Kierrä nyy vaa

 Kuu

tulisiks

tähä 

meijä 

väli 

täki al

tul

 

hui 

ko on kylm kylk

an maaihmine lämmittää

älä

häppe

viluas

ykstoikkosuuttas 

ei ol meilläkä kaik vuahet koton

ko aamul herät

olet niin kuum

et sulatat hankke

kuumuatosen tuva

tahrot jäär sihe asuma

verhoi ripustama

kaapei sisustama

hakema ratiost lempiasema

mut mil sää jäät

et millä

kuut oroteta

kytätä taival

muutam yä mene siin et 

kaik ajatteleva

et olet toispual mailma taik

pilven takan

sumus

sen aja voit pittä kotileikki mun pihal

tulen sun tuppa juama pikkukupeist lumiteet

puhelen kohteliai sun mollal ja nallel

istun toppahousut märijiks

kaua et voi väistä

sunt o jo kysytty

itket vattallas pää hankke vaste

et jaksais niin iankaikkissi ratojas

vuarovesien laahamist ko lauttur

muatie mukka muuttumist laihaks ja lihavaks

ainast akkunoitten takka kattomist 

 

nii surku tule

voi kuuna kullanvalakiana

otan kainaloho

kiippen pihakoivu

ja nostan sunt nii ylös ko saan

kierrä nyy vaa

koit jaksa loppumatone virkas

 

en voi sul sanno

Ain saa meil tul

nii mää en san kellä

auttak et kurkotan eväskorin sun kyytti

lohtupulla pittä pyäriän

säälifiltti lämmiän?

 

Ens yän taivaal nouse pualkuu.

Olet vetäny filtin korvil.

Heli Laaksonen; Peippo vei. 2011 

 

Virta venhettä vie

Virta venhettä vie.

Mihin päättyvi tie?

Lyö kuohut purren puuta ja talkaa

Mikä ihminen on?

Virvaliekki levoton.

Jo hiekka heljä riipii jalkaa.

Yksi syntyy riemuun ja toinen murheeseen

ja kullakin on kellonsa pohjass' sydämen;

kun se seisahtaa, niin kuolon aika alkaa.

      Virta venhettä vie.

 

Mihin päättyvi tie?

Niin synkehinä synnit ne uhkaa.

Hetken hehkuvi mies,

sitten tummuvi lies,

jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.

Ja synnit ne kasvaa ja liittyy syntihin

ja poika perii kehdossa synnit isänkin

ja rinta täys on ruumenta ja ruhkaa.

    Mihin päättyvi tie?

 

Virta venhettä vie.

Koko maailma mun purressani läilyy.

Meri ääretön, o!

Etkö joudukin jo,

suur' suvantoni, jossa pilvet päilyy.

ois aika maata sunkin jo, suuri maailma,

ja vanhan valkopääsi jo lepoon laskea.

Katso, kuinka kuolon varjot häilyy.

    Virta venhettä vie.

 

Mihin päätyvi tie?

Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.

Meri, taivas ja maa

kaikki, kaikk' katoaa -

kuinka säilyisi sielu ihmisenkään?

Mut unessa niin armas on ajatella noin:

Viel' kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi

ja huomentuulet tuntureilta henkää.

    Vaiko valhetta lie?

 

Mut noinpa mietin mie:

Katso, kerran koko maailma herää.

Susi lammast' ei syö, 

veli ei veljeä lyö

eikä miesi tahko tapparan terää.

Mut kaikki kauniit aatteet, joit' täällä aatellaan,

ne silloin täyttyy töiksi ja peittävät maan.

Siis ihanteita, ihminen, kerää!

    Vaiko valhetta lie? 

Eino Leino; Kukkivat kunnaat. (Valikoinut Hannu Sarrala 1995.)