Aviopuolisoista ja lemmikkien omistajista sanotaan, että jossain vaiheessa he alkavat muistuttamaan toisiaan. Vai onko kyse vain siitä, että yhteistä elämää on eletty niin kauan, että tunnetaan toisensa läpikotaisin. Osataan rytmittää omat tekemiset toisen kanssa samaan tahtiin ja se antaa ulkopuolisille kuvan samankaltaisuudesta? Jossain Aku Ankan sarjassa tätä asiaa on parodioitu, aika hauskasti, koiranomistajilla. Voisiko tämä samankaltaisuus tapahtua myös työelämässä?
Aloin ajatella tätä asiaa perheenjäseneni kertoessa erästä sairaanhoidollista huomiotaan. Kommentoin asiaa hänelle ja huomasin käyttäväni juuri samoja argumentteja, kuin eräs kollegani.
Kollega on minua huimasti kokeneempi ja olemme olleet samassa työpaikassa useita vuosia. Kaikenlaista on koettu yhdessä. Ehkäpä tämä on jonkinlaista yhteenkasvamista työkavereiden kesken. Oikeastaan jo valmiiksi harmi, että hän jää jokin päivä eläkkeelle. Tulen kaipaamaan hänen persoonaansa jo nyt.
