lauantai 24. kesäkuuta 2023

Muuri nimeltä Häpeä osa 2

"Jatkuvan häpeän kanssa eläminen on ihmiselle kuitenkin sietämätöntä. Kukaan ei kestä sitä, että kokee jatkuvasti olevansa laadultaan, arvoltaan huono.Tämä tosiasia täytyy jotenkin kieltää, poistaa tietoisuudesta. Ihminen alkaa valehdella ensin itselleen ja sitten muille. Mitä hän sitten valehtelee? Hän vakuuttaa itselleen, ettei hän ole syyllinen. Hänen täytyy kieltää omat rikoksensa ja vakuuttautua omasta hyvyydestään. Tässä yhteydessä on puhuttu ihmisen psykologisesta puolustusjärjestelmästä, hänen defensseistään. Olisiko niin, että nämä defenssit eivät itseasiassa ole muuta kuin järjestelmällistä itsepetosta, jonka avulla ihminen kieltäytyy omasta kasvustaan kieltäytymällä näkemästä omaa syyllisyyttään?

Vanhan testamentin luomiskeromus ilmaisee edellä kuvaamani asian myytin kielellä ja paljon yksinkertaisemmin. Eeva otti omenan, mitä hän ei olisi saanut tehdä. Hän tiesi, että se oli häneltä kiellettyä. Hän sai Aatamin mukaansa tähän kiellettyyn tekoon. Aatamikin itseasiassa tiesi, että teko ei ollut Jumalan mielen mukainen. Molemmista tuli siis syyllisiä. Tässä yhteydessä ei ole oleellista miettiä, oliko omenen ottaminen tekona synti vai ei, oleellista kertomuksessa sen sijaan on, ettei kumpikaan kohdannut syyllisyyttään. Tämä olisi voinut tapahtua esimerkiksi rientämällä katuen tunustamaan teko Jumalalle. Koska näin ei tapahtunut, heidän syyllisyytensä alkoi muuttua heidän häpeäkseen. Tämän johdosta Aatamista ja Eevasta sanotaan, että he lymysivät. Lymyäminen merkitsee piiloutumista eli valehtelemista. Heidän piti myös peittää itsensä, jotta heidän häpeänsä ei näkyisi. Siksi he verhosivat sukuelimensä viikunanlehdillä. Näin he eivät olleet enää viattomia eivätkä totuudellisia. He olivat syyllisiä mutta eivät halunneet myöntää syyllisyyttään, koska se olisi merkinnyt sitä, että heidän olisi täytynyt tunnustaa olevansa pienempiä kuin Jumala, siis pelkkiä ihmisiä, jotka tarvitsivat Jumalan anteeksiantoa. Aatami ja Eeva tahtoivat itse olla Jumala.

Aatamin ja Eevan häpeä alkoi siirtyä seuraaville sukupolville. Heidänyhteinen valheensa ja häpeänsä muuttui vuosituhansien vieriessä koko ihmiskunnan yhteiseksi valheeksi ja häpeäksi. Ensimmäisten ihmisten suorittama valtuuksien ylittäminen ja siitä seurannut koko ihmiskunnan tragiikka on Vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomuksessa kuvattu hyvin yksinkertaisella ja pelkistetyllä tavalla. Mutta usein tämän kertomukset syvin sisältö jää ihmisiltä huomaamatta, kun keskitytään miettimään, onko tämä kaikki todellisuudessa tapahtunut, onko Aatami ja Eeva -nimiset ensimmäiset ihmiset olleet olemassa jossain paratiisi nimisessä paikassa vai eivät.

Perinteiseen uskonnolliseen kielenkäyttöön on tässä yhteydessä vakiintunut sana perisynti. Sillä on tahdottu sanoa jotain perustavanlaatuista inhimillisät olemassa olon ehdoista. On kuin ihminen olisi jotenkin aavistanut tilanneensa traagisuuden ja halunnut kuvata sitä tällä tavoin myytin kielellä. "Jokin on mennyt pieleen jo alusta alkaen eikä tätä tosiasiaa voi ohittaa, jos aikoo kohdata itsessään olevaa perusinhimillistä problematiikkaa."

Näemme siis, että ihmiset ovat pohtineet näitä asioita jo tuhansia vuosia ennen meitä. Meidän sukuplvemme on mukana tässä pohdinnassa ja keksii ehkä uusia tapoja kuvata vanhoja asioita."

 

Tommy Hellsten; Virtahepo olohuoneessa. 2003. Kuva bixabay, Letiha

lauantai 10. kesäkuuta 2023

Muuri nimeltä Häpeä osa 1

"Häpeän myönteinen merkitys on nimittäin siinä, että se muistuttaa meitä rajoista, joiden puitteissa meidän on määrä olla ja elää. Häpeä on se muuri, johon törmäämme kun olemme pyrkineet olemaan enemmän kuin olemme. Se kertoo meille meidän rajallisuudestamme, se ikään kuin palauttaa meitä omaan kokoomme.Rajansa ylittänyttä ihmistä kuvaamme sanoilla hävytön ja häpeämätön. Häpeän puuttuminen on tuomittavaa eikä kulttuurimme hyväksy sitä.

Häpeä muistuttaa meitä ihmisyydestämme: emme ole täydellisiä, emme saa kuvitella olevamme täydellisiä, emme ole Jumala. Jumalaksi pyrimme aina silloin kun luulemme olevamme jotain muuta kuin rajallinen ihminen. Tällöin meiltä puuttuu nöyryys: emme nöyrry jakamaan paikkaamme muiden ihmisten kanssa vaan vaadimme itsellemme enemmän kuin mitä meille kuuluu. Pyrimme paisumaan muiden kustannuksella. Hävetessään ihminen peittää kasvonsa katsomalla maahan tai panemalla kätensä kasvojensa eteen. Mitä hän ei halua näyttää? Hän ei halua näyttää kasvojaan, koska niissä näkyy, että hän onkin vain tavallinen ihminen, joka on ylittänyt rajansa.

 
Häpeän ja syyllisyyden välistä eroa voisi kuvata sanomalla, että syyllisyys liittyy ihmisen tekoon mutta häpeä hänen olemiseensa. Syyllisyys syntyy väärästä teosta mutta häpeä on syvempi tapahtuma, se koskee ihmisen olemusta, hänen laatuaan. "You mede a mistake but you are not a mistake", kuten sanovat amerikkalaiset.

Syyllisyydestä voi vapautua muuttamalla käyttäytymistään, tekojaan. Häpeä, silloin kun se on myönteisessä käytössä, tavallaan kehottaa ihmistä myöntämään syyllisyytensä ja vapautumaan tätä kautta häpeän otteesta. Mutta jos häpeä ei niinsanotusti muutu syyllisyydeksi, silloin vaakalaudalla on ihmisen oma arvo, hänen laatunsa. Ja tätä on mahdotonta muuttaa, sillä emme voi muuttaa itseämme. Häpeästä voi vapautua vain suostumalla näkemään oman syyllisyytensä ja tunnustamalla sen. Jos siis en suostu näkemään ja tunnustamaan syyllisyyttäni, olen häpeään sidottu. Mitä enemmän minulla on vääriä tekoja joita salaan, sitä enemmän minussa on häpeää. Jos en tunnusta vääriä tekojani en voi muuta kuin elää häpeäni kanssa."...

 Tommy Hellsten; Virtahepo olohuoneessa. 2003. Kuva iStock