Luukku 3

Tänään pitäisi olla torstai ja vaimoni Leena tulee katsomaan minua. Lapsia hän ei enää tänne raahaa, koska se on heille niin traumaattista. Uskon sen, minulla vain on käsittämätön ikävä heitä. Haluaisin tietää, onko Laura edelleen yhtä näsäviisas kuin aina. Ja miten nyt 8-vuotias Veikka pärjää? Vieläkö hän haaveilee poliisin ammatista? Ihmettelen, miten Leena kestää tämän. Jos pystyisin puhumaan, kehottaisin häntä lähtemään täältä viimeisen kerran ja taakseen katsomatta. Eihän jatkuva roikkuminen minussa voinut olla oikeaa elämää. Tajuaisi itse ja jättäisi tulematta. Kyllä minä sen kestäisin ja samalla hän voisi mennessään vetää töpselit irti. Se olisi ilon päivä kaikille.

Kari Hanhisuanto; Sairaala. 2012