torstai 28. helmikuuta 2019

Ihmisten hoitaja

Martti Lindqvist:n kirja Ammattina ihminen (1985) herätteli mukavasti eettistä ja moraalista omaatuntoa. Kirja sinänsä oli jonkin verran ajastaan jäljessä, mutta eettiset ja moraaliset osiot käyvät tähänkin päivään aivan mainiosti. 
”Eräässä mielessä hoitaja hoitaa itseään. Ihminen on sekä hoidon kohde että hoidon suorittaja. Hoitajan oma ihmisyys tulee haasteena vastaan niissä ihmisissä, jotka ovat riippuvaisia hänen avustaan.” (Luku 3. Hoidon eettinen perusta.)
Ylläoleva kohta jäi mieleeni. Kuinka paljon hoitajana kohtaankaan potilaita, ihmisiä, persoonia. Kuulen ja näen erilaisia ihmiskohtaloita, tarinoita, elämiä. Ne eivät voi olla vaikuttamatta omaankin ihmisyyteeni.
”Eettiseltä kannalta avun antamisen ainoa kriteeri on henkilön avuntarve. Riippumatta elintavoistaan, virheistään ja mahdollisesti usein toistuvista epäonnistumisistaan ihmisellä on oikeus tarvitsemaansa apuun ja hänet persoonana ehdoitta hyväksyvään huolenpitoon.” (Esimerkki: Ihmisyyden kaatopaikat.)
Tämä kolahti myös syvälle. Tässä kohtaa kirjassa kuvataan mm. alkoholisteja ja narkomaaneja. Minusta tällainen eettinen ajatus ei vanhene. 
”Terveydenhuollossa ja myös muilla hoitoaloilla tarvitaan ”itsensä mittaisia” työntekijöitä. Ihmisiä, jotka panostavat persoonaansa, tunnustavat oman rajallisuutensa, uskaltavat käyttää luovia kykyjään ja rakentavat omilla ehdoillaan toimivaa hoitoyhteisöä.” (Luku 6. Ihmisenä ja ammatissa kasvaminen.)
Ja lopuksi vielä kuvaus työntekijästä. Tällainen haluaisin olla.