Joulukalenteri 2021

Tämän vuoden joulukalenteri on koottu Alexander McCall Smith:n Mma Ramotswe tutkii-sarjan kirjojen  lukujen otsikoista. Halusin toteuttaa joulukalenterin, mutta oikeaa tekstiä ei tuntunut löytyvän. Onneksi lukeminen auttaa aina. Luukuista löytyy välillä yksi sana, välillä useamman sanan lauseita. Niitä en selittele. Tulkoon jokaiselle lukijalle omanlaisensa mielikuva. Toivottavasti nautitte! Hyvää joulun odotusta. 

Kohtaaminen

 "Lääkäri tulee tervehtimään. On myötätuntoinen, mutta asiallinen. Pidättyväisen ystävällinen, rooliinsa täydellisesti sopiva. Keskiruskeat hiukset, pituus 183 cm, paino hallinnassa, silmälasit, joissa värittömät kehykset. Ei mitään huomiotaherättävää ulkonäössä. Minä haen hänestä tukea, yritän saada hänet päästämään minut pahasta. Hän asettuu sängyn toiselle puolelle ja selittää tilanteen hyvin rauhallisesti. Minä en pystyisi. Mutta kaipa he ovat tottuneet. He ovat oppineet, että näin tämä menee. Joku tuodaan loukkaantuneena tai kohtauksen saaneena, kaikki tehdään mitä pystytään ja sitten tulevat omaiset. Ne tulevat kesken työpäivän tai keskellä yöllä, ne tulevat shokissa tai liioitellun rauhallisina ja hoitohenkilökunta pitää heitä silmällä. Ne katselevat miten omaiset jaksavat, ne panevat kaikein merkille. Ne kysyvät omaisilta muutamia pikkukysymyksiä. Omaiset eivät kykene phumaan tai niitä ei pidätä mikään. Ne roikkuvat lääkärin takissa ja latovat tiskiin intiimejä yksityiskohtia perhe-elämästä. Hänelle kun oli nämä varpaat semmoinen arka paikka. Ei koskaan kulkenut paljain jaloin, ettei kukaan olisi nähnyt. Pahannäköiset varpaat. Kynnet paksuuntuneet ja kasvaneet melkein ihoon sisään. Sieni kai se loppujen lopuksi oli, vaikka ei sitä koskaan tutkittu. Lääkäri yskäisee, mutta omaiset eivät lopeta. He alkavat vaahdota terveydenhoidon ongelmista ja lastensa kuljetusongelmista. Kun Henna käy baletissa ja soittotunneilla ja vielä meripartiossa ja Pette pelaa jääkiekkoa niin on hyvin hankala saada järjestettyä. Lääkäri nyökkää ja sulkee kansion ja omaiset riehaantuvat. Ne haluavat tietää mikä on ennuste ja meneekö tässä vielä kauan ja kärsiikö hän ja onko täällä varmasti ammattitaitoista henkilökuntaa. Lääkäri hymyilee ja liikahtaa kohti ovea, silloin omaiset alkavat itkeä.

-Minusta ei olisi tähän hommaan, mutisen, minusta ei mitenkään olisi tähän nyt.

Lääkäri nyökkää. Niin. Vaikeaa se on aina kun tulee kohti itseä. Ollaanhan tässä koko ajan tekemisissä ääripäiden kanssa. Kuolema tulee hyvin lähelle, kaiken toiseksi muuttava murhe. Mutta samalla me myös näemme ne uudet alut, joiden lankoja jälkeenjääneet pitelevät käsissään. Me olemme todistajina täällä paikalla. Ja sittenhän on niinkin, että tähän ihan kuin mihin tahansa muuhun työhön tulee myös tietynlainen rutiini, joka kantaa silloin kun voimat ovat vähissä.

- Miten se, minä kysyn, miten se niinku?

- Niin, lääkäri sanoo, - tilannehan on tällä hetkellä vakaa. Mutta näissä aivoverenvuototapauksissa me emme koskaan voi sanoa varmasti, että potilas tulisi toipumaan ennalleen tai että mitään toivoa ei olisi. Ja tässä tapauksessa... Aivot olivat hyvin kauan ilman happea. Tilanne on tällä hetkellä vakaa. Hänellä on vahva sydän, se vaan jaksaa vaikka muu ruumis olisi jo valmis luovuttamaan.

- Vahva sydän, minä nieleksin.

- Niin. Mitään ylimääräisiä komplikaatioita ei ole. Nyt meidän pitää vain katsoa ja odottaa. Toivottavasti sinulla on aikaa istua täällä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei mikään muu matka ole avartanut minua niin kuin matka, jonka tein kuolevan äitini kanssa."

Onnellinen loppu; Eppu Nuotio. 2015.