Luukku 24

JOULUMUISTO

Suuri, suuri keittiö
täynnään oranssia lämpöä.
Kolme isosiskoa
     polkkatukkaisina
ruutuessuissaan häärii.

Äiti otsa loistaen
touhun henkeä huokuu,
poskipäillä uurastusta.
Isän piipahdus ovensuussa
silmissään salaperäisyys ja kuje...
Kinkun tuoksua,
liinojen alla piparit ja tortut,
villasukkaluistelulla
     kiillotettu korkkimatto.

Huolella valittu kuusi
enää kynttilöitä vailla
ja sauna vartoo kylpijää.
Ulkona sininen hämärä
ja suuri, suuri keittiö
täynnään oranssia valoa.

Terhi Suomela.

Luukku 23

LIIKAHDUS

Joululaulu
sieltä kaukaa,
tallella kuusenkoriste
     pintakiiltonsa menettänyt.
Jokin liikahtaa.
Yhä.

Terhi Suomela.

Luukku 22

ENKELI PIIRSI IKKUNAAN

- Äiti, Enkeli piirsi ikkunaan.
- Niin kultaseni, aivan oikein.
Pieni poika koskettaa sormellaan jäätynyttä ikkunaa.
-Onpa kauniita kukkia. Hän koettelee kiertää jääkukan laitaa.
Piirtää jo itse.
- Mitä hommailet? Äiti ihmettelee.
- Joulupukin vain piirtelin.
Jääkylmä putoaa sormen mukana ja niin tuli kuvio.
-Tuleeko meille nyt joulupukki, kun enkelikin piirteli ikkunaan?
- Tulee, tulee, puhelee äiti.
- Kun tulee kesä, niin jääkukatkin sulavat ikkunoista. Silloin linnut palaavat kaukaa tänne Suomeen.
- Mihin minä sitten piirrän, kun ei ole jääkukkaikkunaa?
- Ehkä joulupukki tuo sinulle paperia ja kynän, voit piirtää paperille.
-Haluan tulla yhtä hyväksi taiteilijaksi kuin enkelitkin. He osaavat piirtää kauniita jääkukkia.
- Hyvää yötä nyt vain, kultaseni, näet varmaan unienkeleitä, äitisi valvoo.

Eva-Maria Kärkäs.

Luukku 21

OSASTO 2

Siirtelen kynää riviltä toiselle,
kuoletan aikaani, tallaan tuskaa.
Näissä kehyksissä molempia tahtoo olla
liikaa.

Iltapalaan päättyy aamupalalla alkanut päivä.
Pillerin myötäilemä yö armelias edessä.
Unien ratsut yön yli taakkoja kantaa
ja taas jaksamme jatkaa matkaa.
On luvattoman paljon avuntarvitsijoita.
Kuin kyyhkyt vedämme siipemme yön suojaan
rukoilemme, emme jaksa.

Lepään hiljaa vuoteellani ja mietin tilaani.
Ehkä minulle on annettu aikaa kypsymiseen, että
olisin valmis kun aikani on täysi.
Liekö oikein puhua itsestään,
omasta sairaudestaan;
en vain voi olla puhumattakaan,
kun yritän kuvata nyt elämäni aikaa.

Olga Salmi.

Luukku 20

MATKALLA

Ajat autoa
           minä katselen ikkunasta
                 olemme menossa kotiin
Pian on pimeää
           nyt se on kaukana
                 oikea tie kulkee meitä
Ajat varmalla otteella, sanot
           ota valokuva
Tyyni järven pinta heijastaa taivaan.

Mikko Heikkinen.

Luukku 19

VUODEOSASTO, TAMMIKUUN 6:s 1992

Mummo istuu kiikkutuolissa
kädet helmassa leväten.
Aika etenee hiljaa
pois on jäänyt työ.
Ei enää parsi, paikkaa,
ei kudo sukkaa mummo.
Hän on kevyt kuin ilmalla
täytetty paperipussi.
Varokaa helposti murenevaa.

Näihin tuskien luoliin ovat ovet avoimet.
Valkeat käytävät kätkevät hiljaiset huokaukset,
tarkkaavainen voi kuulla kielillä puhumista.
Hoitajat sijaiskärsijöinä turvallisesti takana,
sovittavat jos niitä tarvitaan.
Täällä aamut alkavat kiireellä ja työllä,
päivää kohti paine lisääntyy.
Käytävät täyttyvät kärryillä ja rattailla.
Vaihtolakanoita, vaippoja, pesutuoleja.
Iltaan kukin taakkansa kantaa.

Sairaalan käytävällä tapasin lähimmäisen       Täällä usein tuskaan pysähtyy 

hän tahtoi rukoilla puolestani,                          monivaiheinen elämä: 

minä nöyränä kuuntelin.                                   verhon takana hiipii 

                                                                          kuolema.

Olga Salmi.

Luukku 18

KUUN LAULU

Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
           ja sydäntä paleltaa

Kierrollaan se näkee sotaa
on riitaa kaduilla
ja ihmisiä kuolee
kuin heinää niittäen

Valollaan ei kuu voi auttaa
kun kaukana jyrähtää
ja tsunamista sortuu
vesi alleen hukuttaa

Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
           ja sydäntä palaeltaa

Kaija Koivisto.

Luukku 17

MINÄ-RUUKKU

Ruukku voi olla säröinen tai tyhjä
valmiina korjattavaksi tai täytettäväksi.
Elämän aineena vesi sen täyttää.
Minäkin ruukku ja hyvin tyhjä.

Ojentelen käsiäni tarttuakseni tilaisuuteen
täyttää läheisten läsnäololla tunnetilani,
oppia vanhan kokemuksista,
kertoa omista ajatuksista.

Vielä pääni liikkuu, silmäni näkevät.
Maailma ei ole valmis, ei tulekaan.
Tarvitaan käsiä ja jalkoja, silmiä ja korvia.
Paikka löytyy työkentässä elämän tiellä.

Jonain päivänä kukkii hellyyden kukka,
nousee kuivaan kankaaseen kanerva.
Sopivat yhteen arkuus ja voima
yhdistettyinä lämmin tunne.

Tie on avattu kulkea käsi kädessä
apua tarvitsevan kanssa.
Voittamattomuus muuttuu voimaksi.
Minullakin on varaa jakaa omastani.

Raakel Pitkänen.

Luukku 16

TALVIAURINKO

Sinnikkäästi
korkean talon takana
räystäitä hyväilee
nuolaisee kiiltoa
jäiseen katuun
välkkyvää kultaa
sälekaihtimiin.

Vain hetken pöyhkeilee
lämpöä antava pilkahdus.

Kaija Koivisto.

Luukku 15

LÄHTÖ

Syksy kallisti päätänsä
Sinä nukahdit syliini.
Kertomuksissa viipyy
                  läheisyys,
eikä uusi elämä tiedä
syntyneensä
iltarukouksen kultaiseen
                  kehtoon.

Elsa Partala.

                 

Luukku 14

Sade

kiiltävä 

musta kivi 

vihreä 

metsä tuoksuu 

rantaan 

keinuu 

veden permanentti 

linnun 

kevyt askel- 

ikuisuuden 

kiertoko?

Kaija Koivisto.

Luukku 13

Verho heiluu levottomasti

kaukaa kuuluu junan kumu 

pää tyynyllä, 

jota täytyy monesti kääntää.

Verho heiluu levottomasti 

kellon ääni on kova 

kädet etsivät asentoa 

jalat painavat toisiaan.

Verho heiluu levottomasti 

yöperhonen kopisee ikkunaan 

päivällä virittyneet ajatukset 

paisuvat suuriksi teoiksi.

Verho heiluu levottomasti 

sade aloittaa rummutuksen 

ikkuna suljetaan 

verho asettuu paikalleen.

Elsi Liiten.

Luukku 12

NÄKYMÄ

Jääkukkaikkunan takaa 

maiseman yksityiskohdat 

ovat pehmenneet ja tähdittyneet.

Taianomainen 

näkymä lupaa, ettei 

elämäntarkoitus ole arkinen.

Terhi Suomela.

Luukku 11

KAUKAINEN MUISTO

Tieltä pihapolulle,
joka vie taloon ja saunalle;
Sen isä lämmitti niin lämpimäksi.
Saunalämpimänä avaralla pihamaalla,
missä puut suhisivat turvallisuutta.
Äidin kuva akkunassa,
mistä pelargonia katsoi kanssaan
lastaan odottavana,
puhtaan kodin ja lämpimän pullan tuoksu,
ovat kaukainen muisto.
Kotitalo tyhjenee,
riisutaan rakkaista esineistään,
lapsuuden muistoista, mielikuvista,
jaetaan maailman tuuliin.
Autiot huoneet
katsovat verhottomista akkunoista
tutuksi tullutta maisemaa,
pihapiirin puita,
ylväitä kuusia,
jotka kasvoivat lapsuuden kanssa
ohi akkunoiden
ylitse katonharjan
ja hentoja riisuttuja koivuja,
joissa talitiainen tirskutti.

Punaisena hehkuvat pihlajanmarjat
niin kuin lapsenakin
auringon lämmittäessä punaista puuta,
missä tilhiparvi pyrähteli.
Tyhjänä katsoo hylätty kottaraisen pönttö,
kylvämätöntä alakuloista kasvimaata,
mistä ennen saatiin talveksi perunat.
Jähmettyneenä paikalleen satukivi,
jolla lapsuuden keijut leikkivät.
Hätääntyneenä orava juoksee aution pihan poikki.
Ikävänsä itkeneet
viinimarjapensaiden marjat kuivuneet.
Hämmästyneen mykkinä
katsovat hylätyt huoneet
autioista ikkunoista.

Viimeisen kerran lukitsen ulko-oven,
jota äidin ja isän eläessä pidettiin aina auki.
Lakaisen surun rappusilta
ja kadotan askeleeni jäljet.
Ohuen ensilumen läpi
kävelen eksyneenä
pihapolulta asfalttitielle.

Elsi Liiten.

Luukku 10

Kahlaan

niin kauan kuin jaksan 

niin kauan että 

hanki 

ulottuu pääni päälle 

tuisku 

tasoittaa hangen.

Toini Marjamaa.

Luukku 9

Sammuva tähti
helpotuksen huokaus avaruuden
äärettömien koettelumusten jälkeen.
Mitään pahaa
ei voi enää tapahtua.

Anna Kyrö.

Luukku 8

KUOLEVAISUUDESTA

Tuulee. Sade pirskottaa kuvioita, joiden läpi tuskin näkyy maisema, sen hylätty pesä. 

Huoneessa verhot lepattavat kohti kattoa ja hän makaa niiden alla uneksien hetkistä, jolloin lakana paukahti, lennähti ilmaan, laskeutui hetkeksi valkeaksi piiloksi.

Rinnallaan hänellä on skarabee ja sydämen viestit, ne hyvät punnittavaksi, mustat on paimennettu pimentoon minne muukin roju.

Ovikello soi. Ei hätää. Verhot laskeutuvat. Ikkunoissa pisaroivat kämmenten jäljet.

Anita Myllykoski.

Luukku 7

Maailma on vuosi ja nolla ihmisyyden aikaan

toiveiden ellipsi 

          mielemme painovoima 

Virranjakaja elämän generaattorissa 

järkytetty rakennelma, 

          joka vielä kestää

Maailma on vuosi ja nolla, julistajain rienaus 

kasteittain eriarvoisuutta, hierarkiaa 

Jonkun laaditun ohjelman sähköinen DNA, 

josta kukaan ei ymmärrä mitään

Oikeutemme laput silmillä 

näpelöimme jumalaisina tulevaisuuden 

Tahdomme leikkiä sokkoleikkiä 

kaiken vallan sovellutukseen

Esa Kylänkoski.

Luukku 6

PALA UTUA

Tahdon olla keveyttä
pala utua aamunkoitteessa
0,01 millimetriä
     tai vähemmän
aamunkoitteessa
fotonien sateessa
     pala udun
Olen enemmän.

Mikko Heikkinen.

Luukku 5

VARHAINEN TALVI

Meri on vaiennut,
aallot hiljenneet.
Jää ja valkoinen vaippa
peittää tumman maan
ja siniset vedet.
Huurrehunnuissa kaikki puut,
pensaat vielä lehdissään
lumen peitossa.
Ruskapukuisen koivun hento latva
katkeamaisillaan lumitaakan alla.

Luonto aurinkoa tulvillaan
kuin kevät olisi tullut.
Valo ja valkaus edessäni.

Kuitenkin-joku on kulkenut pois,
jättänyt askelten jäljet
ja niiden varjot.

22.10.1992 Milka Kivilinna.

Luukku 4

VANHALLA TIELLÄ

Rautatie on suora

ja rautatie kääntyy.

Pitää katsoa kannusruohojen aurinkoon.

Niityn kurjenpolvipilvet

satavat liikaa muistoja.

Maarit Alatossava.

Luukku 3

IKAROKSEN SIIVET

Aamukone lentää
kyljessään valo auringosta.
Vatsassaan joukko
kiireisiä ihmisiä
matkalla
samaan tuntemattomuuteen
mistä Ikaros on
lähtenyt.
Kivi itkee auringossa.

Olavi Keinänen.

Luukku 2

NIIN KAUAN

Variksenmarjamuki hukkunut
vuosikymmenten virtaan.
Poimulehtipolku poistunut käytöstä,
harakankellot hukassa heinikossa.
Vanha leikkikenttä vesakon valtaama.

Maarit Alatossava.

Luukku 1

PIKKUJOULUSSA

Tänä iltana pakottaudun

Illan keveään juhlatunnelmaan.

Asetan silmilleni ruusunpunaiset

Lasit ja kas kummaa:

Yhtä ja samaa väriä kaikkialla.

Tarkkailen yksityiskohtia.

Löydän surullisen ilmeen

Juhlimaan tulleen kasvoilta.

Liekö mielessä vuosien taakat

Vai tulevaisuuden huolet.

Maailma murhe monille vieras,

Yhtenä tuhansista vaikea uskaltautua

Kysymään mikä on oikein, mikä väärin.

Halut profeetaksi vähäiset,

Ennustajaksi vielä vähäisemmät.

Ajatukseni menevät ja tulevat

Kuin levottomat liekit avotakassa.

Virrassa keveää keinua

Kyselemättä matkan määrää.

Joulun sanoma kestää vuodesta toiseen.

Raakel Pitkänen.