Kuoleminen ei ehkä olekaan niin helppoa.

Pimeneviin syysiltoihin ja klovnien pelotellessa kulkijoita pimeillä kujilla on hyvä lukaista kirja kuolemisesta. Tämä kirja ei ole huvittavaa luettavaa, eikä tämä tarjoa valmista vastausta. Tämä antaa mielestäni hyvän kokonaiskuvan eutanasiasta ja mihin lääkäreiden päätökset tukeutuvat hoitotilanteissa. Ajatuksia herättävä kirja. Itselleni heräsi ajatus taas hoitotahdosta. Vaikken sitä kirjallisena tekisikään, olisi silti hyvä puhua siitä ääneen lähiomaisensa kanssa.

Aloitan tekstin kirjan takakannella ja jatkan muutamilla näytteillä kirjasta.

Kirja: Elämän loppu vai kuoleman alku. Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. Toim. Juha Hänninen. 2006.

"Elämän loppu vai kuoleman alku- kirjassa pohditaan vaikeita lääketieteellisiä päätöksiä tilanteissa, joissa tautiin ei enää ole parantavia hoitoja. Lääketieteen etiikkaa käsittelevässä kirjallisuudessa on jo pitkään pohdittu ihmisen oikeutta kuolla, oikeutta saada inhimillistä apua ja muiden velvollisuutta auttaa. Useimmiten on päädytty vastakkainasetteluun eutanasian puolesta tai sitä vastaan. Kummallekin näkökannalle on perusteensa, joiden kiistäminen on vaikeaa. Kysymys elämästä ja kuolemasta on ihmisen olemassaolon peruskysymys. Suhdetta kuolemaan ja etenkin toisen ihmisen kuoleman tuottamiseen säätelevät ennen kaikkea kulttuuri ja maailmankatsomus.

 Tämä kirja on syntynyt vuosien pohdinnan jälkeen. Kukin kirjoittaja edustaa omaa näkemystään tai tutkimustraditiotaan; kirjoittajien näkemyksiä ei ole yhdenmukaistettu. Pyrkimyksenä on ollut nähdä kuolemaan liittyvä kärsimys ja siihen kohdistuva kysymys lievityksestä ja kuolemasta useasta näkökulmasta. Kuitenkin näkökulmat, joista asiaa tarkastellaan ovat subjektiivisia, ja lukija joutuu itse muodostamaan oman näkemyksensä. Eutanasian kaltaisissa kysymyksissä eettis-filosofista keskustelua on käyty hyvin kauan, eikä ole olemassa yhtälöä, jolla voisi osoittaa oikeaksi sen paremmin puoltavan kuin epäävänkään kannan."

Ja lopuksi vielä muutama pätkä kirjasta, jotta saatte edes pientä käsitystä kirjan sisällöstä.

"Elämän loppumisen synnyttämä ahdistus muuttaa usein myös toivon luonnetta. Se, mikä terveenä on toivon kohteena, ei välttämättä ole sitä enää, kun kuolema on jo osa lähitulevaisuutta. Tuolloin myöskään hoitavien ihmisten yritykset kiinnittää potilaan toivo johonkin, mikä ei ole mahdollista (paraneminen), eivät auta potilasta. Saattaa olla hyvinkin vahingollista suojella potilasta todellisuudelta ja ohjata hänen hoitonsa ja ajatuksensa pois siitä, mitä todella tulee tapahtumaan. Se voi johtaa potilaan turpoamiseen ja keuhkopöhöön ("jonotipan laittaminen"). Se voi toisinaan jopa nopeuttaa potilaan kuolemaa ja tehdä siitä vaikean ("yritetään vielä tätä hoitoa"). Kuoleman herättämässä ahdistuksessa onkin hyvä erottaa toisaalta lääkärin ja hoitajan ja toisaalta potilaan ahdistus. Kun kuolema tulee reaalisesti osaksi potilaan tulevaisuutta, tapahtuu hänen ajatusmaailmassaan muutos, jota voi olla vaikea  ymmärtää. Kuolemasta tulee väistämätön, toisinaan jopa toivottu tapahtuma heikkenevän elämän päätepisteeksi." Juha Hänninen luvussa:  Kuolemisen vaikeus-vai helppous?

 "Kenelle elämä tai syntymä kuuluu? Jos elämän tarkoitus on terveenä pysyminen ja kuoleman lykkääminen, on lääketieteelle luovutettava suurehko osa elämästä. Kysymys on valinnasta. Kuten elämässä, tärkeintä ei ole oikean diagnoosin saaminen, van eläminen. Ei kuolemakaan kuulu kenellekään. Se on vain elämän loppu." Juha Hänninen luvussa: Kuoleman lääketieteellistyminen.

 "Kreikankielisen alkuperänsä mukaan eutanasia tarkoittaa hyvää kuolemaa. Nykyinen käsite poikkeaa merkitykseltään alkuperäisestä. Alkuaan hyvällä kuolemalla tarkoitettiin rauhallista nukahtamista elämän päätteeksi. Nykyisin eutanasialla käsitetään aktiivista toisen ihmisen elämän päättämistä tämän omasta pyynnöstä. Elämän lopettamiseen liitetään lisäksi ajatukset kuolemaan johtavasta sairaudesta ja potilaan kestämättömästä kärsimyksestä." Juha Hänninen luvussa: Kuolema vai turvallinen paikka kärsiä.

 "Mikä ihmisruumiin kuolemassa pelottaa? Onko se mahdollinen kärsimystäytteinen ja kivulias kuolinkamppailu tai kenties pelko tietoisen minän lopusta?" Leila Jylhänkangas luvussa: Eutanasia, uskonto ja kulttuuri.

 

Tieto lisää tuskaa

Kaikki tietävät sanonnat "sisar hento valkoinen", " poliisi on kaikkien kaveri".... niistä ei sen enempää. Minusta on kuitenkin aina mukava törmätä uusiin määritelmiin sairaanhoitajista ja sellaisessa yhteydessä missä sitä vähiten osaa odottaa. Näin kävi kirjan kuolema niilillä kanssa. Hiukan mustaa huumoria, mutta ehkä aavistus totuuttakin? Ainakin se on totta, että kun tietää kirjojen ja kokemuksen pohjalta mitä voi olla odotettavissa, osaa ehkä pelätä sitä pahinta.

"Sairaanhoitajat, minusta he ovat aina synkkiä! Yöhoitaja on aina ällistynyt tavatessaan potilaan illalla elossa; päivähoitaja hämmästyy aina tavatessaan potilaan elossa aamulla! Katsokaas, he tietävät liikaa siitä mitä saattaa tapahtua."

Ote kirjasta Agatha Christie; Kuolema niilillä. 1978. S. 198.