Silloin hän muuttui pilveksi, joka hukutti veteen pellot ja kylät, ja kaikki sadattelivat häntä. Mutta pian hän huomasi että jokin väkevä voima työnsi häntä pois ja käsitti että se oli tuuli. "Kyllä se on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla tuuli!"
Silloin hän muuttui tuuleksi, puhalsi tiiliä talojen katoista ja raastoi puita juuriltaan, ja häntä vihasivat ja pelkäsivät kaikki hänen alapuolellaan. Mutta jonkin ajan kuluttua hän törmäsi johonkin joka ei hievahtanut vaikka hän kuinka voimakkaasti sitä puhalsi - suunnattoman suureen, pilviä hipovaan kiveen. "Kyllä tuo kivi on mahtava!" hän ajatteli. Kunpa minä voisin olla tuo kivi!"
Silloin hän muuttui korkeaksi virkamieheksi, häntä kannettiin kaikkialle kirjaillussa kantotuolissa ja häntä pelkäsivät ja vihasivat kaikki ihmiset, jotka joutuivat kumartamaan häntä hänen ohi kulkiessaan. Oli kuuma kesäpäivä ja virkamiehellä oli kovin tukala olo nihkeässä kantotuolissa. Hän katsoi aurinkoon. Se loisti ylväänä taivaalla hänen läsnäolostaan piittaamatta. "Kyllä aurinko on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla aurinko!"
Silloin hän muuttui auringoksi, joka paistoi armottomasti kaikkien ylle ja korvensi pellot, ja maanviljelijät ja maatyöläiset kirosivat häntä. Mutta valtava musta pilvi liikkui hänen ja maan välitse eikä hänen valonsa enää päässyt loistamaan kaiken maanpäällisen ylle. "Kyllä tuo myrskypilvi on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla pilvi!"
