Luukku 7

Luultavasti hän pelkää kertoa. Siihen ei ole mitään syytä. En minä häntä vihaisi sen vuoksi. Vihaisin itseäni. Olen tällaisena valtava taakka hänelle ja lapsille. Niin kauan kuin hengitän, ei uutta elämää ole. Olisin jo ajat sitten lopettanut hengittämisen, jos se vain olisi mahdollista. Tuo saatanan kone ei vain anna periksi.

-...joten lasten olisi helpompi käydä koulussa sieltä.

Helvetti, minulta jäi pieni pätkä välistä. Oliko kyse muutosta? Ja jos oli niin minne? Eikö rakentamani talo enää kelpaa? Olisi sittenkin pitänyt laittaa ne viimeiset listanpätkät paikoilleen.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012.

Luukku 6

Olen iloinen Leenan puolesta. Toivon hänen ja lasteni puolesta miehen olevan kunnollinen. Eihän minun jälkeeni kannattanut mitään tyhjänjoutavaa hampuusia ruveta elättämään.Vielä vuosi sitten olisin ollut mustasukkaisuuden riivaama, mutta sairaaloissa makaamani ajat ovat pehmittäneet minut ajettelemaan muitakin kuin vain itseäni.

Lyön mielessäni vetoa, kuinka kauan Leena pystyy olemaan kertomatta. Olemme aina pyrkineet olemaan rehellisiä toisillemme. Olen jättänyt kertomatta hänelle vain yhden viattoman suudelman jossain pikkujoulussa kauan kauan sitten. Sitä paitsi minä en ollut aloitteentekijä.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012.

Luukku 5

Tänään Leenan tuoksussa on jotain tavanomaisesta poikkeavaa, joka saa mielikuvitukseni liikkeelle. Tuoksussa on jotain vanhaa, mutta myös ripaus uutta. Mikä on saanut hänet vaihtamaan tuoksuaan? Kyllähän naiset tekevät niin tämän tästä, mutta tunnen kyllä Leenan muutkin tuoksut. Tässä on jotain muutakin.

Onko se mies? Vai onko se vain viattoman kokeilunhalun tulos? Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Eihän ole normaalia olla ilman seksiä tai muutakaan fyysistä kosketusta monta vuotta. Tiedän, että hän koskettelee minua, mutta eihän se ole sama asia, koska en voi koskea häntä takaisin. Haluja kyllä olisi vaikka mihin, mutta mahdollisuudet niiden toteuttamiseen lienevät suhteellisen heikot, vaikka viime viikolla Leena kertoikin minun liikuttaneen ukkovarvastani. Itse en siitä mitään tiedä. Olisiko ollut suonenveto?

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012

Luukku 4

Haistan Leenan jo ennen kuin kuulen hänet. Jotenkin hajuaistini on kehittynyt enemmän kuin kuulo. Jatkon kannalta olisi parempi, jos menettäisin kuuloni kokonaan, koska se aiheuttaa vain tuskaa. Kuulen asioita, mutta en pysty niihin vastaamaan. En, vaikka sielu ja järki huutavat kilpaa haluaan osallistua.

Tuliaislauseen hän voisi jo vaihtaa.

-Mitenkäs täällä jaksellaan?

Kuulostaa kerta kerran jälkeen typerämmältä.

Tervehdyksen jälkeen tulee tyhjentävä selvitys viikon tapahtumista. Kuuntelen ne osoittamatta sen kummemmin mielenkiintoa kuin mielenkiinnottomuuttakaan. Oikeastaan minä vihaan näitä torstaita, koska päivä katkaisee hyvin alkaneen viikon olla tekemättä mitään. Sitten tulee hän ja saa minut väkisinkin miettimään asioita, sillä miettimään minä pystyn. Olen jopa hyvä siinä, koska olen miettinyt syntyjä syviä kohta kaksi vuotta.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012

Luukku 3

Tänään pitäisi olla torstai ja vaimoni Leena tulee katsomaan minua. Lapsia hän ei enää tänne raahaa, koska se on heille niin traumaattista. Uskon sen, minulla vain on käsittämätön ikävä heitä. Haluaisin tietää, onko Laura edelleen yhtä näsäviisas kuin aina. Ja miten nyt 8-vuotias Veikka pärjää? Vieläkö hän haaveilee poliisin ammatista? Ihmettelen, miten Leena kestää tämän. Jos pystyisin puhumaan, kehottaisin häntä lähtemään täältä viimeisen kerran ja taakseen katsomatta. Eihän jatkuva roikkuminen minussa voinut olla oikeaa elämää. Tajuaisi itse ja jättäisi tulematta. Kyllä minä sen kestäisin ja samalla hän voisi mennessään vetää töpselit irti. Se olisi ilon päivä kaikille.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012

Luukku 2

Olen hilkkua vaille 35-vuotias ja olen ollut eri sairaaloissa kohta kaksi vuotta. Nimeni on Jouko, ja olen halvaantunut kaulasta alaspäin. En myöskään pysty puhumaan ja olen jostain lääketieteellisesti tuntemattomasta syystä sokeutunut. Aisteistani toimivat hyvin tai huonosti haju, kuulo ja tietysti tunto, jos joku haluaa koskea päähäni. Muualla tuntoa ei ole. Kaiken tämän jälkeen on helppo todeta, että olen siis aika toivoton tapaus. Siksi en lainkaan ylpeile sillä suoranaisella ihmeellä, että yleensä elän.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012

Luukku 1

Jos Jumala on olemassa, niin missä? 

Näen yhä mielessäni auton, joka jyräsi minut alleen. Miltei joka yö se tulee ja tekee sen uudestaan. Yliajon jälkeen ajaja pakenee paikalta. En voinut kertoa poliisille auton rekisterinumeroa, vaikka tiesinkin sen. Se olikin viimeinen näköaistimukseni. Haluaisin yksityiskohtaisesti selostaa tapahtumien kulun, mutta en voi. Siitä asti, kun johtotähti osui otsaani, en ole nähnyt mitään, paitsi tietysti unia. Valitettavasti ne tulevat, vaikka en aina niin haluaisikaan. Toivottavasti lääketiede kehittyy nopeasti ja keksii laitteen tai keinon, jolla pidetään unet poissa. Toisaalta ne samat unet ovat tällaisen sokean mykän vihanneksen ainoat elävät kuvat. Lääketieteellisesti minun pitäisi olla kuollut.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012