"Tutkittaessa kuolemaa tai pyrittäessä ymmärtämään kuolevaisuutta olennaista on hahmottaa, mitä elämä itseasiassa on: milloin organismissa ylipäänsä voidaan sanoa varmasti olevan elämää ja milloin se on kuollut? Tyypillistä elämälle on molekyylien toiminta solujen sisällä ja solujen ulkopuolella soluväliaineessa. Tämä toiminta puolestaan perustuu solun pattereiden eli mitokondrioiden tuottamaan, ravinnosta peräisin olevaan energiaan elintoimintojen ylläpitämiseksi. Elämälle on myös ominaista mahdollisuus heikentyä niin, että vain osa elävän organismin kokonaisuudesta on toiminnallista. Elämä voi myös regeneroitua eli uudistua. Kalat ja vaikkapa salamanterit voivat uudistaa evänsä tai raajansa ja vioittuneen erilaisista soluista koostuvat elimensä. Tunnemme myös eläinlajeja, kuten vaikkapa laakamadot, jotka voivat uudistaa itsensä lähes kokonaan yhdestä solustaan. Jostain syystä ihminen on pääosin menettänyt tämän kyvyn. Ei tiedetä, mistä tämä ero ihmisten ja primitiivisimpien lajien välillä johtuu, mutta asiaa tutkitaan aktiivisesti.
Elävät organismit, esimerkiksi bakteerit, muodostavat myös samanarvoisia pesäkkeitä ja jakautuvat identtisinä klooneina sukupolvesta toiseen. Elämä voi näin jatkua uudessa organismissa lähes muuttumattomana mutta vastaavasti heiketä osassa elimistöä kokonaisuudessaan. Esimerkki asteittaisesta heikkenemisestä ovat ihmisen aivot. Arvioidaan, että aikuinen ihminen menettää kymmeniätuhansia aivosolujaan joka päivä. Persoonallisuutemme synnyn kannalta hermosolujen kuolema on ollut ilmeisen merkittävää. Tutkimukset ovat osoittaneet, että alkion kehityksen aikana lähes puolet keskushermoston soluista kuolee. Solujen valikoiva kuolema ja tuhlailevaisuus lienee kuitenkin olennainen osa prosessia, jonka lopputuloksena olemme muotoutuneet psyykkisesti ja sielullisesti ainutkertaisiksi persooniksi.
Myös muut elimistömme solut kuolevat ja uusiutuvat elinkaaremme aikana. Kuolema on siten ainaisesti läsnä meissä itsessämme-ilman kuolemaa ei olisi elämää. Kuoleman ja elämän synnyn välisen dualismin on tarpeen olla tasapainossa jokaisella tasolla. Näin ihmisen kuolevaisuus ja kuolema on nähtävissä asteittaisena prosessina, jossa vähitellen luovumme osasistamme. Pitkään elämään on tuskin yhtä varmaa ja toimivaa reseptiä, mutta ottamalla huomioon erilaisia tutkimuksen ja muun kokemuksen esille tuomia asioita, voimme ainakin yrittää pyrkiä vähentämään mahdollisia riski- ja altistustekijöitä."
Kuoleman kulttuurit Suomessa. Toim. Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen 2014.
.png)
