maanantai 18. kesäkuuta 2012

Luontaislääketiede vs. koululääketiede

Edellistä aihetta jatkaen. Samassa kirjassa oli myös kirjoitus molempien lääketieteiden eroavaisuuksista. Se selittänee miksi moni koululääketieteen puolella olevista on vahvasti vastaan luontaislääketiedettä. Toisaalta samassa kirjassa oli myös kirjoitus siitä, miten nämä molemmat lääketieteet voisivat tukea toisiaan. 

" Luonnonlääkinnän painopiste on laadullisten ja yksilöllisten ominaisuuksien huomioonottamisessa. Koululääketieteen painopiste on taas standardisoinnin ja mitattavuuden korostamisessa. Kolulääketiede edellyttää kaksoissokkokokeita, tilastollisia menetelmiä ja tarkkoja lääkkeiden yksittäisten ainesosien standardeja. Koululääketieteen piirissä pidetään yleensä epätieteellisinä niitä menetelmiä, jotka pyrkivät ottamaan huomioon laadulliset näkökohdat sekä ihmisen yksilöllisyyden ja tästä seuraavat tarpeet sairauksien hoidossa. Vaihtoehtoiset hoitomuodot täydentävät luonnontieteitä mm. fenomenologisen eli ilmiöitä havainnoivan tieteen menetelmin, jotka ottavat huomioon lineaaristen eli suoraviivaisten prosessien lisäksi elollisen piirissä tapahtuvat muodonmuutokset."
"Luontaishoitojen tarjoama aktiivinen ohjaustyö edellyttää vasteeseen, reaktioon kykenevää elimistöä, ja vain jos tämä ehto täyttyy, on mielekästä ryhtyä reaktivoivaan hoitoon. Esimerkiksi heikkoja selkä- ja vatsalihaksia voidaan vahvistaa yksilöllisesti annostellulla, asteittain lisääntyvällä rasituksella, jotta uudelta heikon selän aiheuttamalta sairauslomalta vältyttäisiin.
Aktiivinen ohjaushoito ei kykene korjaamaan pitkälle edenneitä sairaalloisia kudosmuutoksia, mutta voi niistä huolimatta antaa hyvää lievitystä potilaan vaivoihin. Esimerkiksi akupunktiolla voidaan lievittää nivelrikkoisten polvien särkyä jopa niin hyvin, että proteesileikkaukselta vältytään.
Toisaalta vaikeat vammat, myrkytykset ja henkeä uhkaavan infektion aiheuttama shokki ovat esimerkkejä keskeisten elintoimintojen hätätilanteesta, jossa elimistö ei enää kykene antamaan parantavaa vastetta aktiiviseen korjaushoitoon, vaan hoito on annettava passiivisen ohjauksen mukaisesti. Tällä alueella on koululääketiede kiistatta osoittanut pätevyytensä. Verenhukka korvataan, lamaantunutta hengitystoimintaa avustetaan hengityskoneella ja aivokalvontulehdus pysäytetään suurten suoneen annettavien antibioottiannosten avulla. Kriittisesti sairas potilas on passiivinen, henkeä pelastavien hoitojen vastaanottaja. Vasta kriisin ohi mentyä, toipumisvaiheessa, voidaan sen sijaan alkaa suunnitella aktiivisen ohjauksen mukaisia hoitoja, jossa potilaalta edellytetään omaan kuntoutukseen halukkaasti tarttuvaa asennetta. Esimerkin mukaisesti voivat kummatkin hoitotavat toimia mielekkäällä tavalla potilaan hyväksi."
Lähde: Martti Tuomola ja Rauli Mäkelä kirjassa Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa. Toim. Saana Saarinen 1998.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti