"Kapealle todellisuuden kaistaleelle vangittuna
Pidämme väriä olennaisena ympäröivän maailman piirteenä, mutta ullkopuolisessa maailmassa väriä ei itse asiassa ole olemassakaan.
Kun sähkömagneettinen säteily osuu johonkin, osa siitä kimpoaa takaisin, ja silmämme havaitsevat tämän. Voimme erottaa miljoonia aallonpituuksien yhdistelmiä, mutta ne muuttuvat väreiksi vasta päämme sisällä. Väri on aallonpituuksista tehty tulkinta, joka on olemassa vain sisäisesti.
 |
| Pixabay/TheDigitalArtist |
Vielä erikoisempaa on se, että nämä mainitut aallon pituudet koskevat vain sitä, mitä kutsumme "näkyväksi valoksi", punaisesta violettiin ulottuvaa allonpituuksien spektriä. Näkyvä valo on kuitenkin vain hyvin pieni murto-osa sähkömagneettisesta spektristä-alle yhden kymmenesbiljoonasosan. Koko muu osa spektristä-radioaallot, mikroaallot, röntgensäteet, gammasäteet, matkapuhelinkeskustelut, wi-fi ja niin edelleen-kaikki tämä virtaa lävitsemme kaiken aikaa, ja olemme siitä täysin tietämättömiä. Syy on se, ettei meillä ole biologisia reseptoreita, jotka olisivat erikoistuneet poimimaan näitä spektrin muiden osien signaaleja. Biologiamme rajaa meille nähtäväksi vain hyvin kapean siivun todellisuudesta.
Jokainen olento havaitsee oman kaistaleensa ympäröivää todellisuutta. Puutiainen havaitsee sokeassa ja kuurossa maailmassaan ympäristöstään signaaleja, jotka kertovat lämpötilasta ja kehon hajuista. Lepakot puolestaan havaitsevat kaikuluotaamalla. Mustaveitsikalan kokemusta maailmasta määrittävät sähkömagneettien häiriöt. Tällaisia ekosysteemin kapeita kaistaleita nämä lajit voivat havaita. Kukaan tai mikään ei koe objektiivista todellisuutta sellaisena kuin se todella on olemassa; kukin olento havaitsee siitä vain sen, mitä on kehittynyt havaitsemaan. Oletettavasti kaikki olennot pitävät omaa kaistalettaan todellisuudestaan koko objektiivisena maailmana. Miksi edes pysähtyä kuvittelemaan, että olisi jotain muutakin kuin mitä pystymme havainnoimaan?
Miltä ulkopuolinen maailma siis oikeasti "näyttää"? Siitä ei puutu vain väri vaan myös ääni: korvat havaitsevat ilman tiivistymisen ja laajenemisen ja muuntavat sen sähköisiksi signaaleiksi. Sen jälkeen aivot esittävät nämä signaalit meille sulosointuina tai humahduksina tai kolinana ja kalinana. Todellisuus on myös hajuton: ei aivojemme ulkopuolella ole mitään sellaista kuin haju. Ilmassa leijuvat molekyylit tarttuvat nenämme reseptoreihin ja aivomme tulkitsevat ne hajuiksi ja tuoksuiksi. Todellinen maailma ei ole täynnä voimakkaita aistitapahtumia -sen sijaan aivomme valaisevat maailmaa omalla aistillisuudellaan."
Davin Eagleman; Aivot ihmisen tarina. 2018.
