Meillä hoitajilla on työvaatteet. Ne ovat toki käytännölliset ja suojaavat erinäisiltä roiskeilta. Ne ovat myös eräänlainen symboli ammatista, kuten lääkäreillä takki ja palomiehillä kypärä. Itse ainakin tunnen olevani hoitaja, ollessani työvaatteissani osastollani. Työvaatteesta on tullut osa identiteettiä ja se auttaa ottamaan tietynlaisen "roolin", työminän, esiin. Seuraava kirjoitus suojavaatteista pisti silmääni selatessani Motiivi lehteä.
"Jo faaraoiden aikaan
Suojavaatteita on käytetty työssä jo ihmiskunnan alkuhämäristä. Lähes yhtä vanhoja ovat erilaiset virka-asut, jotka ovat erottaneet kantajansa muusta rahvaasta.
Virka-asuja edellytettiin aikoinaan paljon nykyistä enemmän monissa julkisen hallinnon tehtävissä. Oli sitten kysymys varastonhoitajasta, vahtimestarista tai kuvernööristä. Keisarilliseen aikaan mallit tulivat armeijasta, ja miehisiin virka-asuihin saattoi toimistotyössäkin kuulua kiiltäviä nappeja ja saappaita. Käytännöllisyys jäi koreuden varjoon. Sairaaloiden suoja-asutkin muistuttivat pitkään uniformuja nahkasaappaineen ja nappiriveineen. Yhä edelleen pienet sairaala-asujen yksityiskohdat juoruavat ikiaikaisesta hierarkiasta.
Julkisen sektorin likaisinta työtä tekivät jo yli sata vuotta sitten tuntipalkkalaiset, jotka kaivoivat, nostivat, murskasivat ja kuljettivat mitä milloinkin: yleensä kuitenkin jotain likaista, painavaa tai sotkuista. Pitkään työvaatetus koostui yleensä vain siitä, mitä onnistuttiin itse hankkimaan ja sattui päällä olemaan. Suojavaatteista ei juuri puhuttu; vaihtoehtona oli lähinnä työnantajan maksama pukuraha, vaikka harvat työntekijät sitäkään saivat. Viranhaltijat olivat sitten erikseen.
Pukuraha oli hallinnollisena ajatuksena Suomessakin yllättävän vanha: ensimmäisiin mainintoihin liittyy kuningas Juhana III määräys, jonka perusteella Käkisalmen linnanapteekkarille maksettiin vuonna 1583 rahaa 30 taaleria, vaatetuksen tai 20 taaleria pukurahaa.
Ensimmäinen kunnallinen työvaatesopimus tehtiin vasta vuonna 1976. Silloinen KTV oli mukana sopimuksessa, mikä oli kuitenkin vain ns. suositussopimus. Sitovaa vaikutusta sillä ei ollut.
Tämän uuden suositussopimuksen myötä pyrittiin yhtenäistämään pukuraha- ja suojavaatetusmääräykset sekä tuomaan kuntasektorille entistä suuremmat mahdollisuudet rationalisointiin. Sopimuksella luovuttiin myös terveydenhuoltohenkilöstön pukurahasta sekä siirryttiin terveydenhuollossa työnantajan määräämään tietyn malliseen ja yhdenmukaiseen suojavaatetukseen vuoden 1978 loppuun mennessä. Turhat tärkkäykset jäivät lopullisesti historiaan.
Suojavaatesopimuksessa annettiin samaten ohjeita erilaisten vaatemallien standardeiksi. Vuosien myötä neuvotteluissa sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöstöryhmien lukua kasvatettiin. Aluksi keskityttiin lähinnä terveydenhoitohenkilöstöön. Vaikka ohjeita on useaan otteeseen päivitetty, ovat ne osin vanhentuneet. Samalla markkinoille on tullut uusia suojavaatevalmistajia ja yleensäkin työasujen vaihtoehdot ovat lisääntyneet."
Lähde: Motiivi 6/14
