JOULUMUISTO
Suuri, suuri keittiö
täynnään oranssia lämpöä.
Kolme isosiskoa
polkkatukkaisina
ruutuessuissaan häärii.
Äiti otsa loistaen
touhun henkeä huokuu,
poskipäillä uurastusta.
Isän piipahdus ovensuussa
silmissään salaperäisyys ja kuje...
Kinkun tuoksua,
liinojen alla piparit ja tortut,
villasukkaluistelulla
kiillotettu korkkimatto.
Huolella valittu kuusi
enää kynttilöitä vailla
ja sauna vartoo kylpijää.
Ulkona sininen hämärä
ja suuri, suuri keittiö
täynnään oranssia valoa.
Terhi Suomela.
tiistai 24. joulukuuta 2019
maanantai 23. joulukuuta 2019
Luukku 23
LIIKAHDUS
Joululaulu
sieltä kaukaa,
tallella kuusenkoriste
pintakiiltonsa menettänyt.
Jokin liikahtaa.
Yhä.
Terhi Suomela.
Joululaulu
sieltä kaukaa,
tallella kuusenkoriste
pintakiiltonsa menettänyt.
Jokin liikahtaa.
Yhä.
Terhi Suomela.
sunnuntai 22. joulukuuta 2019
Luukku 22
ENKELI PIIRSI IKKUNAAN
- Äiti, Enkeli piirsi ikkunaan.
- Niin kultaseni, aivan oikein.
Pieni poika koskettaa sormellaan jäätynyttä ikkunaa.
-Onpa kauniita kukkia. Hän koettelee kiertää jääkukan laitaa.
Piirtää jo itse.
- Mitä hommailet? Äiti ihmettelee.
- Joulupukin vain piirtelin.
Jääkylmä putoaa sormen mukana ja niin tuli kuvio.
-Tuleeko meille nyt joulupukki, kun enkelikin piirteli ikkunaan?
- Tulee, tulee, puhelee äiti.
- Kun tulee kesä, niin jääkukatkin sulavat ikkunoista. Silloin linnut palaavat kaukaa tänne Suomeen.
- Mihin minä sitten piirrän, kun ei ole jääkukkaikkunaa?
- Ehkä joulupukki tuo sinulle paperia ja kynän, voit piirtää paperille.
-Haluan tulla yhtä hyväksi taiteilijaksi kuin enkelitkin. He osaavat piirtää kauniita jääkukkia.
- Hyvää yötä nyt vain, kultaseni, näet varmaan unienkeleitä, äitisi valvoo.
Eva-Maria Kärkäs.
- Äiti, Enkeli piirsi ikkunaan.
- Niin kultaseni, aivan oikein.
Pieni poika koskettaa sormellaan jäätynyttä ikkunaa.
-Onpa kauniita kukkia. Hän koettelee kiertää jääkukan laitaa.
Piirtää jo itse.
- Mitä hommailet? Äiti ihmettelee.
- Joulupukin vain piirtelin.
Jääkylmä putoaa sormen mukana ja niin tuli kuvio.
-Tuleeko meille nyt joulupukki, kun enkelikin piirteli ikkunaan?
- Tulee, tulee, puhelee äiti.
- Kun tulee kesä, niin jääkukatkin sulavat ikkunoista. Silloin linnut palaavat kaukaa tänne Suomeen.
- Mihin minä sitten piirrän, kun ei ole jääkukkaikkunaa?
- Ehkä joulupukki tuo sinulle paperia ja kynän, voit piirtää paperille.
-Haluan tulla yhtä hyväksi taiteilijaksi kuin enkelitkin. He osaavat piirtää kauniita jääkukkia.
- Hyvää yötä nyt vain, kultaseni, näet varmaan unienkeleitä, äitisi valvoo.
Eva-Maria Kärkäs.
lauantai 21. joulukuuta 2019
Luukku 21
OSASTO 2
Siirtelen kynää riviltä toiselle,
kuoletan aikaani, tallaan tuskaa.
Näissä kehyksissä molempia tahtoo olla
liikaa.
Iltapalaan päättyy aamupalalla alkanut päivä.
Pillerin myötäilemä yö armelias edessä.
Unien ratsut yön yli taakkoja kantaa
ja taas jaksamme jatkaa matkaa.
On luvattoman paljon avuntarvitsijoita.
Kuin kyyhkyt vedämme siipemme yön suojaan
rukoilemme, emme jaksa.
Lepään hiljaa vuoteellani ja mietin tilaani.
Ehkä minulle on annettu aikaa kypsymiseen, että
olisin valmis kun aikani on täysi.
Liekö oikein puhua itsestään,
omasta sairaudestaan;
en vain voi olla puhumattakaan,
kun yritän kuvata nyt elämäni aikaa.
Olga Salmi.
Siirtelen kynää riviltä toiselle,
kuoletan aikaani, tallaan tuskaa.
Näissä kehyksissä molempia tahtoo olla
liikaa.
Iltapalaan päättyy aamupalalla alkanut päivä.
Pillerin myötäilemä yö armelias edessä.
Unien ratsut yön yli taakkoja kantaa
ja taas jaksamme jatkaa matkaa.
On luvattoman paljon avuntarvitsijoita.
Kuin kyyhkyt vedämme siipemme yön suojaan
rukoilemme, emme jaksa.
Lepään hiljaa vuoteellani ja mietin tilaani.
Ehkä minulle on annettu aikaa kypsymiseen, että
olisin valmis kun aikani on täysi.
Liekö oikein puhua itsestään,
omasta sairaudestaan;
en vain voi olla puhumattakaan,
kun yritän kuvata nyt elämäni aikaa.
Olga Salmi.
perjantai 20. joulukuuta 2019
Luukku 20
MATKALLA
Ajat autoa
minä katselen ikkunasta
olemme menossa kotiin
Pian on pimeää
nyt se on kaukana
oikea tie kulkee meitä
Ajat varmalla otteella, sanot
ota valokuva
Tyyni järven pinta heijastaa taivaan.
Mikko Heikkinen.
Ajat autoa
minä katselen ikkunasta
olemme menossa kotiin
Pian on pimeää
nyt se on kaukana
oikea tie kulkee meitä
Ajat varmalla otteella, sanot
ota valokuva
Tyyni järven pinta heijastaa taivaan.
Mikko Heikkinen.
torstai 19. joulukuuta 2019
Luukku 19
VUODEOSASTO, TAMMIKUUN 6:s 1992
Mummo istuu kiikkutuolissa
kädet helmassa leväten.
Aika etenee hiljaa
pois on jäänyt työ.
Ei enää parsi, paikkaa,
ei kudo sukkaa mummo.
Hän on kevyt kuin ilmalla
täytetty paperipussi.
Varokaa helposti murenevaa.
Näihin tuskien luoliin ovat ovet avoimet.
Valkeat käytävät kätkevät hiljaiset huokaukset,
tarkkaavainen voi kuulla kielillä puhumista.
Hoitajat sijaiskärsijöinä turvallisesti takana,
sovittavat jos niitä tarvitaan.
Täällä aamut alkavat kiireellä ja työllä,
päivää kohti paine lisääntyy.
Käytävät täyttyvät kärryillä ja rattailla.
Vaihtolakanoita, vaippoja, pesutuoleja.
Iltaan kukin taakkansa kantaa.
Mummo istuu kiikkutuolissa
kädet helmassa leväten.
Aika etenee hiljaa
pois on jäänyt työ.
Ei enää parsi, paikkaa,
ei kudo sukkaa mummo.
Hän on kevyt kuin ilmalla
täytetty paperipussi.
Varokaa helposti murenevaa.
Näihin tuskien luoliin ovat ovet avoimet.
Valkeat käytävät kätkevät hiljaiset huokaukset,
tarkkaavainen voi kuulla kielillä puhumista.
Hoitajat sijaiskärsijöinä turvallisesti takana,
sovittavat jos niitä tarvitaan.
Täällä aamut alkavat kiireellä ja työllä,
päivää kohti paine lisääntyy.
Käytävät täyttyvät kärryillä ja rattailla.
Vaihtolakanoita, vaippoja, pesutuoleja.
Iltaan kukin taakkansa kantaa.
Sairaalan käytävällä tapasin lähimmäisen Täällä usein tuskaan pysähtyy
hän tahtoi rukoilla puolestani, monivaiheinen elämä:
minä nöyränä kuuntelin. verhon takana hiipii
kuolema.
Olga Salmi.
keskiviikko 18. joulukuuta 2019
Luukku 18
KUUN LAULU
Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
ja sydäntä paleltaa
Kierrollaan se näkee sotaa
on riitaa kaduilla
ja ihmisiä kuolee
kuin heinää niittäen
Valollaan ei kuu voi auttaa
kun kaukana jyrähtää
ja tsunamista sortuu
vesi alleen hukuttaa
Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
ja sydäntä palaeltaa
Kaija Koivisto.
Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
ja sydäntä paleltaa
Kierrollaan se näkee sotaa
on riitaa kaduilla
ja ihmisiä kuolee
kuin heinää niittäen
Valollaan ei kuu voi auttaa
kun kaukana jyrähtää
ja tsunamista sortuu
vesi alleen hukuttaa
Vaikeaa on kuunkin vaeltaa
kun katsoo maahan
pahaan maailmaan
sen sydäntä paleltaa
ja sydäntä palaeltaa
Kaija Koivisto.
tiistai 17. joulukuuta 2019
Luukku 17
MINÄ-RUUKKU
Ruukku voi olla säröinen tai tyhjä
valmiina korjattavaksi tai täytettäväksi.
Elämän aineena vesi sen täyttää.
Minäkin ruukku ja hyvin tyhjä.
Ojentelen käsiäni tarttuakseni tilaisuuteen
täyttää läheisten läsnäololla tunnetilani,
oppia vanhan kokemuksista,
kertoa omista ajatuksista.
Vielä pääni liikkuu, silmäni näkevät.
Maailma ei ole valmis, ei tulekaan.
Tarvitaan käsiä ja jalkoja, silmiä ja korvia.
Paikka löytyy työkentässä elämän tiellä.
Jonain päivänä kukkii hellyyden kukka,
nousee kuivaan kankaaseen kanerva.
Sopivat yhteen arkuus ja voima
yhdistettyinä lämmin tunne.
Tie on avattu kulkea käsi kädessä
apua tarvitsevan kanssa.
Voittamattomuus muuttuu voimaksi.
Minullakin on varaa jakaa omastani.
Raakel Pitkänen.
Ruukku voi olla säröinen tai tyhjä
valmiina korjattavaksi tai täytettäväksi.
Elämän aineena vesi sen täyttää.
Minäkin ruukku ja hyvin tyhjä.
Ojentelen käsiäni tarttuakseni tilaisuuteen
täyttää läheisten läsnäololla tunnetilani,
oppia vanhan kokemuksista,
kertoa omista ajatuksista.
Vielä pääni liikkuu, silmäni näkevät.
Maailma ei ole valmis, ei tulekaan.
Tarvitaan käsiä ja jalkoja, silmiä ja korvia.
Paikka löytyy työkentässä elämän tiellä.
Jonain päivänä kukkii hellyyden kukka,
nousee kuivaan kankaaseen kanerva.
Sopivat yhteen arkuus ja voima
yhdistettyinä lämmin tunne.
Tie on avattu kulkea käsi kädessä
apua tarvitsevan kanssa.
Voittamattomuus muuttuu voimaksi.
Minullakin on varaa jakaa omastani.
Raakel Pitkänen.
maanantai 16. joulukuuta 2019
Luukku 16
TALVIAURINKO
Sinnikkäästi
korkean talon takana
räystäitä hyväilee
nuolaisee kiiltoa
jäiseen katuun
välkkyvää kultaa
sälekaihtimiin.
Vain hetken pöyhkeilee
lämpöä antava pilkahdus.
Kaija Koivisto.
Sinnikkäästi
korkean talon takana
räystäitä hyväilee
nuolaisee kiiltoa
jäiseen katuun
välkkyvää kultaa
sälekaihtimiin.
Vain hetken pöyhkeilee
lämpöä antava pilkahdus.
Kaija Koivisto.
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
Luukku 15
LÄHTÖ
Syksy kallisti päätänsä
Sinä nukahdit syliini.
Kertomuksissa viipyy
läheisyys,
eikä uusi elämä tiedä
syntyneensä
iltarukouksen kultaiseen
kehtoon.
Elsa Partala.
Syksy kallisti päätänsä
Sinä nukahdit syliini.
Kertomuksissa viipyy
läheisyys,
eikä uusi elämä tiedä
syntyneensä
iltarukouksen kultaiseen
kehtoon.
Elsa Partala.
lauantai 14. joulukuuta 2019
Luukku 14
Sade
kiiltävä
musta kivi
vihreä
metsä tuoksuu
rantaan
keinuu
veden permanentti
linnun
kevyt askel-
ikuisuuden
kiertoko?
Kaija Koivisto.
perjantai 13. joulukuuta 2019
Luukku 13
Verho heiluu levottomasti
kaukaa kuuluu junan kumu
pää tyynyllä,
jota täytyy monesti kääntää.
Verho heiluu levottomasti
kellon ääni on kova
kädet etsivät asentoa
jalat painavat toisiaan.
Verho heiluu levottomasti
yöperhonen kopisee ikkunaan
päivällä virittyneet ajatukset
paisuvat suuriksi teoiksi.
Verho heiluu levottomasti
sade aloittaa rummutuksen
ikkuna suljetaan
verho asettuu paikalleen.
Elsi Liiten.
torstai 12. joulukuuta 2019
Luukku 12
NÄKYMÄ
Jääkukkaikkunan takaa
maiseman yksityiskohdat
ovat pehmenneet ja tähdittyneet.
Taianomainen
näkymä lupaa, ettei
elämäntarkoitus ole arkinen.
Terhi Suomela.
keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Luukku 11
KAUKAINEN MUISTO
Tieltä pihapolulle,
joka vie taloon ja saunalle;
Sen isä lämmitti niin lämpimäksi.
Saunalämpimänä avaralla pihamaalla,
missä puut suhisivat turvallisuutta.
Äidin kuva akkunassa,
mistä pelargonia katsoi kanssaan
lastaan odottavana,
puhtaan kodin ja lämpimän pullan tuoksu,
ovat kaukainen muisto.
Kotitalo tyhjenee,
riisutaan rakkaista esineistään,
lapsuuden muistoista, mielikuvista,
jaetaan maailman tuuliin.
Autiot huoneet
katsovat verhottomista akkunoista
tutuksi tullutta maisemaa,
pihapiirin puita,
ylväitä kuusia,
jotka kasvoivat lapsuuden kanssa
ohi akkunoiden
ylitse katonharjan
ja hentoja riisuttuja koivuja,
joissa talitiainen tirskutti.
Punaisena hehkuvat pihlajanmarjat
niin kuin lapsenakin
auringon lämmittäessä punaista puuta,
missä tilhiparvi pyrähteli.
Tyhjänä katsoo hylätty kottaraisen pönttö,
kylvämätöntä alakuloista kasvimaata,
mistä ennen saatiin talveksi perunat.
Jähmettyneenä paikalleen satukivi,
jolla lapsuuden keijut leikkivät.
Hätääntyneenä orava juoksee aution pihan poikki.
Ikävänsä itkeneet
viinimarjapensaiden marjat kuivuneet.
Hämmästyneen mykkinä
katsovat hylätyt huoneet
autioista ikkunoista.
Viimeisen kerran lukitsen ulko-oven,
jota äidin ja isän eläessä pidettiin aina auki.
Lakaisen surun rappusilta
ja kadotan askeleeni jäljet.
Ohuen ensilumen läpi
kävelen eksyneenä
pihapolulta asfalttitielle.
Elsi Liiten.
Tieltä pihapolulle,
joka vie taloon ja saunalle;
Sen isä lämmitti niin lämpimäksi.
Saunalämpimänä avaralla pihamaalla,
missä puut suhisivat turvallisuutta.
Äidin kuva akkunassa,
mistä pelargonia katsoi kanssaan
lastaan odottavana,
puhtaan kodin ja lämpimän pullan tuoksu,
ovat kaukainen muisto.
Kotitalo tyhjenee,
riisutaan rakkaista esineistään,
lapsuuden muistoista, mielikuvista,
jaetaan maailman tuuliin.
Autiot huoneet
katsovat verhottomista akkunoista
tutuksi tullutta maisemaa,
pihapiirin puita,
ylväitä kuusia,
jotka kasvoivat lapsuuden kanssa
ohi akkunoiden
ylitse katonharjan
ja hentoja riisuttuja koivuja,
joissa talitiainen tirskutti.
Punaisena hehkuvat pihlajanmarjat
niin kuin lapsenakin
auringon lämmittäessä punaista puuta,
missä tilhiparvi pyrähteli.
Tyhjänä katsoo hylätty kottaraisen pönttö,
kylvämätöntä alakuloista kasvimaata,
mistä ennen saatiin talveksi perunat.
Jähmettyneenä paikalleen satukivi,
jolla lapsuuden keijut leikkivät.
Hätääntyneenä orava juoksee aution pihan poikki.
Ikävänsä itkeneet
viinimarjapensaiden marjat kuivuneet.
Hämmästyneen mykkinä
katsovat hylätyt huoneet
autioista ikkunoista.
Viimeisen kerran lukitsen ulko-oven,
jota äidin ja isän eläessä pidettiin aina auki.
Lakaisen surun rappusilta
ja kadotan askeleeni jäljet.
Ohuen ensilumen läpi
kävelen eksyneenä
pihapolulta asfalttitielle.
Elsi Liiten.
tiistai 10. joulukuuta 2019
Luukku 10
Kahlaan
niin kauan kuin jaksan
niin kauan että
hanki
ulottuu pääni päälle
tuisku
tasoittaa hangen.
Toini Marjamaa.
maanantai 9. joulukuuta 2019
Luukku 9
Sammuva tähti
helpotuksen huokaus avaruuden
äärettömien koettelumusten jälkeen.
Mitään pahaa
ei voi enää tapahtua.
Anna Kyrö.
helpotuksen huokaus avaruuden
äärettömien koettelumusten jälkeen.
Mitään pahaa
ei voi enää tapahtua.
Anna Kyrö.
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
Luukku 8
KUOLEVAISUUDESTA
Tuulee. Sade pirskottaa kuvioita, joiden läpi tuskin näkyy maisema, sen hylätty pesä.
Huoneessa verhot lepattavat kohti kattoa ja hän makaa niiden alla uneksien hetkistä, jolloin lakana paukahti, lennähti ilmaan, laskeutui hetkeksi valkeaksi piiloksi.
Rinnallaan hänellä on skarabee ja sydämen viestit, ne hyvät punnittavaksi, mustat on paimennettu pimentoon minne muukin roju.
Ovikello soi. Ei hätää. Verhot laskeutuvat. Ikkunoissa pisaroivat kämmenten jäljet.
Anita Myllykoski.
lauantai 7. joulukuuta 2019
Luukku 7
Maailma on vuosi ja nolla ihmisyyden aikaan
toiveiden ellipsi
mielemme painovoima
Virranjakaja elämän generaattorissa
järkytetty rakennelma,
joka vielä kestää
Maailma on vuosi ja nolla, julistajain rienaus
kasteittain eriarvoisuutta, hierarkiaa
Jonkun laaditun ohjelman sähköinen DNA,
josta kukaan ei ymmärrä mitään
Oikeutemme laput silmillä
näpelöimme jumalaisina tulevaisuuden
Tahdomme leikkiä sokkoleikkiä
kaiken vallan sovellutukseen
Esa Kylänkoski.
perjantai 6. joulukuuta 2019
Luukku 6
PALA UTUA
Tahdon olla keveyttä
pala utua aamunkoitteessa
0,01 millimetriä
tai vähemmän
aamunkoitteessa
fotonien sateessa
pala udun
Olen enemmän.
Mikko Heikkinen.
Tahdon olla keveyttä
pala utua aamunkoitteessa
0,01 millimetriä
tai vähemmän
aamunkoitteessa
fotonien sateessa
pala udun
Olen enemmän.
Mikko Heikkinen.
torstai 5. joulukuuta 2019
Luukku 5
VARHAINEN TALVI
Meri on vaiennut,
aallot hiljenneet.
Jää ja valkoinen vaippa
peittää tumman maan
ja siniset vedet.
Huurrehunnuissa kaikki puut,
pensaat vielä lehdissään
lumen peitossa.
Ruskapukuisen koivun hento latva
katkeamaisillaan lumitaakan alla.
Luonto aurinkoa tulvillaan
kuin kevät olisi tullut.
Valo ja valkaus edessäni.
Kuitenkin-joku on kulkenut pois,
jättänyt askelten jäljet
ja niiden varjot.
22.10.1992 Milka Kivilinna.
Meri on vaiennut,
aallot hiljenneet.
Jää ja valkoinen vaippa
peittää tumman maan
ja siniset vedet.
Huurrehunnuissa kaikki puut,
pensaat vielä lehdissään
lumen peitossa.
Ruskapukuisen koivun hento latva
katkeamaisillaan lumitaakan alla.
Luonto aurinkoa tulvillaan
kuin kevät olisi tullut.
Valo ja valkaus edessäni.
Kuitenkin-joku on kulkenut pois,
jättänyt askelten jäljet
ja niiden varjot.
22.10.1992 Milka Kivilinna.
keskiviikko 4. joulukuuta 2019
Luukku 4
VANHALLA TIELLÄ
Rautatie on suora
ja rautatie kääntyy.
Pitää katsoa kannusruohojen aurinkoon.
Niityn kurjenpolvipilvet
satavat liikaa muistoja.
Maarit Alatossava.
tiistai 3. joulukuuta 2019
Luukku 3
IKAROKSEN SIIVET
Aamukone lentää
kyljessään valo auringosta.
Vatsassaan joukko
kiireisiä ihmisiä
matkalla
samaan tuntemattomuuteen
mistä Ikaros on
lähtenyt.
Kivi itkee auringossa.
Olavi Keinänen.
Aamukone lentää
kyljessään valo auringosta.
Vatsassaan joukko
kiireisiä ihmisiä
matkalla
samaan tuntemattomuuteen
mistä Ikaros on
lähtenyt.
Kivi itkee auringossa.
Olavi Keinänen.
maanantai 2. joulukuuta 2019
Luukku 2
NIIN KAUAN
Variksenmarjamuki hukkunut
vuosikymmenten virtaan.
Poimulehtipolku poistunut käytöstä,
harakankellot hukassa heinikossa.
Vanha leikkikenttä vesakon valtaama.
Maarit Alatossava.
Variksenmarjamuki hukkunut
vuosikymmenten virtaan.
Poimulehtipolku poistunut käytöstä,
harakankellot hukassa heinikossa.
Vanha leikkikenttä vesakon valtaama.
Maarit Alatossava.
sunnuntai 1. joulukuuta 2019
Luukku 1
PIKKUJOULUSSA
Tänä iltana pakottaudun
Illan keveään juhlatunnelmaan.
Asetan silmilleni ruusunpunaiset
Lasit ja kas kummaa:
Yhtä ja samaa väriä kaikkialla.
Tarkkailen yksityiskohtia.
Löydän surullisen ilmeen
Juhlimaan tulleen kasvoilta.
Liekö mielessä vuosien taakat
Vai tulevaisuuden huolet.
Maailma murhe monille vieras,
Yhtenä tuhansista vaikea uskaltautua
Kysymään mikä on oikein, mikä väärin.
Halut profeetaksi vähäiset,
Ennustajaksi vielä vähäisemmät.
Ajatukseni menevät ja tulevat
Kuin levottomat liekit avotakassa.
Virrassa keveää keinua
Kyselemättä matkan määrää.
Joulun sanoma kestää vuodesta toiseen.
Raakel Pitkänen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)