Savupötkylä osa 2

”Tapaan tupakkimiehet poliklinikalla. Toinen on Iäkäs ja keuhkot savun runtelemat, toinen nuori ja jalka veritulppaa täynnä. Toisella tupakin savu on hyväillyt keuhkoja jo vuosikymmeniä, ahtauttaen, hiillostaen. Jokainen tupakintäytteinen hengenveto puhkoo hentoja keuhkorakkuloita, aivan kuten kuplamuovi hajoaa sormien välissä, laajentaen, polttaen, ahdistaen. Tupakkimies kertoo tukahduttavasta tunteesta, kotipiiput eivät auta, kun keuhkot ovat riekaleina. Tupakkia vielä kuluu. Kytkemme kaksoispaineventilaattorit, ja henki kulkee taas hetken paremmin. Puhumme lopettamisesta, sillä se olisi loppukeuhkot pelastava hoito. Tupakkimies jää pohtimaan.

Tulppamies on polttanut vasta puoli vuotta. Elinvoimaa uhkuva nuorimies, jonka luunmurtuma ei parane ja jolla jalan verisuonet tukkeutuvat itsekseen sisältä käsin. Sisään lipuu tulppamiehen kohtalotoveri, sydäninfarktin kourissa riutuva tupakkimies, jolla aamuhenkosten synnyttämä tumpin mittainen veritulppa raatelee sydänlihaksen kuoliaaksi. Aloitamme akuutin koronaaripotilaan hoidon.

Kardiologian osastolla toipuneille potilaille luetaan tupakkamonologia siitä, miten sisään hengitetyt sumupilvet hajoavat vereen kymmeniksi myrkky-yhdisteiksi aiheuttaen punaisena kytevää tulehdusta kaikkialle verisuonistoon. Osastolta kotiutuvat rinta rinnan sydänlääkärin ihmepelastuksen kokeneet, mutta myös särkyneet sydämet, vajaalla elinvoimalla, sydän vajaatoiminnassa.

Tarinan kolmas tulppamies makaa halvaantuneena sängyssä. Tupakki ei kysele, minne jälkensä jättää, vaan tasapuolisesti polttaa aivovaltimoita tukkoon, loitsii suoniin pullistumia tai puhkoo niitä rikki vuodattaen veren aivokudokseen. Mustan magian lailla tupakki varastaa ihmiseltä puhekyvyn, muistot tai itsenäisen elämän. Kytevänä liekkinä etenevä inflammaatio hiipii suonissa päästä varpaisiin jättäen jälkeensä hiiltyneitä, kuolioon menneitä varpaanpäitä sekä traagisia ihmiskohtaloita.

Amputaatiotekniikoita onkin kehitetty lukuisia. Onneksi moderni medisiina rientää väliin tukoksia liuottaen, pullistumia korjaten, halvaantuneita parantaen. Tänään tupakkimies selviää omin jaloin rakkaidensa luokse.

Toisin on neljännen tupakkamiehen tarinan laita. Tupakka syö miestä kasvattaen syöpää mitä moninaisimmissa muodoissa elimiä tukkien ja rikki repien. Aamu kahdeksalta tupakkimiehet siirtyvät jonossa kohti leikkaussaleja. Tupakin polttomerkki löytyy jollakin kielestä ja nielusta, toisella ruokatorvesta ja haimasta. Keuhkosyöpää varten on varattu kokonainen osasto. Kirurgien, syöpälääkärien ja keuhkolääkärien armada on valjastettu tupakkasyövän suitsimiseen. Syöpätaistelu voitetaan onneksi yhä useammin. Moni lopettaa tupakin ensimmäisen syövän kohdalla.”

Jatkuu.. 

Jouko Nurkkala; Tupakkimiehen ehyempi elämä. Lapin Kansa 24.7.20 

 

 

Savupötkylä osa 1.

Seuraava kirjoitus on 24.7.20 Lapin Kansassa julkaistu näkökulma. Kirjoittaja on Jouko Nurkkala. Nurkkala on akuuttilääketieteen erikoislääkäri ja yleislääkäri, joka erikoistuu anestesiaan ja tehohoitoon. Kirjoitus on täällä siksi, että kohtaan itsekin tupakkimiehiä ja -naisia työssäni. Tekstissä käytetyt kuvaukset kohtaamisista tupakoitsijoiden kanssa ovat hyvin tuttuja, myös valistus näkökulma on tuttu.   Suru tulee puseroon jo keuhkonsa karrelle polttoaineiden kanssa. Itse haluaisin viedä muutaman paljon tupakoivan ystäväni kohtaamaan näitä ihmisiä, koska sanat tai kuvat eivät vain riitä. Voisinko säikyttää heidät lopettamaan tupakoinnin? Teksti on tässä blogissa jaettu kolmeen osaan.

 ”Tupakkimiehen ehyempi elämä

Tunnen usein voimattomuutta ja suurta huolta tavatessani tupakkimiehen. Välillä kasvot ovat nuoret ja uljaat, ajoittain uurteiset ja harmaat, kuin tuhka tuhkakupissa. Sormet ovat työmiehen uran uurtamat, tupakin kellistämät. Välillä taas sorjat, savukkeen rypyttämät naisen kädet.

Sormet vievät tupakin huulille tuhannetta tai ensimmäistä kertaa. Hetki on sosiaalinen tai yksinäinen, välillä viihteellinen tai riippuvuuden pakottama. Moni kai miettii, miksi joskus aloitinkaan. Moni etsii voimaa lopettaa.

Kohtaan tupakkimiehen vastaanotolla erilaisten ajatusten kera, puhumme eletystä elämästä ja koetuista vaivoista, tekemisistä ja menemisistä. Kysyn tupakoinnista ja lopettamisesta ja tupakkimies vastaa tietävänsä. Lopetettukin on monta kertaa, aloitettu vain yhden kerran enemmän. Keskustelemme haitoista, niistäkin tupakkimies on kuullut. Hyvää hetkeä ei ole näköpiirissä; jos sitten myöhemmin, sanoo tupakkimies. Kannustan ja olen huolissani. Side tupakkiin on väkevä.

Nykylääkäri on potilaan advokaatti ja kanssakulkija. Pitää olla korrekti ja tieteellinen, pelottelu on sopimatonta. Lääkäreiden keskuudessa kerrotaan toki tarinoita siitä, miten miten joku pelotteli potilaan hengiltä. Siihen loppui tupakointi. Toinen tohtori argumentoi ennaltaehkäisyn tärkeydestä ja kolmas hypnotisoi. Tupakkimies on kuullut monta poppamiestä ja valistajaa vailla tulosta. Välillä lääkäri on ollut vaiti tupakasta, aivan kuin kummallakaan ei olisi keinoja pattitilanteessa ja tupakka tukkii molempien suut kokonaan. Miten minä voisin onnistua?

En halua olla mykkä, mutta mistä löytäisin oikeita sanoja? Miten voisin puhutella toista siten, että tavoitamme yhdessä riittävää tarvetta, voimaa ja uskoa viimeiseen tuppaukseen? Jos tohtisin, kertoisin tarinoita menneiden tupakkimiesten opetuksista, kärsimyksistä, elämästä ja kuolemasta. Jos osaisin, kertoisin tarinat vakavalla empatialla, äärimmäisellä tärkeydellä, suoraselkäisillä faktoilla, kannustamalla, rohkaisemalla ja täydempää elämää tavoitellen. Puhuisin kuin mies miehelle, sillä panokset ovat korkeat.”

Jatkuu...