Haluaisin suositella kirjaa: Kuolema, oikeuslääkäri selvittää; Kari Karkola. 2011. Kirjassa kerrotaan oikeuslääkärin työstä hyvin kansantajuisesti. Kirjassa on kivasti tapausselostuksia ja ote on humoristinen, ei kuitenkaan liikaa. Tässä muutamia esimerkkejä kirjasta.
Ensimmäisessä näytteessä alkoholi yllättää minut. En ole koskaan ajatellut, että se säilyy elimistössä näinkin pitkään.
”Alkoholi säilyy varsin hyvin kuoleman jälkeen ruumiissa. Sen pitoisuus laskee parikymmentä prosenttia ruumiin jäähtymisen aikana ja pysyy sitten tasaisena, kunnes pitkälle edennyt mätäneminen sekoittaa tilannetta. Kuolemanjälkeisiä muutoksia saavat aikaan bakteerit, sienet ja hiivat voivat jälleen vähentää tai lisätä alkoholia elimistössä. Jonkin verran on otettava huomioon verinäytteen ottopaikka, sillä mahan tai suolen läheltä otettuun näytteeseen on voinut imeytyä häiritsevä lisäannos. Parin päivän aikana kuoleman jälkeen voi imeytyä alkoholia mahasta lähellä sijaitsevaan sydänvereen. Paras näyte otetaan nivustaipeen verisuonista.”Patologin ja oikeuslääkärin työn eroavaisuudet ovatkin oikeastaan aika selkeät.
”Patologien päätyö on elävistä ihmisistä otettujen koepalojen ja irtosolunäytteitten perusteella taudinmäärityksen tekeminen muitten alojen lääkäreitten hoitotoimenpiteitten perusteeksi. Tärkein sarka heillä on syöpätaudit. Oikeuslääkärin osaaminen kohdistuu vammoihin, myrkytyksiin, äkillisiin odottamattomiin tautikuolemiin ja erityisesti näiden erilaisiin yhdistelmiin kuolemansyynä. Oikeuslääkäri siis lausunnossaan vastaa poliisin kysymykseen ”mitä on tapahtunut?” Ja patologi vastaa lääkärin kysymykseen ”mikä tauti?”.”
Itsemurha on mystinen juttu ja tilastollista vääristymääkin on havaittavissa verrattaessa tilannetta maittain.
”Suhtautuminen itsemurhaan vaihtelee suuresti eri kulttuureissa. Meillä itsemurhaan liittyy vieläkin perheen häpeän tunnetta, vaikka viime vuosikymmeninä onkin menty avoimempaan suuntaan. Syyllisyyden tunne siitä, ettei ollut tehnyt voitavaansa omaisen tai läheisen auttamiseksi myös ohjaa ajatusta vastustamaan itsemurha-ajatusta. Uskonnolla ei tässä asiassa Pohjoismaissa ole enää suurta osuutta, kun oman käden kautta kuolleet hyväksytään kirkkomaahan kuten muutkin. Katolinen uskonto pitää itsemurhaa kuolemansyntinä ja siksi itsemurhaluokitusta käytetään katolisessa Etelä-Euroopassa vain silloin, kun sitä ei voida välttää. Mielisairaus on hyväksyttävä tausta ja poistaa synnin. Papilla on tässä määrittelyssä merkittävä osa ja käytännössä hän voi ohjata lääkäriä kuolintodistuksen kirjoittamisessa. Niinpä ei ole kumma, että Välimeren Euroopassa tilastojen mukaan itsemrhien määrä on noin kymmenesosa Pohjois-Euroopan tasosta.”
Ja lopuksi vielä latinaa suomennettuna.
”Lain mukaan lähimmillä omaisilla tai muilla vainajan läheisillä henkilöillä on oikeus saada tieto kuolemansyystä ja kuoleman olosuhteista. Omaiset voivat saada kopion kuolintodistuksesta. Se on usein kuitenkin muodoltaan maallikolle vaikeaselkoinen: diagnoosit on merkitty huonolla latinankielellä kaavamaiseen muotoon ja järjestykseen asetettuina ja suomennettuina tyyliin: Carcinoma prostatae cum metastasibus = metastasoitunut prostatakarsinooma (pitäisi olla etäpesäkkeitä lähettänyt eturauhasen syöpä) tai Thrombosis arteriae mesentericae= mesenteriaaliarterian tromboosi (suolilievevaltimon veritulppatukos). Usein jää ihmettelemään, kenen valistukseksi suomennokset on laadittu.”
