Virta venhettä vie

Virta venhettä vie.

Mihin päättyvi tie?

Lyö kuohut purren puuta ja talkaa

Mikä ihminen on?

Virvaliekki levoton.

Jo hiekka heljä riipii jalkaa.

Yksi syntyy riemuun ja toinen murheeseen

ja kullakin on kellonsa pohjass' sydämen;

kun se seisahtaa, niin kuolon aika alkaa.

      Virta venhettä vie.

 

Mihin päättyvi tie?

Niin synkehinä synnit ne uhkaa.

Hetken hehkuvi mies,

sitten tummuvi lies,

jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.

Ja synnit ne kasvaa ja liittyy syntihin

ja poika perii kehdossa synnit isänkin

ja rinta täys on ruumenta ja ruhkaa.

    Mihin päättyvi tie?

 

Virta venhettä vie.

Koko maailma mun purressani läilyy.

Meri ääretön, o!

Etkö joudukin jo,

suur' suvantoni, jossa pilvet päilyy.

ois aika maata sunkin jo, suuri maailma,

ja vanhan valkopääsi jo lepoon laskea.

Katso, kuinka kuolon varjot häilyy.

    Virta venhettä vie.

 

Mihin päätyvi tie?

Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.

Meri, taivas ja maa

kaikki, kaikk' katoaa -

kuinka säilyisi sielu ihmisenkään?

Mut unessa niin armas on ajatella noin:

Viel' kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi

ja huomentuulet tuntureilta henkää.

    Vaiko valhetta lie?

 

Mut noinpa mietin mie:

Katso, kerran koko maailma herää.

Susi lammast' ei syö, 

veli ei veljeä lyö

eikä miesi tahko tapparan terää.

Mut kaikki kauniit aatteet, joit' täällä aatellaan,

ne silloin täyttyy töiksi ja peittävät maan.

Siis ihanteita, ihminen, kerää!

    Vaiko valhetta lie? 

Eino Leino; Kukkivat kunnaat. (Valikoinut Hannu Sarrala 1995.)  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

         

Hautalaulu

Levoton on virta ja vierivä laine,

meri yksin suuri ja meri ihanainen.

Nuku virta helmassa meren.

 

Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.

Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.

Nuku helmassa laakson.

 

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.

Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.

Nuku tähti helmassa päivän. 

Eino Leino; Kukkivat kunnaat. (Valikoinut Hannu Sarrala 1995.) 

 

Samalla viivalla gorillan ja tulikärpäsen kanssa

"Jos nykypäivän ihminen olisi vaeltanut Itä-Afrikassa kaksi miljoonaa vuotta sitten, hän olisi saattanut kohdata tutun valikoiman ihmistyyppejä: huolestuneita äitejä vauva sylissään, huolettomia lapsiporukoita leikkimässä mudassa; yhteisön sääntöjä vastaan kapinoivia temperamenttisia nuoria ja väsyneitä vanhuksia, jotka haluavat vain olla rauhassa; rintaansa hakkaavia machoja, jotka yrittävät tehdä vaikutuksen paikalliseen kaunottareen, ja vanhoja viisaita matriarkkoja, jotka ovat jo nähneet kaiken. Nämä muinaiset ihmiset rakastivat, leikkivät, solmivat läheisiä ystävyyssuhteita ja kilpailivat toistensa kanssa asemasta ja vallasta-mutta niin tekivät simpanssit, paviaanit ja norsutkin. Kellään, kaikkein vähiten ihmisellä itsellään, ei ollut aavistusta siitä, että heidän jälkeläisensä vielä jonain päivänä kävelisivät Kuun pinnalla, halkaisisivat atomin, tulkitsisivat geneettisen koodin ja kirjoittaisivat historiankirjoja. Olennaisin tieto esihistoriallisista ihmisistä on se, että he olivat vähäpätöisiä eläimiä, joilla ei ollut se suurempaa vaikutusta ympäristöönsä kuin gorilloilla, tulikärpäsillä tai meduusoilla."

Yuval Noah Harari; Sapiens ihmisen lyhyt historia. 2016 

Kuva: Pixabay/Alexas_Fotos

     

Rajallinen kapasiteetti 2/2

"Kun sitten maanviljelyn vallankumouksen vanavedessä alkoi syntyä entistä monimutkaisempia yhteiskuntia, tärkeäksi nousi täysin iidentyyppinen tieto - numerotieto. Metsästäjä-keräilijöiden ei ollut tarvinnut käsitellä suuria määriä matemaattista dataa. Heidän ei ollut esimerkiksi tarvinnut muistaa, montako hedelmää metsän kussakin puussa on. Ihmisaivot eivät siis sopeutuneet varastoimaan ja käsittelemään numeroita. Suuren valtakunnan ylläpitämisessä matemaattinen data oli kuitenkin äärimmäisen tärkeää. Ei riittänyt, että säädettiin lakeja ja kerrottiin tarinoita suojelijahengistä. Oli myös kerättävä veroja. Jotta voitiin verottaa satojatuhansia ihmisiä, oli välttämätöntä kerätä dataa ihmisten tuloista ja omistuksista, suoritetuista maksuista, velvoitteista, veloista ja sakoista, alennuksista ja vapautuksista. Tästä kertyy yhteensä miljoonia satabittejä, jotka oli saatava varastoitua ja käsiteltyä. Ilman tätä kykyä valtio ei olisi tiennyt, paljonko resursseja sillä oli ja paljonko se voisi vielä niitä hankkia. Kun ihmisaivot saivat tehtäväkseen painaa muistiin kaikki nämä numerot, tuoda ne tarvittaessa muistista käsiteltäväksi ja käsitellä niitä, useimmat aivot joko ylikuormittuivat tai nukahtivat.

Nämä rajoitukset kavensivat merkittävästi ihmiskollektiivien kokoa ja monimutkaisuutta. Kun ihmisten ja omaisuuden määrä ylitti jossain tietyssä yhteiskunnassa kriittisen kynnyksen, kävi välttämättömäksi varastoida ja käsitellä suuria määriä matemaattista dataa. Koska ihmisaivot eivät siihen kyenneet, järjestelmä romahti. Vielä tuhansia vuosia maanviljelyn vallankumouksen jälkeen ihmisen sosiaaliset verkostot pystyivät suhteellisen pieninä ja yksinkertaisina.

Kuva: Pixabay/geralt

Ongelmaan keksivät ensimmäisenä ratkaisun muinaiset sumerilaiset, jotka elivät Mesopotamian eteläosassa. Paahtavan kuuma aurinko paistoi siellä hedelmällisille mutatasangoille, ja tuloksena oli runsaita satoja ja kukoistavia kaupunkeja. Asukkaiden määrän kasvaessa kasvoi myös sen tiedon määrä, mitä tarvittiin heidän toimiensa koordinoimiseen. Vuosien 3500 ja 3000 eaa. välillä jotkut tuntemattomat sumerilaiset nerot keksivät järjestelmän tiedon varastoimiseen ja käsittelemiseen aivojen ulkopuolella, järjestelmän, joka oli kuin suunniteltu suuren matemaattisen datan käsittelyyn. Sumerilaiset vapauttivat siten yhteiskuntajärjestelmänsä ihmisaivojen rajoituksista ja avasivat tien kaupunkien, valtakuntien ja imperiumien synnylle. Sumerilaisten keksimää datankäsittelyjärjestelmää kutsutaan 'kirjoittamiseksi'. 

Yuval Noah Harari; Sapien ihmisen lyhyt historia. 2016. 

 

 

Rajallinen kapasiteetti 1/2

"Miljoonien vuosien ajan ihmiset varastoivat tietoa yhteen ainoaan paikkaan - aivoihinsa. Kolmesta syystö ihmisaivot eivät valitettavasti kuitenkaan ole hyvä varastoimisväline valtakunnan suuruisille tietokannoille. 

Kuva Pixabay/geralt

 

 

 

 

 

Aivojen kapasiteetti on ensinnäkin rajallinen. Joillain ihmisillä on toki ällistyttävä muisti, ja muinaisina aikoina oli muistamisen ammattilaisia, jotka pystyivät varastoimaan päähänsä kokonaisten maakuntien topografian ja kokonaisten valtioiden lakikoodistot. Siitä huolimatta kaikkein parhaimmatkaan muistiinpanijat eivät pysty ylittämään tiettyä rajaa. Juristi saattaa osata ulkoa Massachusettsin osavaltion koko lakikoodiston, mutta ei yksityiskohtia jokaisesta oikeudenkäynnistä, joka on järjestetty Massachusettsissa Salemin noitaoikeudenkäyntien jälkeen. 

Toiseksi: ihmiset kuolevat ja aivot kuolevat heidän mukanaan. Kaikki aivoihin säilötty informaatio katoaa alle sadassa vuodessa. On tietenkin mahdollista siirtää tietoa aivoista toisiin, mutta muutaman siirron jälkeen tiedolla on taipumus vääristyä tai hävitä.

Kolmas ja tärkein syy on se, että ihmisaivot ovat sopeutuneet varastoimaan ja käsittelemään vain tietynlaista tietoa. Muinaisten metsästäjä-keräilijöiden oli hengissä pysyäkseen muistettava tuhansien kasvi- ja eläinlajien muoto, ominaisuudet ja käyttäytymismallit. Heidän piti muistaa, että kurttuinen keltainen sieni, joka kasvoi syksyllä jalavan juurella, oli varsin todennäköisesti myrkyllinen, kun taas samannäköinen sieni, joka kasvoi talvella tammen alla, oli hyvää lääkettä vatsakipuun. Metsästä-keräilijöiden oli myös pidettävä mielessä ryhmän usean kymmenen jäsenen mielipiteet ja suhteet. Jos Liisa tarvitsi jonkun ryhmän jäsenen apua saadakseen Lassen lopettamaan  ahdistelemisen, hänen oli olennaista muistaa, että Lasse oli edellisellä viikolla katkaissut välinsä Maijaan, joka siten todennäköisesti olisi innokas ryhtymään hänen liittolaisekseen. Evolutionaarinen paine on siten muokannut ihmisaivoja varastoimaan valtavia määriä kasvitieteellistä, eläintieteellistä, topografista ja sosiaalista informaatiota."

Yuval Noah Harari; Sapiens ihmisen lyhyt histora. 2016 

 

 

 

 

Makuja maailmalta

"Odotamme, että löydämme italialaisesta ravintolasta spagettia ja tomaattikastiketta ja puolalaisesta ja irlantilaisesta ravintolasta paljon perunaa, että voimme argentiinalaisessa ravintolassa valita kymmenistä erilaisista pihveistä, että intialaisessa ravintolassa käytännöllisesti katsoen kaikkiin ruokiin lisätään tulista chiliä ja että kaikkien sveitsiläisten kahviloiden vetonaula on mukillinen sakeaa kaakaota, jonka pinnalla on keko kermavaahtoa.

Kuva: Pixabay/dacheng1995

 Mikään näistä ruokalajeista ei kuitenkaan ole peräisin kyseisestä maasta. Tomaatti, chili ja kaakao ovat kaikki lähtöisin Meksikosta ja tulivat Eurooppaan ja Aasiaan vasta espanjalaisten valloitettua Meksikon. Julius Caesar ja Dante Alighieri eivät koskaan kieputtaneet tomaattikastikkeen kostuttamaan spagettia haarukkansa ympärille (haarukkaakaan ei ollut vielä keksitty), Wilhelm Tell ei koskaan maistanut suklaata eikä Buddha koskaan maustanut ruokaansa chilillä. Perunat tulivat Puolaan ja Irlantiin vasta 400 vuotta sitten. Ja vuoden 1492 Argentiinassa oli saatavilla vain laamapihviä."

Yuval Noah Harari; Sapiens ihmisen lyhyt historia. 2016. 

Onni- luonnonvalintaa

"Yhteiskuntatieteilijät jakavat subjektiivista hyvinvointia mittaavia kyselylomakkeita ja mittaavat kyselytulosten sekä varakkuuden ja positiivisen vapauden kaltaisten sosioekonomisten tekijöiden välistä korrelaatiota. Biologit käyttävät samoja lomakkeita, mutta mittaavat puolestaan ihmisten antamien vastausten sekä biokemiallisten ja geneettisten tekijöiden välistä korrelaatiota. Heidän löydöksensä ovat hätkähdyttäviä.

Biologien mukaan ajatus- ja tunnemaailmaamme hallitsevat miljoonien evoluutiovuosien muovaamat biokemialliset mekanismit. Subjektiivista hyvinvointiamme sen paremmin kuin muitakaan henkisiä tiloja eivät määrää palkan, sosiaalisten suhteiden tai poliittisten oikeuksien kaltaiset ulkoiset muuttujat. Sen sijaan sitä säätelee monimutkainen järjestelmä, joka muodostuu hermoista, neuroneista ja synapseista sekä serotoniinista, dopamiinista, oksitosiinista ja muista biokemiallisista aineista.

Ketään ei ole tehnyt onnelliseksi se, että hän on voittanut arpajaisissa, ostanut talon, saanut ylennyksen tai löytänyt elämänsä rakkauden. Ihnmisen tekee onnelliseksi yksi ainoa asia: miellyttävät tuntemukset kehossa. Ihminen joka on juuri saanut arpajaisvoiton tai löytänyt uuden rakkauden ja hyppii ilosta, ei todellisuudessa reagoi rahaan tai rakkauteen. Hän reagoi erilaisiin verenkirrossa elämöiviin hormoneihin ja aivojen eiri osien välillä kipinöivien sähkösignaalien ryöppyyn. 

Toiveet maanpäällisestä paratiisista taitavat kuitenkin valitettavasti olla turhia, sillä sisäinen biokemiallinen järjestelmämme tuntuu olevan ohjelmoitu pitämään onnellisuuden tason suhteellisen vakaana. Luonnonvalinta ei onnellisuuden osalta toimi- onnellisen erakon geneettinen linja sammuu ja ahdistuneiden vanhempien geenit taas siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Onnellisuudella ja tyytymättömyydellä on evoluution kannalta merkitystä vain siten, että ne joko helpottavat eloonjäämistä ja lisääntymistä tai vaikeuttavat niitä.  Siksi ei olekaan yllättävää, että evoluutio on tehnyt meistä sellaisia, ettemme ole sen paremmin liian onnellisia kuin liian onnettomiakaan. Se on antanut meille kyvyn nauttia hetkellisestä miellyttävien tuntemusten tulvahduksesta, mutta tuntemukset eivät koskaan kestä kauan. Ennen pitkään ne laantuvat ja niiden tilalle tulee epämiellyttäviä tuntemuksia."

Yuval Noah Harari; Sapien ihmisen lyhyt historia. 2016.