Virta venhettä vie

Virta venhettä vie.

Mihin päättyvi tie?

Lyö kuohut purren puuta ja talkaa

Mikä ihminen on?

Virvaliekki levoton.

Jo hiekka heljä riipii jalkaa.

Yksi syntyy riemuun ja toinen murheeseen

ja kullakin on kellonsa pohjass' sydämen;

kun se seisahtaa, niin kuolon aika alkaa.

      Virta venhettä vie.

 

Mihin päättyvi tie?

Niin synkehinä synnit ne uhkaa.

Hetken hehkuvi mies,

sitten tummuvi lies,

jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.

Ja synnit ne kasvaa ja liittyy syntihin

ja poika perii kehdossa synnit isänkin

ja rinta täys on ruumenta ja ruhkaa.

    Mihin päättyvi tie?

 

Virta venhettä vie.

Koko maailma mun purressani läilyy.

Meri ääretön, o!

Etkö joudukin jo,

suur' suvantoni, jossa pilvet päilyy.

ois aika maata sunkin jo, suuri maailma,

ja vanhan valkopääsi jo lepoon laskea.

Katso, kuinka kuolon varjot häilyy.

    Virta venhettä vie.

 

Mihin päätyvi tie?

Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.

Meri, taivas ja maa

kaikki, kaikk' katoaa -

kuinka säilyisi sielu ihmisenkään?

Mut unessa niin armas on ajatella noin:

Viel' kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi

ja huomentuulet tuntureilta henkää.

    Vaiko valhetta lie?

 

Mut noinpa mietin mie:

Katso, kerran koko maailma herää.

Susi lammast' ei syö, 

veli ei veljeä lyö

eikä miesi tahko tapparan terää.

Mut kaikki kauniit aatteet, joit' täällä aatellaan,

ne silloin täyttyy töiksi ja peittävät maan.

Siis ihanteita, ihminen, kerää!

    Vaiko valhetta lie? 

Eino Leino; Kukkivat kunnaat. (Valikoinut Hannu Sarrala 1995.)