"Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä. Vietämme uskomattoman paljon aikaa toisten ihmisten seurassa, kuten perheen ja ystävien kanssa, kokouksissa, kursseilla, juhlissa, ravintolassa tai liikennevälineissä. Silloinkin kun olemme fyysisesti yksin, olemme yhteydessä muihin puhelimen, postin, television, radion, lehtien, kirjojen ja sähköisten tietoverkkojen välityksellä. Yksinäisellä kävelyretkelläkin, mikäli emme puhu kännykkään, olemme useimmiten ajatuksissamme muiden seurassa pohdiskellen sosiaalisia tilanteita, mitä pitäisi sanoa sille tai tuolla ihmiselle, mitä hän mahtoi tarkoittaa sanoessaan niin tai näin. Melkein kaikki toimintamme on reaktiota toisten ihmisten toimintaan ta suunattu heille.
Mutta mitkä ovat tämän sosiaalisuuden perimmäiset motiivit? Välitämmekö "todella" muiden ihmisten hyvinvoinnista heidän itsensä vuoksi? Välitämmekö siitä, mitä muille ihmisille tapahtuu? Vai välitämmekö heistä vain sikäli kuin heidän hyvinvointinsa joko edistää tai haittaa omien tavoitteidemme saavuttamista? Onko oma hyvinvointimme todellisuudessa ainoa huolenaiheemme?
Psykologia tieteenä on implisiittisesti hyväksynyt jälkimmäisen näkökannan eli sen, että ihmiset, samoin kuin eläimetkin, ovat sosiaalia egoisteja, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Tosin ihmiset toimivat sosiaalisissa yhteyksissä ja pohtivat muita ihmisiä, heidän tekemisiään ja sanomisiaan miltei koko ajan. He kuitenkin pohtivat muita ihmisiä siksi, että nämä ovat välttämättömiä heidän omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Kuitenkin myös heidän omat tavoitteensa tulevat toisilta ihmisiltä, haetaan tunnustusta, rakkautta, valtaa ja niin edelleen. Omien tavoitteiden kannalta on myös oltava tietoinen siitä, mitä muut tavoittelevat ja tekevät. Sosiaalisten suhteiden ja tilanteiden kontrolloiminen on vaikeaa puuhaa, suorastaan kokopäivätyötä. Myös toiset yrittävät saada selville meidän tavoitteitamme ja puolestaan kontrolloida meitä. Ja silti ihmiset viihtyvät yhdessä ja nauttivat toistensa seurasta.
Sosiaalinen egoismi on ollut psykologiassa yleisesti hyväksytty selitysmalli viime vuosisadalta lähtien. Vaikka kaikki teoriat eivät sitä suoranaisesti julistaisikaan, psykologian eri suuntaukset, kuten funktionalismi (William James), behaviorismi (B.F. Skinner), psykoanalyysi (Sigmund Freud), kognitiivinen psykologia ja sosiaalipsykologia olettavat kaikki, että oman itsen hyvinvoinnin edistäminen on ihmisten primaarinen tai perimmäinen motiivi, kun taas muiden ihmisten hyvinvoinnin edistäminen aina perustuu sekundaarisille motiiveille eli on luonteeltaan välineellistä.
Tämän ajattelutavan mukaan esimerkiksi kahden ihmisen välinen läheinen suhde perustuu sille, että kumpikin osapuoli on riippuvainen siitä että toinen tyydyttää hänen tarpeensa. Henkilö A auttaa tai hyödyttää henkilöä B siksi, että B:n auttaminen on A:lle henkilökohtaisesti palkitsevaa. Autettuaan B:tä A saattaa tuntea itsensä moraalisesti paremmaksi kuin ennen. A tietää myös, että ellei hän auttaisi B:tä tämän tarvitessa apua, B ei myöskään auttaisi häntä vastaavassa tilanteessa. Sitä paitsi, jos A näkee B:n olevan pulassa ta onneton, A tuntee syyllisyyttä ja häpeää. Päästäkseen tästä ahdistuksesta A auttaa B:tä. Auttaessaan B:tä A siis pohjimmiltaan auttaakin itseään."
Psykologisia esseitä; Kirsi Lagerpetz. 2000.
