Maan laulu
Maan laulua vie lämmin tuuli yli pellon metsään,
niitylle, ja radan varteen, missä kivitaskulla on pesä
murtuneessa portaassa.
Puitten alla huminoi
rauhoittava laulu peuran nisistä, joita vasa
haparoiden imee,
maan säveliä helähtelee oksilta
metisinä terttuina, ja
niitä kiirii yli kuuman mullan metsään.
Metsän luolassa
kuuntelevat yhteen painautuneet karvakerät hyräilyä,
pelästyttämättömästi käy hyvä ääni juuri auenneissa
korvissa.
Läpi heinän ja marunan, katkuisten pietaryrttien ja
ratakiskojen
pyyhkii laulu kaipaavana, etsivänä.
Löydettyään kivitaskun, se jää portaan halkeamaan
niin kuin varovainen kosketus.
Eikä siinä kaikki. Maa laulaa tuolla kukkulallakin;
sen syvä humina käy juuri tässä, mihin heittäydyin,
käsi, poski maata vasten, ensin itkinkin.
Ison kiven juureen. Maria Vuorio. 2001.
