"Kysymys sai Feynmanin ärsyyntymään, mutta hän hillitsi itsensä ja kertoi joskus vuorilla kiipeillessään ajattelevansa vaimoaan ja puhuvansa tälle.
" Kuuletko ääniä päässäsi?"
"En. Tai hyvin harvoin." Hän kertoi joskus juuri ennen nukahtamistaan kuulevansa vanhemman ydinfyysikkokolegansa Edward Tellerin selostavan unkarilaisella aksentillaan atomipommin rakennetta. Lisäksi hän myönsi tätinsä olevan mielisairas.
Keskustelun edetessä Feynman alkoi käydä yhä enemmän psykiatrin hermoille.
Haastattelu huipentui seuraavaan sananvaihtoon:
"No, Dick, huomaan, että sinulla on tohtorin tutkinto. Missä sinä opiskelit?"
"MIT:ssa ja Princetonissa. Entä missä sinä opiskelit?"
"Yalessa ja Lontoossa. Ja mitä sinä opiskelit, Dick?"
"Fysiikkaa. Entä mitä sinä opiskelit?"
"Lääketiedettä."
"Ja tämäkö on lääketiedettä?"
Feynmanin hämmästelevä kysymys ylitti psykiatrin ärsytyskynnyksen, ja hän käski Feynmanin istumaan taaempana sijaitsevalle penkille. Kohta Feynman kutsuttiin toisen psykiatrin luo. Tämä oli vanhempi ja selvästikin edellistä psykiatria korkea-arvoisempi. Hän kyseli tarkemmin Feynmanin kuulemista äänistä ja tavasta puhua kuolleelle vaimolleen.
"Kerron vaimolleni rakastavani häntä, mikäli sinulla ei ole mitään sitä vastaan."
Haastattelun sävy muuttui kireämmäksi. Seurasi väittely yliluonnollisesta, jonka jälkeen psykiatri kysyi:
"Kuinka paljon arvostat elämää?"
"64", Feynman vastasi.
"Miksi sanoit ´64´?"
"No kuinka luulet, että elämän arvoa voi mitata?"
"Ei! Tarkoitan, miksi sanoit ´64` etkä esimerkiksi ´73`?"
"No jos olisin sanonut ´73`, olisit kysyny minulta täsmälleen saman kysymyksen!"
Haastattelu päättyi pian tämän jälkeen. Psykiatri ojensi kirjoittamansa paperit Feynmanille, joka siirtyi odottamaan vuoroaan lopullisen värväyspäätöksen tekevän upseerin puheille. Jonottaessaan hän katseli papereitaan ja huomasi, että psykiatrisessa osiossa luki "D"(deficient) - toisin sanoen hän oli psykiatrisessa mielessä kykenemätön palvelukseen. Feynman päätti selvittää asian upseerin kanssa. Kun tuli hänen vuoronsa, upseeri otti paperit, huomasi "D":n psykiatrisessa osiossa ja muitta mutkitta leimasi papereihin tuomion "hylätty". Setä Samuli ei halunnut Richard Feynmania.
Kun Feynman palasi työpaikalleen ja kertoi tulleensa hylätyksi mielenterveyssyistä, hänen työtoverinsa olivat tikahtua nauruun. Kaikkia Feynmanin ystäviä ei kuitenkaan naurattanut: vuonna 1946 oli varsin vakava asia juotua hylätyksi kutsunnoissa psykiatrisen lausunnon takia. Se saattoi merkitä vakavaa uhkaa "mieleltään vajavaisen" koko myöhemmälle elämälle. Näin ei onneksi käynyt Feynmanille. Hän jatkoi modernin kvanttifysiikan parissa uraauurtavaa työtään, joka huipentui vuonna 1965 Nobel-palkintoon niin sanotun polkuyhtälön kehittämisestä."
Hulluuden historia; Petteri Pietikäinen. 2013
