"Milloin tarinan Ruma Ankanpoikanen lakkasi tuntemasta itsensä rumaksi? Kun se tajusi olevansa Joutsen. Meissä jokaisessa on jossakin sisimmässämme jotain Erityistä kätkettynä, jonkinlainen Joutsen. Mutta ennen kuin me sen havaitsemme, mitä muuta me voimme tehdä kuin räpiköidä ja polkea vettä?"
Kirjasta: Nalle Puh ja Tao; Benjamin Hoff. 1993.
”Tarinoiden synkkyyden jälkeen etsin kykyä välittää tupakkimiehelle toiveikkuutta. En halua olla saarnamies tai autonomian riistäjä, sillä elämän valinnat kuuluvat jokaiselle ja pahoittelen sanojeni aiheuttamaa mielipahaa. ”Kuolemaa ei voi lopullisesti huijata millään”, veistelee tupakkimies minulle.
Silti tupakkimiehen hukkaamia vuosia olisi vielä tarvittu hautajaisten sijaan. Niitä hyviä vuosia, joita vietetään rakkaiden ja lastenlasten kanssa elinvoimaisena toimien, täysin sydämin rakastaen, ehyenä eläen. Tämä on panos ja pelin henki, jonka tupakkimiehelle tarjoaisin. Ehyempi elämä, yhden valinnan päässä. Teen lupauksen tupakkimiehelle kollegion puolesta; autamme sinua, jos tarvitset meitä. Kerrotaan elämästä toisenlaisia tarinoita.”
Jouko Nurkkala; Tupakkimiehen ehyempi elämä. Lapin-Kansa 24.7.20
”Tapaan tupakkimiehet poliklinikalla. Toinen on Iäkäs ja keuhkot savun runtelemat, toinen nuori ja jalka veritulppaa täynnä. Toisella tupakin savu on hyväillyt keuhkoja jo vuosikymmeniä, ahtauttaen, hiillostaen. Jokainen tupakintäytteinen hengenveto puhkoo hentoja keuhkorakkuloita, aivan kuten kuplamuovi hajoaa sormien välissä, laajentaen, polttaen, ahdistaen. Tupakkimies kertoo tukahduttavasta tunteesta, kotipiiput eivät auta, kun keuhkot ovat riekaleina. Tupakkia vielä kuluu. Kytkemme kaksoispaineventilaattorit, ja henki kulkee taas hetken paremmin. Puhumme lopettamisesta, sillä se olisi loppukeuhkot pelastava hoito. Tupakkimies jää pohtimaan.
Tulppamies on polttanut vasta puoli vuotta. Elinvoimaa uhkuva nuorimies, jonka luunmurtuma ei parane ja jolla jalan verisuonet tukkeutuvat itsekseen sisältä käsin. Sisään lipuu tulppamiehen kohtalotoveri, sydäninfarktin kourissa riutuva tupakkimies, jolla aamuhenkosten synnyttämä tumpin mittainen veritulppa raatelee sydänlihaksen kuoliaaksi. Aloitamme akuutin koronaaripotilaan hoidon.
Kardiologian osastolla toipuneille potilaille luetaan tupakkamonologia siitä, miten sisään hengitetyt sumupilvet hajoavat vereen kymmeniksi myrkky-yhdisteiksi aiheuttaen punaisena kytevää tulehdusta kaikkialle verisuonistoon. Osastolta kotiutuvat rinta rinnan sydänlääkärin ihmepelastuksen kokeneet, mutta myös särkyneet sydämet, vajaalla elinvoimalla, sydän vajaatoiminnassa.
Tarinan kolmas tulppamies makaa halvaantuneena sängyssä. Tupakki ei kysele, minne jälkensä jättää, vaan tasapuolisesti polttaa aivovaltimoita tukkoon, loitsii suoniin pullistumia tai puhkoo niitä rikki vuodattaen veren aivokudokseen. Mustan magian lailla tupakki varastaa ihmiseltä puhekyvyn, muistot tai itsenäisen elämän. Kytevänä liekkinä etenevä inflammaatio hiipii suonissa päästä varpaisiin jättäen jälkeensä hiiltyneitä, kuolioon menneitä varpaanpäitä sekä traagisia ihmiskohtaloita.
Amputaatiotekniikoita onkin kehitetty lukuisia. Onneksi moderni medisiina rientää väliin tukoksia liuottaen, pullistumia korjaten, halvaantuneita parantaen. Tänään tupakkimies selviää omin jaloin rakkaidensa luokse.
Toisin on neljännen tupakkamiehen tarinan laita. Tupakka syö miestä kasvattaen syöpää mitä moninaisimmissa muodoissa elimiä tukkien ja rikki repien. Aamu kahdeksalta tupakkimiehet siirtyvät jonossa kohti leikkaussaleja. Tupakin polttomerkki löytyy jollakin kielestä ja nielusta, toisella ruokatorvesta ja haimasta. Keuhkosyöpää varten on varattu kokonainen osasto. Kirurgien, syöpälääkärien ja keuhkolääkärien armada on valjastettu tupakkasyövän suitsimiseen. Syöpätaistelu voitetaan onneksi yhä useammin. Moni lopettaa tupakin ensimmäisen syövän kohdalla.”
Jatkuu..
Jouko Nurkkala; Tupakkimiehen ehyempi elämä. Lapin Kansa 24.7.20
Seuraava kirjoitus on 24.7.20 Lapin Kansassa julkaistu näkökulma. Kirjoittaja on Jouko Nurkkala. Nurkkala on akuuttilääketieteen erikoislääkäri ja yleislääkäri, joka erikoistuu anestesiaan ja tehohoitoon. Kirjoitus on täällä siksi, että kohtaan itsekin tupakkimiehiä ja -naisia työssäni. Tekstissä käytetyt kuvaukset kohtaamisista tupakoitsijoiden kanssa ovat hyvin tuttuja, myös valistus näkökulma on tuttu. Suru tulee puseroon jo keuhkonsa karrelle polttoaineiden kanssa. Itse haluaisin viedä muutaman paljon tupakoivan ystäväni kohtaamaan näitä ihmisiä, koska sanat tai kuvat eivät vain riitä. Voisinko säikyttää heidät lopettamaan tupakoinnin? Teksti on tässä blogissa jaettu kolmeen osaan.
”Tupakkimiehen ehyempi elämä
Tunnen usein voimattomuutta ja suurta huolta tavatessani tupakkimiehen. Välillä kasvot ovat nuoret ja uljaat, ajoittain uurteiset ja harmaat, kuin tuhka tuhkakupissa. Sormet ovat työmiehen uran uurtamat, tupakin kellistämät. Välillä taas sorjat, savukkeen rypyttämät naisen kädet.
Sormet vievät tupakin huulille tuhannetta tai ensimmäistä kertaa. Hetki on sosiaalinen tai yksinäinen, välillä viihteellinen tai riippuvuuden pakottama. Moni kai miettii, miksi joskus aloitinkaan. Moni etsii voimaa lopettaa.
Kohtaan tupakkimiehen vastaanotolla erilaisten ajatusten kera, puhumme eletystä elämästä ja koetuista vaivoista, tekemisistä ja menemisistä. Kysyn tupakoinnista ja lopettamisesta ja tupakkimies vastaa tietävänsä. Lopetettukin on monta kertaa, aloitettu vain yhden kerran enemmän. Keskustelemme haitoista, niistäkin tupakkimies on kuullut. Hyvää hetkeä ei ole näköpiirissä; jos sitten myöhemmin, sanoo tupakkimies. Kannustan ja olen huolissani. Side tupakkiin on väkevä.
Nykylääkäri on potilaan advokaatti ja kanssakulkija. Pitää olla korrekti ja tieteellinen, pelottelu on sopimatonta. Lääkäreiden keskuudessa kerrotaan toki tarinoita siitä, miten miten joku pelotteli potilaan hengiltä. Siihen loppui tupakointi. Toinen tohtori argumentoi ennaltaehkäisyn tärkeydestä ja kolmas hypnotisoi. Tupakkimies on kuullut monta poppamiestä ja valistajaa vailla tulosta. Välillä lääkäri on ollut vaiti tupakasta, aivan kuin kummallakaan ei olisi keinoja pattitilanteessa ja tupakka tukkii molempien suut kokonaan. Miten minä voisin onnistua?
En halua olla mykkä, mutta mistä löytäisin oikeita sanoja? Miten voisin puhutella toista siten, että tavoitamme yhdessä riittävää tarvetta, voimaa ja uskoa viimeiseen tuppaukseen? Jos tohtisin, kertoisin tarinoita menneiden tupakkimiesten opetuksista, kärsimyksistä, elämästä ja kuolemasta. Jos osaisin, kertoisin tarinat vakavalla empatialla, äärimmäisellä tärkeydellä, suoraselkäisillä faktoilla, kannustamalla, rohkaisemalla ja täydempää elämää tavoitellen. Puhuisin kuin mies miehelle, sillä panokset ovat korkeat.”
Jatkuu...
” MITÄ JOKAISEN ON KEUHKOTAUDISTA TIEDETTÄVÄ
Suomen pieni kansa menettää keskimäärin joka tunti yhden jäsenistään keuhkotaudin tähden.
Tätä suunnatonta tuhoa voidaan varmasti ja tehokkaasti vähentää estämällä uusien keuhkotautitapausten syntymistä. Tätä varten on tiedettävä seuraavat seikat:
Keuhkotauti on tarttuva tauti, se toisin sanoen voi siirtyä keuhkotautisesta terveeseen.
Taudinsiementä, n.s. Tuberkelibasilleja, on etenkin keuhkotautisten ysköksissä sekä niissä pienissä limapisaroissa, joita yskiessä ja aivastaessa lentelee suusta.
Yskösten tuottama vaara voidaan välttää kokoamalla yskökset kannelliseen sylkyastiaan, josta ne sitten hävitetään polttamalla. Lattialle ei kukaan milloinkaan saa sylkeä.
Ei koskaan saa yskiä toiseen henkilöön päin. Yskiessä on pysyteltävä käsivarrenmitan päässä muista henkilöistä ja pantava nenäliina suun eteen, kun yskänkohtaus tulee.
Pienillä lapsilla on paljoa heikompi vastustusvoima tuberkelibasilleihin nähden kuin täysikasvuisilla.
Sentähden lapsia on aivan erityisesti suojeltava tartunnalta. Keuhkotautinen henkilö ei saa lapsia hoitaa eikä yhdessä niiden kanssa nukkua, olipa tämä hoitaja sitten nuori tai vanha, lapsen äiti tai muu läheinen. Keuhkotautinen äiti ei saa antaa lapselleen rintaa. Lattian, jolla lapset konttaavat, pitää olla puhdas.
Keuhkotauti ei ole perinnöllinen, se on vain tarttuva tauti.
Auringonpaiste tuhoaa tuberkelibasillit lyhyessä ajassa. Sentähden on koteihimme saatava runsaasti aurinkoa. Ikkunat etelään päin! Valoaestävät verhot ja uutimet pois! Seinäänkiinnitetyt nurkkasängyt käytännöstä pois! Parhaat suojeluskeinomme keuhkotautia vastaan ovat juuri auringonpaiste ja puhtaus kaikessa.”
Ote kirjasta: Katariina Vuori; Joulumerkkikodin lapset. 2016.
Korona on opettanut minulle uutta työkavereistani, omasta työstäni ja minusta itsestäni niin henkisestä kuin fyysisestäkin näkökulmasta. Keskityn nyt fyysiseen puoleen. Käykää myös lukemassa työkenkä postaus vuodelta -18.
