maanantai 28. heinäkuuta 2025

Rajallinen kapasiteetti 2/2

"Kun sitten maanviljelyn vallankumouksen vanavedessä alkoi syntyä entistä monimutkaisempia yhteiskuntia, tärkeäksi nousi täysin iidentyyppinen tieto - numerotieto. Metsästäjä-keräilijöiden ei ollut tarvinnut käsitellä suuria määriä matemaattista dataa. Heidän ei ollut esimerkiksi tarvinnut muistaa, montako hedelmää metsän kussakin puussa on. Ihmisaivot eivät siis sopeutuneet varastoimaan ja käsittelemään numeroita. Suuren valtakunnan ylläpitämisessä matemaattinen data oli kuitenkin äärimmäisen tärkeää. Ei riittänyt, että säädettiin lakeja ja kerrottiin tarinoita suojelijahengistä. Oli myös kerättävä veroja. Jotta voitiin verottaa satojatuhansia ihmisiä, oli välttämätöntä kerätä dataa ihmisten tuloista ja omistuksista, suoritetuista maksuista, velvoitteista, veloista ja sakoista, alennuksista ja vapautuksista. Tästä kertyy yhteensä miljoonia satabittejä, jotka oli saatava varastoitua ja käsiteltyä. Ilman tätä kykyä valtio ei olisi tiennyt, paljonko resursseja sillä oli ja paljonko se voisi vielä niitä hankkia. Kun ihmisaivot saivat tehtäväkseen painaa muistiin kaikki nämä numerot, tuoda ne tarvittaessa muistista käsiteltäväksi ja käsitellä niitä, useimmat aivot joko ylikuormittuivat tai nukahtivat.

Nämä rajoitukset kavensivat merkittävästi ihmiskollektiivien kokoa ja monimutkaisuutta. Kun ihmisten ja omaisuuden määrä ylitti jossain tietyssä yhteiskunnassa kriittisen kynnyksen, kävi välttämättömäksi varastoida ja käsitellä suuria määriä matemaattista dataa. Koska ihmisaivot eivät siihen kyenneet, järjestelmä romahti. Vielä tuhansia vuosia maanviljelyn vallankumouksen jälkeen ihmisen sosiaaliset verkostot pystyivät suhteellisen pieninä ja yksinkertaisina.

Kuva: Pixabay/geralt

Ongelmaan keksivät ensimmäisenä ratkaisun muinaiset sumerilaiset, jotka elivät Mesopotamian eteläosassa. Paahtavan kuuma aurinko paistoi siellä hedelmällisille mutatasangoille, ja tuloksena oli runsaita satoja ja kukoistavia kaupunkeja. Asukkaiden määrän kasvaessa kasvoi myös sen tiedon määrä, mitä tarvittiin heidän toimiensa koordinoimiseen. Vuosien 3500 ja 3000 eaa. välillä jotkut tuntemattomat sumerilaiset nerot keksivät järjestelmän tiedon varastoimiseen ja käsittelemiseen aivojen ulkopuolella, järjestelmän, joka oli kuin suunniteltu suuren matemaattisen datan käsittelyyn. Sumerilaiset vapauttivat siten yhteiskuntajärjestelmänsä ihmisaivojen rajoituksista ja avasivat tien kaupunkien, valtakuntien ja imperiumien synnylle. Sumerilaisten keksimää datankäsittelyjärjestelmää kutsutaan 'kirjoittamiseksi'. 

Yuval Noah Harari; Sapien ihmisen lyhyt historia. 2016. 

 

 

maanantai 14. heinäkuuta 2025

Rajallinen kapasiteetti 1/2

"Miljoonien vuosien ajan ihmiset varastoivat tietoa yhteen ainoaan paikkaan - aivoihinsa. Kolmesta syystö ihmisaivot eivät valitettavasti kuitenkaan ole hyvä varastoimisväline valtakunnan suuruisille tietokannoille. 

Kuva Pixabay/geralt

 

 

 

 

 

Aivojen kapasiteetti on ensinnäkin rajallinen. Joillain ihmisillä on toki ällistyttävä muisti, ja muinaisina aikoina oli muistamisen ammattilaisia, jotka pystyivät varastoimaan päähänsä kokonaisten maakuntien topografian ja kokonaisten valtioiden lakikoodistot. Siitä huolimatta kaikkein parhaimmatkaan muistiinpanijat eivät pysty ylittämään tiettyä rajaa. Juristi saattaa osata ulkoa Massachusettsin osavaltion koko lakikoodiston, mutta ei yksityiskohtia jokaisesta oikeudenkäynnistä, joka on järjestetty Massachusettsissa Salemin noitaoikeudenkäyntien jälkeen. 

Toiseksi: ihmiset kuolevat ja aivot kuolevat heidän mukanaan. Kaikki aivoihin säilötty informaatio katoaa alle sadassa vuodessa. On tietenkin mahdollista siirtää tietoa aivoista toisiin, mutta muutaman siirron jälkeen tiedolla on taipumus vääristyä tai hävitä.

Kolmas ja tärkein syy on se, että ihmisaivot ovat sopeutuneet varastoimaan ja käsittelemään vain tietynlaista tietoa. Muinaisten metsästäjä-keräilijöiden oli hengissä pysyäkseen muistettava tuhansien kasvi- ja eläinlajien muoto, ominaisuudet ja käyttäytymismallit. Heidän piti muistaa, että kurttuinen keltainen sieni, joka kasvoi syksyllä jalavan juurella, oli varsin todennäköisesti myrkyllinen, kun taas samannäköinen sieni, joka kasvoi talvella tammen alla, oli hyvää lääkettä vatsakipuun. Metsästä-keräilijöiden oli myös pidettävä mielessä ryhmän usean kymmenen jäsenen mielipiteet ja suhteet. Jos Liisa tarvitsi jonkun ryhmän jäsenen apua saadakseen Lassen lopettamaan  ahdistelemisen, hänen oli olennaista muistaa, että Lasse oli edellisellä viikolla katkaissut välinsä Maijaan, joka siten todennäköisesti olisi innokas ryhtymään hänen liittolaisekseen. Evolutionaarinen paine on siten muokannut ihmisaivoja varastoimaan valtavia määriä kasvitieteellistä, eläintieteellistä, topografista ja sosiaalista informaatiota."

Yuval Noah Harari; Sapiens ihmisen lyhyt histora. 2016