen motiivi, kun taas muiden ihmisten hyvinvoinnin edistäminen aina perustuu sekundaarisille motiiveille eli on luonteeltaan välineellistä.

Tämän ajattelutavan mukaan esimerkiksi kahden ihmisen välinen läheinen suhde perustuu sille, että kumpikin osapuoli on riippuvainen siitä että toinen tyydyttää hänen tarpeensa. Henkilö A auttaa tai hyödyttää henkilöä B siksi, että B:n auttaminen on A:lle henkilökohtaisesti palkitsevaa. Autettuaan B:tä A saattaa tuntea itsensä moraalisesti paremmaksi kuin ennen. A tietää myös, että ellei hän auttaisi B:tä tämän tarvitessa apua, B ei myöskään auttaisi häntä vastaavassa tilanteessa. Sitä paitsi, jos A näkee B:n olevan pulassa ta onneton, A tuntee syyllisyyttä ja häpeää. Päästäkseen tästä ahdistuksesta A auttaa B:tä. Auttaessaan B:tä A siis pohjimmiltaan auttaakin itseään." 

Psykologisia esseitä; Kirsi Lagerpetz. 2000. 

 

Miettimistauko

Blogissa on vähän vahingossa ollut tauko. Olen miettinyt blogin jatkoa. Ja tullut siihen tulokseen, että blogi jatkuu, mutta ilman tasaista postailua. Nythän olen postannut kaksi kertaa kuussa varsin tasaisesti ja olen siitä pitänyt kiinni jo pidempään. Tämä on välillä tuntunut varsin raskaalta ja haastavalta arjen keskellä. Se kuka rajat blogille ja postauksille asettaa olen tietenkin minä.

Minun blogini ei ratsasta lukijoilla, eikä tätä mainosteta missään erityisemmin. Lisäksi kirjoitan vielä anonyymisti. Eli blogi on minulle tapa ilmaista itseäni ja tuoda esille minusta mielenkiintoisia tekstejä ja ajatuksia. 

Joten olen asettanut bogilleni uudet rajat. Postaa kun sinusta tuntuu siltä, ilman pakkoa tai velvoitteita.  

Kiitos jos joskus käyt katsomassa mitä täältä löytyy. 

Onnen kokemus

"Jokin toive, jonka ei ehkä ole uskonut toteutuvan, on täyttynyt. Ihmisestä tuntuu kuin hän äkkiä kohoaisi irti maasta ja leijailisi muutaman sentin korkeudella maanpinnan yläpuolella. Hän haluaa hypellä ylös ja alas ja kertoa tapahtumasta muille, tuttujen puutteessa vaikka tuntemattomille. Keho rentoutuu ja liikkuminen on vapaata. Onnen valtaama ihminen tuntee itsensä avoimeksi ja haluaa kommunikoida muiden kanssa. Hän on myös tavallista valmiimpi luottamaan muihin.

Tähän tapaan voi kuvata onnen kokemusta. Onnellisuus on motivaation kannalta keskeinen sen vuoksi, että juuri sentapaista olotilaa eliöt pyrkivät jatkuvasti koko elämänsä ajan tavoittelemaan." 

Psykologin esseitä; Kirsi Lagerpetz. 2000. 

 

Aggressiosta

"Aggression 'perimmäiseksi päämääräksi' on usein ajateltu vastustajan tuhoamista. Tämän perusteella aggressio käsitetään kuoleman vietiksi. Suurin osa aggressiosta ei kuitenkaan ole tällaista. Monille eläimille on esimerkiksi ominaista, että ne ärsyyntyvät vieraiden tunkeutumisista läheisyyteensä ja pyrkivät ajamaan nämä tiehensä. Päämäränä ei kuitenkaan ole tunkeutujan tappaminen vaan nimenomaan sen karkottaminen omalta alueelta. Ainoastaan kun syntyy voimakasta kilpailua ja molemmat osapuolet pitävät kiinni omastaan, tilanne kehittyy tappeluksi, ja ainoastaan kun tappelu on erittäin kiivasta, se johtaa toisen osapuolen tuhoutumiseen. Paljon tavallisempaa on, että jompikumpi lähtee tiehensä. Sosiaalisten eläinten konfliktit ovat yleensäkin harmittomia ja loppuvat nopeasti. Niiden 'tarkoitus' on elintilan varmistaminen tai muiden ristiriitojen ratkaiseminen, ei tappaminen. Evoluution kannalta katsottuna aggressiomotiivia ei ole syytä pitää 'pohjimmiltaan' tuhoamiseen tähtäävänä. Sellainen motiivi kaventaisi lajin geneettistä variaatiota ja olisi lajin säilymisen kannalta epätarkoituksenmukainen.

Myöskään ihmisillä suurin osa aggressiosta ei lainkaan tähtää tappamiseen eikä edes toisen vakavaan vahingoittamiseen -edes 'pohjimmiltaan'. Hyvä esimerkki ovat riidat ja väittelyt. Osallistuessaan väittelyyn ihmiset haluavat hyökätä ja ovat useimmiten aggressiotilassa. Kuitenkaan he eivät suinkaan toivo vastustajansa kuolemaa vaan päinvastoin ymmärtämystä ja oikeutusta omalle näkökannalleen. Itse asiassa toisen kuolema, jos sellainen sattuisi, pilaisi tehokkaan väittelyn täydellisesti. Väittelyä käyvät usein ihmiset jotka ovat hyviä ystäviä keskenään ja aikovat pysyäkin ystävinä. Suuttuminen ristiriitatilanteessa ei ole samaa kuin tuhoavuus." 

Psykologin esseitä; Kirsi Lagerpetz. 2000. 

 

Ikuisesti jatkuva elämä

"Kuolemattomina emme oikeastaan edes olisi elämämme subjekteja. Mikään hanke tai pyrkimys ei voisi identifioida meitä - minua - ikuisesti jatkuvan elämän kaaoksesta, koska kaikki muutkin kuolemattomat ehtisivät tehdä ikuisesti jatkuvassa elämässään aivan kaiken - eli kaiken saman kuin minäkin. Kuolevaisuus siis uhkaa viedä (ja lopulta vie) minulta nykyisen minuuteni ja tulevaisuuteni, mutta samoin tekisi kuolemattomuus; lisäksi se tavallaan veisi minulta menneisyytenikin, koska ei olisi enää muista ikuisesti elävistä ihmisistä erillistä minuutta, jolla voitaisiin sanoa olevan mitään "omia" hankkeita tai pyrkimyksiä.

Kuva: Pixabay/geralt

Ihmisillä voisi toki - vaikka he eläisivät ikuisesti- olla erilaisia kykyjä ja intressejä, joiden pohjalta he puuhailisivat pitkän elämänsä aikana erilaisia asioita, mutta jos heillä tosiaan olisi käytettävissään mittaamaton ikuisuus, he ehtisivät hankkia kaikki mahdolliset kyvyt ja kokeilla kaikkien mahdollisten intressien mukaisia puuhia. Tuskin voidaan väittää, että he välttämättä näin tekisivät, mutta pelkkä mahdollisuus siihen uhkaa nähdäkseni minuuden ainutkertaisuutta."

  Kuoleman kulttuurit Suomessa. Toim. Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen. 2014. 

Pohdintaa kuolemattomuudesta

"Jos olisimme kuolemattomia ja elämämme jatkuisi ikuisesti, meiltä mitä ilmeisemmin katoaisi motivaatio tehdä mitään tiettyjä asioita minään tiettyinä ajanhetkinä. Kaiken voisi aina tehdä myöhemmin. Mikä tahansa normaalielämässä tärkeältä tuntuva hanke voitaisiin tuollaisessa elämässä siirtää aina tuonnemmaksi. Äärettömän pitkän ajan kuluessa kaikki mahdollisuudet toteutuisivat, joten miksi ryhtyisin esimerkiksi kirjoittamaan romaania tai filosofista tutkielmaa nyt - voisinhan tehdä sen esimerkiksi seuraavalla vuosituhannella?

 

Kuva: Pixabay/geralt

Ja jollen aivan näinä päivinä ehtisi tai viitsisi panostaa johonkin tiettyyn ihmissuhteeseen, voisin aina palata siihen tulevien vuosimiljoonina. Elämässä ei oikeastaan olisi mitään sellaista, mitä en joskus voisi tehdä - ja sama koskisi kaikkia muitakin ihmisiä. (Tässä voitaneen sivuuttaa käytännöllisemmät kysymykset siitä, mihin kaikki ikuisesti elävät ihmiset mahtuisivat, olettaen, että heitä syntyisi jatkuvasti myös lisää.)"

Kuoleman kulttuurit Suomessa. Toim. Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen. 2014.