Nyt kun kerrankin on oikeasti ollut potilaan sairaalassa, pois omalta mukavuusalueelta, voi analysoida itseä ja muita.
- Huomasin vajaassa vuorokaudessa oireita laitostumisesta. Odotin kaikkea valmiiksi ja ruokailut olivat päivän kohokohta. Laitostumista edesauttoi, ettei ruokaa tarvinnut itse laittaa ja tiskit hoiti joku muu. Täytyy tässä kohtaa oikein kehua sairaalan ruokaa. Erinomaista!
- Omassa työpisteessäni joudun käyttämään erinäisiä laitteita ja nyt minussa kiinni olevat laitteet kiinnostivat erityisesti. Tarkkailin itseäni niiden kautta, enkä sitä miltä minusta oikeasti tuntui. Hyi minua. Tämän tajuaminen hätkähdytti. Eihän minun tuntemukseni ole kiinni laitteen antamasta lukemasta.
Kaiken kaikkiaan valaisevaa olla potilaana. Enkä varmasti ollut potilaana helpoimmasta päästä.
- Minua hoitaneet kollegat ja lääkärit olivat aivan ihania. He tsemppasivat ja kertoivat hyvin huolellisesti mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi heillä oli lehmän hermot. Minusta asioiden olisi pitänyt tapahtua heti eikä kohta. Välillä kliseet "kyllä se siitä", "muista pyytää ajoissa kipulääkettä ettei kipu pääse päälle", "kelloa saa soittaa"... Tuntuivat varsin turhauttavilta. Tosin näitä samoja kliseitä hoen itsekin hoitamilleni asiakkaille. Tarttis vissiin tehdä jotain. :)
