Olisinko tänään tiikeri, sika, aasi vai satakieli?

Jokaisen ihmisen sydämessä asuu

tiikeri, sika, aasi ja satakieli.

Luonteenlaatu sanelee,

missä järjestyksessä ne milloinkin esiintyvät.

-Ambrose Bierce-

(työ)vaatteet tekevät (työ)miehen/naisen

Meillä hoitajilla on työvaatteet. Ne ovat toki käytännölliset ja suojaavat erinäisiltä roiskeilta. Ne ovat myös eräänlainen symboli ammatista, kuten lääkäreillä takki ja palomiehillä kypärä. Itse ainakin tunnen olevani hoitaja, ollessani työvaatteissani osastollani. Työvaatteesta on tullut osa identiteettiä ja se auttaa ottamaan tietynlaisen "roolin", työminän, esiin. Seuraava kirjoitus suojavaatteista pisti silmääni selatessani Motiivi lehteä.

"Jo faaraoiden aikaan

Suojavaatteita on käytetty työssä jo ihmiskunnan alkuhämäristä. Lähes yhtä vanhoja ovat erilaiset virka-asut, jotka ovat erottaneet kantajansa muusta rahvaasta.

Virka-asuja edellytettiin aikoinaan paljon nykyistä enemmän monissa julkisen hallinnon tehtävissä. Oli sitten kysymys varastonhoitajasta, vahtimestarista tai kuvernööristä. Keisarilliseen aikaan mallit tulivat armeijasta, ja miehisiin virka-asuihin saattoi toimistotyössäkin kuulua kiiltäviä nappeja ja saappaita. Käytännöllisyys jäi koreuden varjoon. Sairaaloiden suoja-asutkin muistuttivat pitkään uniformuja nahkasaappaineen ja nappiriveineen. Yhä edelleen pienet sairaala-asujen yksityiskohdat juoruavat ikiaikaisesta hierarkiasta.

Julkisen sektorin likaisinta työtä tekivät jo yli sata vuotta sitten tuntipalkkalaiset, jotka kaivoivat, nostivat, murskasivat ja kuljettivat mitä milloinkin: yleensä kuitenkin jotain likaista, painavaa tai sotkuista. Pitkään työvaatetus koostui yleensä vain siitä, mitä onnistuttiin itse hankkimaan ja sattui päällä olemaan. Suojavaatteista ei juuri puhuttu; vaihtoehtona oli lähinnä työnantajan maksama pukuraha, vaikka harvat työntekijät sitäkään saivat. Viranhaltijat olivat sitten erikseen.

Pukuraha oli hallinnollisena ajatuksena Suomessakin yllättävän vanha: ensimmäisiin mainintoihin liittyy kuningas Juhana III määräys, jonka perusteella Käkisalmen linnanapteekkarille maksettiin vuonna 1583 rahaa 30 taaleria, vaatetuksen tai 20 taaleria pukurahaa.

Ensimmäinen kunnallinen työvaatesopimus tehtiin vasta vuonna 1976. Silloinen KTV oli mukana sopimuksessa, mikä oli kuitenkin vain ns. suositussopimus. Sitovaa vaikutusta sillä ei ollut.

Tämän uuden suositussopimuksen myötä pyrittiin yhtenäistämään pukuraha- ja suojavaatetusmääräykset sekä tuomaan kuntasektorille entistä suuremmat mahdollisuudet rationalisointiin. Sopimuksella luovuttiin myös  terveydenhuoltohenkilöstön pukurahasta sekä siirryttiin terveydenhuollossa työnantajan määräämään tietyn malliseen ja yhdenmukaiseen suojavaatetukseen vuoden 1978 loppuun mennessä. Turhat tärkkäykset jäivät lopullisesti historiaan.

Suojavaatesopimuksessa annettiin samaten ohjeita erilaisten vaatemallien standardeiksi. Vuosien myötä neuvotteluissa sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöstöryhmien lukua kasvatettiin. Aluksi keskityttiin lähinnä terveydenhoitohenkilöstöön. Vaikka ohjeita on useaan otteeseen päivitetty, ovat ne osin vanhentuneet. Samalla markkinoille on tullut uusia suojavaatevalmistajia ja yleensäkin työasujen vaihtoehdot ovat lisääntyneet."

 Lähde: Motiivi 6/14

Geenimuunnokset

Jatkan hiukan edellisen tekstin aihetta syventäen sitä geenimuunnoksiin. Lähteenä käytetty kirja on muuten erittäin ajatuksia herättävä.

" 8.1 Yrityksiä ja erehdyksiä

Kromosomien sisältämät geenit ovat perimän perusyksiköitä. Ne ohjaavat proteiinien tuotantoa, ja proteiinit puolestaan suorittavat useimmat elämää ylläpitävät toiminnot soluissa. Kun geenimuunnokset saavat proteiinit kyvyttömiksi suorittamaan tehtävänsä, tuloksena voi olla geneettinen vika tai sairaus. Näitä voidaan korjata ainakin neljällä menetelmällä. Ensimmäisessä normaaleja geenejä lisätään määrittelemättömään kohtaan perimässä viallisen geenin korvaamikseksi. Toisessa vioittunut geeni vaihdetaan normaaliin homologisella rekombinaatiolla eli DNA:n vaihdolla. Kolmannessa poikkeava geeni korjataan valikoivalla käänteismutaatiolla, joka palauttaa sen normaalin toimintakyvyn. Neljännessä geenin päälle ja pois päältä kääntävää mekanismia säädellään toivotun tuloksen saamiseksi.

Useimmissa tähän mennessä tehdyissä kokeissa on käytetty ensimmäistä metodia, ja normaali geeni on lisätty vialliseen perimään. Korjaavan geenin toimittamiseksi potilaan soluihin tarvitaan kantajamolekyylejä eli "vektoreita". Vektoreina on useimmiten ollut virus (adeno- ja retrovirukset ovat olleet yleisimpiä), vaikkakin myös DNA:n ( ja joissakin harvinaisemmissa tapauksissa RNA:n) suoraa lisäämistä ja liposomeja on käytetty tarkoitukseen.

.

.

.

.

Geenihoitojen yhteydessä esiintyy monenlaisia vaikeuksia. Terapeuttinen DNA ei aina "ota kiinni", solut jakaantuvat nopeasti, vaikutukset heikkenevät ja tarvitaan uusia hoitokertoja. Immuunivasteita on vaikea hallita, koska ne on hoitoa varten "käännettävä pois", mikä voi altistaa potilaan riskeille. Virusvektorien käytössä on omat pulmansa: myrkyllisyys, tulehdusvaarat ja immuunivasteet. Ja polygeeniset taudit kuten sydäntaudit, verenpaine ja diabetes ovat vaikeita hoitaa, koska on otettava huomioon useiden tekijöiden yhteisvaikutus, ei vain yhta geenimutaatiota."

LÄhde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset. Luku 8. Geenihoidot, toivot ja pelot.

Minä eroan sinusta 0,1%:n verran

" Geenit perintöaineksen välittäjinä

Organismin kaikkea perintöainesta kutsutaan genomiksi. Perintöaines sijaitsee solun tumassa, kromosomeissa (ja osin myös mitokondrioissa), jotka koostuvat DNA:sta. DNA eli deoksiribonukleiinihappo on rakentunut nukleotideista eli emäksistä (adeniini, tymiini, sytosiini, guaniini), jotka ovat liittyneet pareittain ketjuksi kaksoiskierteen muotoon. Ihmisen genomi sisältää noin kolme miljardia emäsparia, joista kertyy lähes kaksi metriä DNA-rihmaa pakkautuneena yhden solun tumaan. Ihmisen koko perintöaines on tässä muodossa lähes jokaisessa ihmiskehon solussa. Perinnöllinen informaatio siirtyy solusta ja sukupolvesta toiseen emäsparien järjestyksen välityksellä. Tapahtuma saa alkunsa  proteiinien synteesissä, kun DNA:n kahdesta vastakkain olevasta emäsketjusta muodostuva kaksoiskierre avautuu ja DNA:n sisältämä informaatio kopioituu, muuntuu aminohappoketjuksi ja edelleen proteiiniksi. Jokaisella proteiinilla on oma tehtävänsä kehon rakenteessa ja toiminnassa. Proteiineja tarvitaan muun muassa kasvun ja kehityksen säätelyyn, ja niistä elimistö valmistaa entsyymejä ja hormoneja, jotka vaikuttavat laajemmin elimistön toimintaa. Aina kopioituminen ei kuitenkaan onnistu täydellisesti. Emästen järjestyksessä saattaa tapahtua kopiointivirheitä, joilloin puhutaan mutaatioista. Mutaatiot voivat olla perinnöllisiä, eli ne voivat siirtyä myöhemmille sukupolville ja jäävät elämään sukupolvesta toiseen.

Geeni eli perintötekijä on toiminnallisesti yhtenäinen jakso DNA:ta, joka ohjaa solujen tai koko eliön elintoimintoja ja kehitystä proteiinien välityksellä. Koko ihmisen genomi sisältää arviolta noin 21 000 - 26 000 geeniä. DNA on lähes kaikissa soluissa samanlainen, mutta geenien aktivaatio vaihtelee solun tyypin (verisolu, hermosolu jne.) mukaan. Solujen erilaistuminen aiheutuu siis siitä, mitkä geenit ovat aktivoituneina. Geenien aktivaatio on erilaista eri kudoksissa ja eri kehitysvaiheissa muiden geenien toiminnan ja solun ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta. Geenien sijaintia kromosomissa kutsutaan geenipaikaksi, lokukseksi (engl. locus). Kaikki kromosomin tietyssä geenipaikassa sijaitsevat geenit eivät ole aina samanlaisia, vaan niistä on olemassa vaihtoehtoisia muotoja. Näitä samanpaikkaisia vastingeenejä  kutsutaan alleeleiksi. Geenien alleelit voivat erota toisistaan DNA-ketjun emästen järjestyksessä. Vaikka geenien alleeleja on populaation tasolla useita, samalla yksilöllä voi olla vain kaksi tietyn geenin alleelia. Toinen näistä on peritty isältä ja toinen äidiltä.

Jokaisen yksilön alleelien yhdistelmä on ainutlaatuinen, ja tätä vanhemmilta perittyä kaikkien geenien kokonaisuutta kutsutaan genotyypiksi eli perimäksi. Ohjaamiensa proteiinien toiminnan kautta genotyyppi saa aikaan ihmisen fenotyypin eli ilmiasun (ominaisuuden esiintymisen) vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Koska yksilöllä on geenien alleeleja aina kaksi kappaletta, niiden vaikutus fenotyyppiin riippuu samassa geenipaikassa sijaitsevien alleelien yhteisvaikutuksesta. Joskus alleelit toimivat additiivisesti eli molemmat alleelit vaikuttavat fenotyyppiin yhtä paljon erillisellä, mitattavissa olevalla panoksella. Tällöin jokaisella geenillä on oma vaikutuksensa, joka on riippumaton toisista geeneistä. Additiivinen alleelien vaikutus on siten summautuvaa, ja jokaisen alleelin vaikutus näkyy fenotyypissä. Alleelien vaikutus voi olla myös ei-additiivista, joilloin toinen alleeli muuntaa toisen samassa geenipaikassa olevan alleelin vaikutusta (dominanssi) tai eri geenipaikassa olevat alleelit ovat keskenään vuorovaikutuksessa (epistaasi). Ei-additiivinen vaikutus johtuu siis vuorovaikutuksesta joko samassa tai eri geenipaikassa sijaitsevien geenien välillä.

Additiivinen geneettinen vaikutus saa aikaan vanhempien ja lapsen perintötekijöistä johtuvan samankaltaisuuden lapsen saadessa kunkin alleeliparin toisen alleelin äidiltä ja toisen isältä. Esimerkiksi lapsi muistuttaa äitiään siinä määrin kuin hänellä on yhteisiä alleeleja tämän kanssa. Ei-additiivinen geneettinen vaikutus ei periydy vanhemmalta lapselle, koska lapsen alleeliparit eivät ole samoja kuin vanhemmalla. Siten myöskään alleelien välinen vuorovaikutus ei ole samanlaista kuin vanhemmalla. Sen sijaan sisarukset jakavat neljänneksen dominantista geneettisestä vaikutuksesta keskenään. Ainoastaan identtiset kaksoset ovat keskenään samanlaisia myös ei-additiivisten geneettisten tekijöidensä suhteen, koska he ovat kaikilta geneettisiltä tekijöiltään täysin samanlaisia.

Genomeja on rajaton määrä- saman lajin jokaisella yksilöllä on erilainen genomi. Tosin poikkeuksena ovat identtiset kaksoset, joiden genomi on samanlainen. Ihmisen genomi muuntuu suureksi määräksi erilaisia genotyyppejä ja vielä suuremmaksi määräksi fenotyyppejä. Ihmisen genomi on arviolta 99,9-prosenttisesti täysin sama yksilöiden välillä. Yksilöiden välisiä eroja on siis 0,1%. Se kuulostaa vähäiseltä, mutta yhden prosentin kymmenys kolmesta miljardista emäsparista on noin kolme miljoonaa emästä. Puhuttaessa yksilöiden välisistä eroista geneettisessä vaihtelussa viitataan siis näihin noin 0,1%:n eroihin ihmisten välillä."

Lähde: Geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutus persoonallisuuteen, Elina Vierikko. Teoksessa Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet; Riitta-Leena Metsäpelto, Taru Feldt. 2009.

Toista puoliskoaan etsiville

Kevät tuli,

lumi suli,

puro sanoi puli, puli

Nythän on tosiaan jo kevät. Kevät on tunnetusti rakkauden aikaa. Jotta rakkautta voisi ymmärtää hiukan enemmän olisi ehkä hauska lukea kirja Rakkauden selitys. Sen on kirjoittanut Bas Kast ja kirja on vuodelta 2005. Tässä teille kaksi makupalaa kirjasta. Toinen makupala on neljäs vaihe viettelemisestä. Jotta saa selville muut kolme vaihetta kannattaa etsiä kirja käsiinsä. ;)

"Rakkauden logiikka

Alussa ihmiset olivat nelijalkaisia ja kaksinaamaisia hermafrodiitteja. Ne olivat täydellisiä olentoja, niiltä ei puuttunut mitään, kirjoitti kreikkalainen filosofi Platon (427-347 eKr.) teoksessaan Pidot. Mutta hermafrodiiteista tuli ylimielisiä ja uhkarohkeita. Ne uhkasivat hyökätä jumalien kimppuun. Jumalat miettivät, mitä tehdä. Lopulta Zeus ryhtyi toimeen: hän leikkasi hermafrodiitit kahtia kuin hedelmät. Ylimielisyys loppui siihen. Mutta puolitetut ihmiset kokivat nyt uuden tunteen: he kaipasivat toista puoliskoaan. Eros oli herännyt.

Ihminen jatkaa yhä etsintäänsä. Kun puoliskot löytävät toisensa, he heittäytyvät toistensa syliin ja kaipuu katoaa, koska he tuntevat itsensä jälleen kokonaisiksi. " Tuona hetkenä", kirjoitti Platon, " ihmisen sisällä syntyi rakkaus toista ihmistä kohtaan, jotta alkuperäinen, luonnollinen olotila palautuisi, kahdesta tulisi yksi ja ihminen eheytyisi"."

" Neljäs vaihe: rakkauden koreografia

Uusi-Guinea on maailman toiseksi suurin saari ja sijaitsee Australiasta pohjoiseen, Tyynenmeren länsiosassa. Uudessa-Guineassa asuva medlpa-heimon keskuudessa elää seuraava traditio: perheet joilla on naimaikäisiä tyttäriä, kutsuvat sulhasehdokkaat "kosiotanssiin".

Kaikki ovat maalanneet ja koristelleet itsensä juhlavasti. Miehet ja naiset astuvat juhlahuoneeseen pareittain. "Päänpyöritysjuhla" voi alkaa. Mies ja nainen painavat laulaen otsansa ja nenänsä yhteen kaksi kertaa, sitten he kumartavat toisilleen syvään kaksi kertaa, painavat taas otsansa ja nenänsä yhteen ja niin edelleen.

Jokainen pari valitsee oman rytminsä. Tanssi on testi: Medlpa-heimon uskomuksen mukaan pari sopii sitä paremmin yhteen, mitä paremmin heidän onnistuu löytää yhteinen rytmi.

Tuhansia kilometrejä kauempana, amerikkalaisissa baareissa, flirttailua tutkivat Givens ja Perper tarkkailevat vastaavanlaisia rituaaleja. Miehen ja naisen kohdatessa kumpikin muuttaa omaa käyttäytymistään ja omia liikkeitään toisen mukaan löytääkseen yhteisen harmonian niin, että lopulta kyse on kuin Medlpa-heimon kosiotanssista. Perperin mukaan tämä neljäs vaihe on viettelyprosessin viimeinen vaihe.

Tuntuuko tämä epäuskottavalta? Soidinmenoja kosiotansseineen coctail-baareissa? Kuka nyt olisi niin naurettava!

Mutta soidinmenot alkavatkin hyvin huomaamattomasti ja vähäeleisesti. Esimerkiksi: nainen nojaa tuolissaan taaksepäin, mies tekee samoin. Sitten kumpikin taas ojentautuu suoraksi.... Kehonkielellä toiselle vastaaminen toistuu yhä uudelleen, ja vähitellen pari pysyy samalla aaltopituudella yhä kauemmin.

Mies tarttuu lasiinsa, nainen tarttuu omaansa, Nainen nostaa toisen jalan toisen päälle, mies tekee samoin. Pian alkaa vaikuttaa siltä kuin heidän välissään olisi peili. Kosiotanssin huipennus on saavutettu, kun pari on löytänyt täsmälleen saman tahdin aivan kuin tahtoisivat sillä ilmaista: minusta tuntuu aivan samanlaiselta kuin sinusta.

Uusimmat tutkimukset vahvistavat, että flirtin aikana miehen ja naisen kehonkieli voi löytää täydellisen harmonia."

Tavallinen Suomalainen

Tavallinen Suomalainen näkyy joka kerta, kun katson peiliin. Minähän se siellä! En siis kuvittele olevani mitenkään erikoinen vaan ihan tavallinen ja ylpeä siitä. Normaalistihan elämäkertoja kirjoitetaan näyttelijöistä, urheilijoista yms. jotenkin yhteiskunnallisesti tai maailmanlaajuisesti merkittävistä henkilöistä. Voisiko tavallisen Suomalaisen elämä olla kiinnostavaa?

Työssä hoitajana kohtaan tavallisia Suomalaisia ihmisiä. Heillä on tavallisia Suomalaisia kertomuksia elämästä. Minusta on mukava kuunnella eri ihmisten kertomuksia omasta elämästään. Valitettavasti aina ei aika oikein riitä syvälliseen keskusteluun. 

Voiko tavallisen Suomalaisen elämä kiinnostaa vielä vapaa-ajallakin? Voihan se.

J.P.Roos on tutkinut tavallisten Suomalaisten elämäkertoja (Suomalainen elämä; J.P.Roos). Vantaalla järjestettiin 1978-1979 kirjoituskilpailu, jossa pyydettiin tavallisia Suomalaisia kirjoittamaan elämäkertoja. Näistä tehtiin tutkimus, jota J.P.Roos kirjassaan pohtii. Kirjan henkilöt olivat syntyneet 1910-1950 ja pääosin he olivat maaseudulta kaupunkiin muuttaneita. Kirjoittajat jaettiin neljään sukupolveen, joita vertailtiin keskenään.

Kirjaa oli minusta mukava lukea. Jotenkin se oli maanläiheisempi, iloineen ja suruineen, kuin monen julkisuuden henkilön kirjat. Harmi vain, että kirja loppuu 1950 syntyneisiin. Tästä eteenpäinkin olisi kiva lukea. Suomi muuttuu, maailma muuttuu ja me muutumme sen mukana.

Loppuun vielä ote Antti Hyryn, Silta liikkuu - kirjasta (1975, s. 166).

Makasin sängyssä ja mietin kuinka monenlaisia ihmisiä on. Sellaisia, jotka elävät vain muutaman päivän ja kuolevat; jotka kuolevat alle kymmenvuotiaina; jotka toisellakymmenellä odottavat tulevansa aikuisiksi ja kuolevat; jotka kuolevat kun tulevat aikuisiksi; jotka kuolevat keski-ikäisinä; jotka elävät hyvin vanhoiksi ja sitten kuolevat; sellaisia jotka ovat vajaamielisiä ja sitten kuolevat; sellaisia jotka tulevat mielisairaiksi ja sitten kuolevat. Ja on ihmisiä jotka elävät terveinä ja viisaina ja keskustelevat tärkeä ja ihailtava ilme kasvoillaan ja nauravat, ja tuntuu, että siitä ei koskaan tule loppua.

Lukeminen kannattaa aina

Hieman ehkä blogini teemasta poiketen, hehkutan tässä nyt kirjoja ja lukemista ja varsinkin kirjoja.

Edellisestä kirjoituksesta huomaattekin, että luen itsekin paljon. Ne lähteet joita olen käyttänyt blogissani, ovat vain pieni osa siitä mitä luen. "Vakavaa" kirjallisuutta on paljon enemmän, kuin mitä se täällä blogissa näkyy (parhaat palat tulevat blogiin) ja siihen päälle vielä "viihde" kirjallisuus, eli romaanit. E-kirjoja on minulle turha tuputtaa. En käytä. Kirjan täytyy mielellään olla kirja, jota saa koskea, selata ja plärätä. Kirjan täytyy siis tuntua. Mieluummin kovakantinen, kuin pokkari.

Onnenhetkiä koin lomaillessamme Roomassa. Siellä oli niin nuorilla kuin vanhoillakin kirja mukana lähes joka paikassa. Ihmiset lukivat kirjoja metrossa, keskellä kaupunkia penkeillä, kahviloissa ja vaikka missä. Ja sitä kirjakauppojen (book shop) määrää! Tuntui että joka kulmassa oli joku book shop, iso taikka pieni. Ja eräs torin reuna.... Todella pitkä koju täynnä kirjoja ja lehtiä. Ahh mitä ihanuutta. Harmi vain että, itsellä ei kieli taivu Italiaan tai Englantiin.

Toki kirjat ja rakkaus niiden selailuun heijastuu töihinkin. Jos jokin asia täytyy tarkistaa haen herkästi hyllystä asiaan liittyvän oppaan ja katson kuinka asia on. Pharmaca fennica:n paperista versiotakin yritän käyttää, koska ei noista tietokoneista aina tiedä. Eipä tästä ole kauaa, kun jotain lääkettä tarkistin. Kone tilttasi ja latasi ja latasi. Viereisestä hyllystä pharmaca käteen ja kun kone oli lautauksensa ladannut, oli lääke jo potilaalla.

Jotenka siis, älkäämme hyljätkö perinteisiä kirjoja. Minä en ainakaan.