tiistai 31. toukokuuta 2016

Ammattinimike ja tutkintotodistus

Nyt tulee ihan omasta päästä yleistä ihmettelyä. Ja teksti on tosiaan hyvin yleistä ihan vain siitä syystä, että en tiedä aiheesta kaikkea. En halua mollata erityisesti mitään tiettyä alaa, ihmettelenpähän vain.

Silloin kun opiskelin sairaanhoitajaksi, keskustelin tietysti muiden ikätovereideni kanssa heidän opiskeluistaan ja miksi he valmistuvat ja minkälaisiin töihin he menisivät valmistuttuaan. Monien ammattinimikkeet olivat varsin hienon kuuloisia. Omani oli heihin verrattaessa erittäin tylsä. Kun sitten kysyi minkälaisiin töihin he voivat mennä, vastaus ei enää ollutkaan niin selkeä. Vaikka sairaanhoitajalla on vallinnan mahdollisuus monestakin suuntauksesta/erikoistumisesta, on periaatteessa melko selvää millaista työtä valmistuttuaan tekee.

Aikani asiaa ihmeteltyäni tulin tulokseen, että olen itse niin maanläheinen ihminen, että tarvitsen tällaisen konkreettisen ammatin. Tätä ei tarvitse paljon selitellä. Nykyään on kaksi vakio kysymystä: Mikä olet ammatiltasi? Millä osastolla työskentelet? Helppoja vastauksia.

Tutkintotodistus on uusin ihmettelyni aihe. Onko järkevää opiskella useita vuosia ja saada vaivan palkaksi tutkintotodistus. Sehän kertoo, että on opiskellut paperissa ilmoittettua asiaa, mutta ei sitten muuta. Saako sillä töitä? Pitääkö lähteä jatkamaan opiskeluja monen vuoden uurastuksen jälkeen uudestaan? 

No, jokainen tekee omat ratkaisunsa elämässään, niin opiskelun kun muunkin suhteen. Itselleni oli tärkeää saada konkreettinen ammatti ja saada vielä töitäkin omalta alaltaan. Eikä ollut yhtään hullumpi juttu, että tykkäsi koulusta ja nyt vielä työstäänkin. Jokainen arvottaa asiat erilailla.

Kauniiksi lopuksi vielä onnittelut kaikille tänä keväänä valmistuville sairaanhoitajille. Tervetuloa töihin uudet kollegat!
Onnittelut myös kaikille muille koulunsa päättäville!