Meistä jälki jää

”Meistä kaikista jää jälki. Se voi olla suuri jälki tai pieni jälki, mutta kukaan ei kulje jättämättä jälkiä. Sanat jättävät näkymättömiä jälkiä. Ja se vasta on salapoliisi, joka pystyy näkemään millaisia jälkiä sanoista jää.”

Salainen maa sadut; Hannele Huovi.1999.

Kahdeksan minuuttia sitten (osa 2)

” Koska aika on käynyt vähiin, sitä pitää säästää. Ja sitähän säästyy koneiden avulla. Näin ajattelevat nämä jotka hiljaa kiertävät avaruudessa, vuodesta toiseen auringon ympäri. Mutta tosiasiassa koneet ovat pettäneet heidät. Nyt he vaativat itseltään vielä enemmän, vielä nopeampaa, vielä tehokkaampaa, sillä se on koneiden avulla nyt mahdollista. Telluksen tehokkaat kokevat, että aika ei ole resurssi vaan ajasta on tullut ongelma. Koska se on ongelma, sitä pitää ruveta hallitsemaan. Niinpä he ostavat kalentereita, joihin merkitään kaikki se, mikä aikaan pitää saada mahtumaan. Jotta kalenteriin mahtuisi enemmän, he käyvät seminaareissa, lukevat kirjoja, kuuntelevat taikurikonsultteja. Nämä kertovat heille, miten ottaa aika haltuun. Mutta tehtävä näyttää olevan vaikea, sillä huolimatta seminaareista ja konsulteista he valittavat edelleen, ettei heillä ole aikaa eivätkä he ehdi. Miekannielijäkonsultit lupaavat suuria ja korjaavat rahat, sillä nämä uskovat vakaasti siihen, mitä sanovat. Mutta seminaareissa ylevät ajatukset jäävät hyviksi aikomuksiksi. Ne eivät muutu teoiksi, eivätkä ihmiset saa aikaa hallintaansa. Eivät konsultit pahaa tarkoita, eivät he halua ketään pettää. Päinvastoin, he ovat täysin tosissaan ja tahtovat ihmisille hyvää. He tietävät, kuinka vaikeaa ajan haltuun ottaminen on. Se on niin vaikeaa, etteivät he itsekään sitä osaa. Siksi he ovat ryhtyneet opettamaan toisia, se on hiukan helpompaa.

 Koska kaikki osallistuvat näihin ajanhallintatalkoisiin, syntyy suuri, kaikkia muita koneita mahtavampi laite. Sitä nimitetään oravanpyöräksi. Siihen hyppäävät ja siinä juoksevat kaikki. Joitakin vuosikymmeniä juostuaan he eivät enää muista, miksi he oikeastaan juoksevat ja minne he ovat menossa. Heiltä on kadonnut perspektiivi ja todellisuudentaju. He luulevat, että heidän on pakko juosta, koska laite pyörii. He eivät enää tajua, että se pyörii siksi, että he juoksevat. He ovat tehneet kiireestä melkeinpä luonnonvoiman, jolle he eivät mielestään voi mitään. Aika on kaapannut heidät ja tehnyt heistä vankeja. Juostessaan he hengästyvät ja väsyvät, jotkut niin paljon, että lopulta kaatuvat. Kaatuneet jäävät jalkoihin, ja muut kompastelevat heihin. Siksi he herättävät ärtymystä ja halveksuntaa. Heidät nostetaan pystyyn ja pannaan uudelleen juoksemaan. Jotkut lopen uupuneet potkaistaan kokonaan pois. Pitää jaksaa, pitää ehtiä, pitää saada aikaan, pitää, pitää.

Miksei kukaan kerro näille poloisille, ettei aikaa voi hallita? Miksei kukaan kerro heille, että aikaa ei ole. Se on harhaa. On vain ikuisuutta. Jos he eläisivät ikuisuudessa, heillä ei olisi aikaa, ja kun heillä ei ole aikaa, heillä ei voi olla kiirettä.

Samanaikaisesti sininen planeetta jatkaa hiljaista kulkuaan, eikä matkaa erityisesti mihinkään. Siksi se ihmettelee pinnalla häärääviä pieniä olentoja, jotka ovat kovasti menossa jonnekin ja tahtovat päästä nopeasti perille. Toivottavasti Maaäidillä on huumorintajua ja armahtavaisuutta. Muuten menevät hermot, Maaäidilläkin. Mutta Äidillä on aikaa. Hän odottaa, odottaa ja odottaa, vuosisadasta toiseen, vuosituhannesta toiseen. Hän luottaa siihen, että jonakin päivänä nämä ihmisiksi itseään nimittävät ymmärtävät astua ajasta ulos, tulevat onnellisiksi tässä ja nyt, eivätkä vasta huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna.

Valonsäde matkaa miljoona vuotta ja saavuttaa Telluksen pinnan. Se tuo viestin jostain kaukaa. Tuo viesti kertoo, ettei aikaa ole. Siksi ei voi olla kiirettäkään. Kuka kuulee valonsäteen viestin? Ehkä ainoastaan poispotkaistu, hän, joka makaa maassa ja kääntää huomaamattaan katseensa taivaalle. Uupuneissa on meidän toivomme.”

Tommy Hellsten; Ajan takaa. Kauemmas katsomisen taidosta (Sininen planeetta). 2013.

Kahdeksan minuuttia sitten (osa 1)

Alla oleva teksti on kirjasta Ajan takaa. Kauemmas katsomisen taidosta. Kirjoittaja Tommy Hellsten. 2013. Tekstin nimi on sininen planeetta.

Tämä teksti laittaa mittasuhteet maailmassa, maailman kaikkeudessa uuteen järjestykseen. Kuinka pieniä me olemmekaan. Pienen pieni osa jotain paljon paljon suurempaa.

Teksti on sen verran pitkä, että jaan sen kahteen osaan.

”Sininen Planeetta

Sininen planeetta kiertää aurinkoa loputtomassa, äänettömässä ja mustassa avaruudessa. Se on tehnyt niin jo miljardeja vuosia. Yhä uudestaan se palaa lähtökohtaansa, aloittaa alusta, palatakseen vuodeksi nimitetyn aika yksikön kuluttua jälleen samaan paikkaan. Aurinko on sekin hehkunut miljardeja vuosia, ja hehkuu vielä pitkään, niin pitkään että emme saata sitä edes käsittää. Valo liikkuu yhdessä sekunnissa 300 000 kilometrin matkan ja auringonsäteiltä kestää kahdeksan minuuttia saavuttaa maapallo. Kukaan ei siis voi tietää, onko aurinko tällä hetkellä enää olemassa, tiedämme vain, että se oli olemassa kahdeksan minuuttia sitten. Jo tämä kahdeksan minuutin matka on meille käsittämätön, emme kykene hahmottamaan sitä. Valovuosi- matka, jonka valo etenee vuodessa- on sekin meille mitaltaan käsittämätön. Kuitenkin on taivaankappaleita, jotka ovat meistä miljoonien ja jopa miljardien valovuosien päässä. Taivaalla tuikkivat tähdet ovat jo kaukana menneisyydessä, kenties tuhansien vuosien päässä. Osa niistä on jo kadonnut, vaikka me ne vielä näemme. Sininen planeetta kulkee radallaan, hiljaa, äänettömästi, nöyrästi.

Täällä loputtomassa avaruudessa, pienen sinisen planeetan pinnalla hääräävät tuskin havaittavissa olevat, ihmisiksi nimetyt pienet olennot. Uskollisesti he matkustavat ja kiertävät taivaankappaleensa mukana loputonta kehää, vuodesta, vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen. Nämä olennot eivät koskaan pääse perille, sillä jo pelkkä ajatus jonnekin saapumisesta on absurdi. Avaruus on siellä missä se on eikä varsinaisesti mene mihinkään. Myöskään ajalla ei avaruudessa näytä olevan merkitystä,  ainakaan meidän mittapuidemme mukaan.

Kuitenkin nämä pienet olennot sinisen planeetan pinnalla ovat saaneet päähänsä, että nyt on kiire. Aikaa on liian vähän. Jostain he ovat keksineet, että perille pitää päästä, valmista pitää tulla ja nopeasti, muuten on liian myöhäistä. Koska aika on käynyt vähiin, heidän pitää saada yhä enemmän valmiiksi yhä vähemmässä ajassa. He kutsuvat sitä tehokkuudeksi. Siksi he keksivät koneita, jotka tekevät asioita nopeammin ja paremmin kuin he itse. He rakentavat lentokoneita ja junia, jotta pääsevät liikkumaan paikasta toiseen ilman että aikaa tärveltyy. He keksivät laitteita, joilla voi kommunikoida keskenään ilman, että aikaa kuluu toisen luo matkustamiseen. He keksivät hissejä, rullaportaita, sähkövatkaimia, autoja. He ovat keksineet jopa silppurin. Sillä he pystyvät repimään enemmän paperia kuin omilla käsillään ja näin säästämään aikaa.

Jotta he tietäisivät, mitkä koneet ovat tehokkaimpia, heidän on ryhdyttävä mittaamaan aikaa. Sitä on mitattava yhä tarkemmin koneiden kehittyessä. Aika paloitellaan tunneiksi, minuuteiksi ja sekunneiksi. Tämäkään ei riitä, vaan sekunnit pitää paloitella kymmenes-, sadas- ja tuhannesosiksi. Kun luodaan kone, joka tekee saman asian tuhannesosaa sekuntia nopeammin kuin toinen, tiedetään että on tehty arvokas keksintö. Sellainen kone on aina myös hiukan kalliimpi kuin hitaampi kone.”

Jatkuu....

Ehkä

”Ehkä eräänä päivänä 

kaikki ihmiset yhdessä jakavat 

surun, ilon ja häpeän”

-Finn Kalvik-

Mikään ei ole muuttunut

Joskus löytää kirjan, josta on kuullut, mutta ei ole vain tullut luetuksi. Tällainen kirja oli minulle Freud:n seksuaaliterapia. Itse kirjasta ei sen enempää. Totean vain, että vaatisi toisenkin lukukerran tarkemman analysoinnin kera, ennen kuin aukeaisi kokonaan. Yllättävintä oli tämä allaoleva teksti. Teksti on kirjoitettu 1900-luvun alkupuolella ja se pätee aika hyvin vielä tähänkin aikaan, lukuunottamatta lennätintä. Vaikka aika on eri ja kehitys kehittynyt, olemmeko kuitenkaan niin kaukana entisestä?

”...hintana uuden ajan suuremmoisille saavutuksille, kaikilla aloilla tehdyille löydöille ja keksinnöille, etu aseman säilyttämiselle yhä kiristyvässä kilpailussa on ollut ankara henkinen työ, jota myös vaaditaan näiden suoritusten turvaamiseen. Yksilön suorituskyvylle asetetaan olemassaolon taistelussa huomattavasti entistä suurempia vaatimuksia, jotka hän voi täyttää vain ponnistamalla kaikki henkiset voimavaransa; samalla ovat yksittäisten ihmisten tarpeet ja elämän nautintojen vaatimukset kaikissa piireissä lisääntyneet, ennenkuulumaton ylellisyys on levinnyt sellaisiinkin väestön kerrostumiin, jotka ennen eivät tienneet siitä mitään; uskonnottomuus, tyytymättömyys ja himokkuus ovat kasvaneet laajoissa väestön ryhmissä; rajattomiin paisunut liikenne, puhelin ja lennättimen maailmanlaajuiset verkostot ovat kumonneet kaupan ja kanssakäymisen kaikki entiset olosuhteet; kaikelle on ominaista kiire ja kiihko, yöt kuluvat matkustamiseen, päivät liikeasioihin, vieläpä ’virkistysmatkatkin’ koettelevat ankarasti hermoston sietokykyä; suuret poliittiset, teolliset ja taloudelliset kriisit levittävät vaikutuksiaan paljon laajempiin kansankerroksiin kuin ennen; aivan yleisesti on alettu osallistua poliittiseen toimintaan: poliittiset, uskonnolliset ja yhteiskunnalliset taistelut, puolueiden toiminta, vaalikamppailut, rannattomiin laajentunut järjestöelämä kohottavat mieliä ja pakottavat ihmisiä yhä uusiin henkisiin ponnistuksiin ynnä riistävät heiltä ajan lepoon, uneen ja virkistykseen; suurkaupungeissa elämä on kehittynyt yhä monimutkaisemmaksi ja rauhattomammaksi. Veltostuneiden hermojen virkistämiseksi turvaudutaan yhä vahvempiin kiihokkeisiin, voimakkaammin maustettuihin nautintoihin, joista ne entistä pahemmin uupuvat;...” 

W. Erb. Kirjassa Seksuaaliteoria. Sigmund Freud. 1971. Kappale ”Sivistynyt sukupuolimoraali ja nykyajan hermostuneisuus.” Julkaisuja vuosilta 1906-09.

Askel askeleelta

Yliopiston apteekin kanta-asiakas lehdessä, Uniikki 2/19 oli juttu liikunnasta. Nykyään ei enää ajatella kuntoliikuntaa ja hyötyliikuntaa erillisinä blokkeina, vaan ajatellaan ne yhtenä asiana. Jos liikunta suorite/pvä pitää olla X/X, siihen lasketaan ryhmäliikunta tunti ja askeleet työpäivän aikana.

”Koska arkemme on nykyään jatkuvaa paikallaanoloa, on alettu puhua uudestaan arkiliikunnan tärkeydestä ja liikkuvasta elämäntavasta.

 ”Ensimmäisissä liikunta suosituksissa kehotettiin lisäämään vapaa-ajan liikuntaa, mutta nyt puhutaan kaikesta fyysisestä aktiivisuudesta eli siitä, minkä verran ihminen liikkuu aamulla ylösnoususta nukkumaanmenoon.”

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisella on koko päivä aikaa kerätä pieniä liikunta suorituksia omaan liikuntapankkiinsa. Kaikenlainen omin jaloin tehty liike lasketaan: kävely bussipysäkiltä töihin, portaiden harppominen ja jopa se, että kävelee työpaikan toiseen laitaan hakemaan kupin kahvia.”

Uniikki 2/19; Jokainen askel lasketaan liikunnaksi. Ella Pesonen. Juttuun oli haastateltu UKK-instituutin johtajaa ja lääketieteen tohtori Tommi Vasankaria. 

Juttu herätti mielenkiintoni erityisesti siksi, että toivoin joulupukilta askelmittaria. Minua kiinnosti työssä ottamieni askelten määrä. Sain mittarin ja olenkin nyt pitänyt kirjaa askelista töissä. Ilman excel-taulukointia, tulosten tarkempaa analysointia ja laskelmia, sanoisin, että keskiverto päivänä töissä kävelen n 1,5km verran. N. 3km on ollut tähän mennessä max. 

Pyrin myös kulkemaan työmatkani pyörällä. Kesäisin tulee muutenkin hypättyä pyörän selkään ja poljettua muuten vain. Olen oman työyhteisöni innostanut osallistumaan kilometrikisaan. Tarkoituksena on polkea porukassa mahdollisimman paljon kilometrejä. Meidän joukkue ei kärkisijoja hätyyttele, mutta ehkä keskinäistä kilpailua esiintyy, hyvässä hengessä tosin. Jos teidän työyhteisö ei vielä ole kilometrikisassa mukana, osoitteesta kilometrikisa.fi löytyy lisätietoa. Kisa on alkanut 1.5.19, mutta jälki ilmottautuakin voi.

 

Oikealla asenteella

Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja oma. Elämästä voi ottaa kaiken irti tai sitten ei. Jokainen elää elämänsä haluamallaan tavalla. Toisinaan asenne ratkaisee. Seuraavan sadun nimi on Onnellinen päivä. Se kertoo päiväkorennosta, jolla on asenne elämään kohdallaan. Täytyy ehkä vähän ihailla.

”-Minä kuolen tänä iltana, sanoi päiväkorento iloisesti. Se oli istuutunut lumpeenlehdelle aivan Kisu Pikkukuun ja lammas Leppäsen lähettyville joen rantaan. Kumppanukset olivat lähteneet ongelle, koska aurinko paistoi kuumasti. Joen rannalla he saattoivat vilvoitella sorkkiaan ja tassujaan vedessä.

-Kuoletko? Kuiskasi Kisu Pikkukuu säikähtyneenä.

-Oi miten surullista, sanoi Seijä Leppänen ja tuijotti kimaltavaa korentoa, joka istui lumpeella.

-Ei ensinkään, sanoi korento. -Minä elän vielä kokonaisen pitkän päivän!

-Vain yhden päivän? Kysyi Kisu Pikkukuu arasti.

-Oioi, sanoi korento nautiskellen. -Minä elän ja lentelen pitkän onnellisen päivän. Tapaan ehkä toisen korennon ja munin munia. Elän pitkän ja onnellisen elämän. 

-Päivän mittainen elämä ei ole kovin pitkä, sanoi Kisu Pikkukuu.

-On, on, sanoi korento ja nousi taas siivilleen.

-Sitäpaitsi minä olen ollut myös soma kelluva korennonmuna ja elänyt vedessä jännittävän toukan elämän. Ette tiedä, miten hienoa on olla toukka! Ja nyt vielä tämä onnellinen päivä! Saan lennellä päiväkorentona!

Korento pörräsi riemukkaasti lumpeenlehden yläpuolella ja kääntyi sitten niitylle päin. Kun korento oli kadonnut näkyvistä, ystävykset istuivat pitkään vaiti. Onkiminen ei huvittanut heitä enää.

-Surullista, huokasi Kisu Pikkukuu. -Noin kaunis korento ja elää vain yhden päivän.

-Murheellista, myönsi Seija Leppänen, kaivoi laukustaan nenäliinan ja pyyhki silmiään.

Jonkin aikaa tuumailtuaan ystävykset päättivät mennä taikuri Dedefiluksen luo. Ehkä taikuri yrttijuomillaan voisi pidentää korennon elämää.

Mutta taikuri Dedefilus suhtautui asiaan yhtä iloisesti kuin korento itse.

-Hän on syntynyt aamulla ja kuolee illalla, sellainen on korennon onnellinen elämä.

-Vai onnellinen! Parkaisivat Pikkukuu ja Seija Leppänen. -Liian lyhyt! Onneton elämä!

-Riippuu siitä kenen kannalta elämää katselee, sanoi taikuri Dedefilus. -Korennon mielestä sen elämä on pitkä ja onnellinen. Huomenna kuoriutuu jossain taas uusi korento.

Mutta Kisu Pikkukuu ja Seija Leppänen olivat tutustuneet juuri tähän tiettyyn korentoon eivätkä voineet ajatella, että huomenna he juttelisivat jonkun toisen korennon kanssa.

-Minäpä näytän teille yhden kirjan, sanoi taikuri ja vei murheen murtamat kumppanukset kirjastoon. Hän etsi kauan ja löysi vihdoin paksun kirjan, jossa kerrottiin dinosauruksista, lentoliskoista ja muista muinaisista kasveista ja eläimistä. Yhdessä kuvassa lenteli päiväkorento!

-Harmi kun ette osaa lukea, sanoi taikuri Dedde. -Tässä kerrotaan, että päiväkorentoja oli maailmassa jo silloin, kun kissoja ja lampaita ei osattu kuvitellakaan! Ne ovat niin vanhoja eläimiä! Yhtä vanhoja kuin dinosaurukset!

-Mutta sehän elää vain päivän! Sanoi Kisu Pikkukuu.

-Yksittäinen korento elää päivän, mutta korentojen laji on elänyt miljoonia vuosia.

Taikuri Dedde paiskasi kirjan kiinni niin että pöly lennähti. Oli tullut jo ilta. Taikuri Dedefiluksen oli noustava taas tähtitorniin taivasta tutkimaan Kisu Pikkukuu ja Seija Leppänen olivat saaneet paljon miettimisen aihetta.

-Missähän se on nyt? Kuiskasi Kisu Pikkukuu.

-Elääkö se vielä, pohti Seija Leppänen itsekseen.

Kumppanukset astelivat ulos ja kuin yhteisestä sopimuksesta he lähtivät etsimään korentoa. He halusivat laittaa sen varovasti kaislaveneeseen, toivottaa sille onnellista matkaa ja lähettää sen virran mukana merta kohta.”

 Hannele Huovi; Salainen maa sadut. 1999.